Olen sen sortin ihminen, joka säästää ja säästää…En mitään hullumaisesti mutta kuitenkin aika paljon, varsinkin lastenvaatteita ja omia vaatteita, useimmat vaatteista tuovat muistoja, joten se on yksi syy miksi niitä ei laiteta pois. Toinen on myös se, että joistain vaatteista tulee super hyvälle mielelle, vaikka eivät mahtuisi päälle. Välillä taas olen säästänyt vain sen vuoksi, että olen pihistellyt. Nyt kuitenkin kun ollaan päätetty siivota koko varasto ja laittaa iso osa kiertoon, niin levitin kaikki vaatekassit leviäksi olkkarin lattialle ja kävin jokaisen läpi. Yksi iso kassillinen siirtyy Hope -yhdistykselle. Tämä olikin mahtava ja hauska projekti kun miehen ja lasten kanssa muisteltiin menneitä ja kerrottiin ajasta ennen heitä. Tai minä kerroin, eihän mieheni ole ollut elämässäni kuin rapiat 13 vuotta.

Koska löysin kaikkea aivan ihanaa, on pakko esitellä muutama löytö myös teille. Osa onkin täällä blogissa esillä mutta osa ei ole koskaan ollut tässä blogissa, joten nyt pitää se asia korjata. Kasseista siirtyi muutama vaate käyttöön mutta osa on niin pieniä, etteivät enää minulle mahdu päälle. Pienimmät laitoin Hopeen. Olen 30 vuotiaana painanut 38-40kg, joten vaatteet ovat olleet sen mukaisia. Olen aina ollut hoikka mutta tuossa iässä olin hoikimmillani, silloin olin myös todella sairas, vaikka en ihan heti sitä silloin tiennyt. Mutta näistä vaatteista en osaa luopua. Uudemmat pienet vaatteet ovat olleet kerran kaksi päällä ennen kuin painoa tuli jälleen lisää. Mutta ei näistä sairauksien tuomista ongelmista tämän enempää…

Olen aina tehnyt itse vaatteita, yksi aika elämässäni oli, kun ompelin hyvin, hyvin vähän. Lähinnä korjauksia ja pakollisia juttuja mutta en juurikaan ommellut alusta asti itselleni. Sellainen hiljainen aika minulla on nytkin, vaikka kuitenkin ompelen välillä jotakin. Näitä tällaisia pausseja on hyvä pitää aina välillä. Aivot lepää ja saa itsekkin levättyä kunnolla. Tai ainakin melkein kunnolla. Ompelu tuskin koskaan jää minulta pois, vaikka taukoja tuleekin ja paljon. En osaa lopettaa, eikä kyllä tarvitsekkaan osata…

Varastoon jäi siis lopulta kaksi kassia lastenvaatteita ja yksi kassi minun vaatteita. Koitan kertoa jotakin näistä, jotka olen halunnut säästää. Kaikkia en tietenkään kuvannut mutta muutaman haluan nostaa esiin tuolta varaston kätköistä. Jotenkin hauska aikamatka omaan menneeseen, miten silloin eli ja millaisia toiveita ja haaveita oli.

1. Kaksi kynähametta
Nämä on ommeltu sinä aikana kun opiskelin vaatetusalaa, joskus siis 1995 aikana, koska muistan, että tyttäreni oli silloin jo syntynyt ja oli pikkuinen vauva. Olen aina rakastanut eläinkuosia ja siihen aikaan vuorasin itseni niillä, sekä muovilla. PVC-housut oli in ja tein niitä monenlaisia. Välillä taas tykkäsin pukeutua hiukan klassisemmin ja siksi muutamaa eri tyyliä löytyi kaapista. Tuohon aikaan minulla oli myös muutamia bohotyylin juttuja, kuten 70-luvun nahkatakki, jossa kettukaulus. Kyseinen takki on minulla vieläkin mutta en saa sitä enää päälleni.

2. Trikooasu
Kyllä vain, maksihame ja halterneck-toppi oli meikäläisen juttu todella pitkään, vuodesta 1997-2006 asti ainakin. Tai siis ylipäänsä kaikki trikoojuttu oli mun juttu. Erikoiset trikoot, joissa oli erilaisia kuvioita, tekstejä yms. Yksiväriset taas olivat monimutkaisia ja useimmiten vaikeasti puettavia asuja. Näitä on säästetty enemmänkin mutta valitsin tämän asun ihan kankaan vuoksi. Kangas tuo myös mieliin vähän bohotyylini, joka alkoi pikku hiljaa näkyä entistä enemmän kaapissani, vaikka edelleen pukeuduin mieluummin klassisemmin. Joukkoon kuitenkin mahtui hyvin myös tällaisia näyttäviä juttuja.

3. Mekot
Nämä ovatkin uudempaa juttua ja ainakin toinen näistä on esitelty täällä blogissani. Valitettavasti kumpikaan ei ole ollut päälläni silloin kun on kamera ollut mukana, joten päällä näitä ei ole kuvattu. Sääli, koska nämä ovat ihan lemppareitani, vaikka eivät päälleni enää mene. Molempia on kuitenkin ehditty hyvin käyttämään.
Jokaisella naisella on olemassa ne vaatteet, joihin toivoo vielä mahtuvansa ja minulla ne ovat nämä kaksi mekkoa. Mutta, ehkä vielä joskus ja siksi ne ovat varastossa odottamassa parempaa aikaa.

 4. Trikoopaita ja pellavahousut
Eri aikaan tehdyt mutta niin paljon käytetyt. Paita on jo niin paljon pidetty, ettei sitä enää päälle laiteta, eikä voi myöskään sitä antaa eteenpäin. Teen siitä siis joskus taulun. Pellava on joskus ollut minun suosikkimateriaali ja siitä tuli tehtyä vino pino erilaisia pöksyjä ja hameita sekä mekkoja. Pari hametta olen säästänyt mutta melkein kaikki housut on tallessa myös, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kun kaikkea ei voi säästää ja kaikilla itse tehdyilläkään jutuilla ei ole tunnearvoa.

5. Hame verhosta
Tämä menee kyllä päälle, mutta on makuuni ihan liian kireä, siksi jäi vielä odottamaan varastoon, jos sitten vaikka kesällä olisi käyttökelponen… En yhtään muista mistä tämä verho on ilmestynyt mutta tein siitä hameen sekä suloisen laukun. Laukku on edelleen käytössä. Tässä on paljon minun tyyliäni ja vaikka ei olisikaan niin on näyttävä vaikka kesäillanjuhliin. Hameen ompelin joskus 2007 jälkeen kun asuimme vielä Turussa. Mielestäni se oli meidän toinen kesä alajuoksulla. Tästä ei taida myöskään olla kuvia kun on päälläni, en ainakaan muista sellaista.

6. Toppeja
Neulotun topin olen tehnyt jo paljon ennen kun esikoiseni syntyi. Harjoittelin silloin neulomista ja tämä oli aika ensimmäisiä töitä. Ihan ensimmäinen oli tyttären nuttu. Tämä toppi on ollut tyttärellä myös käytössä joskus. Kovasti käytetty ja tykätty tämä neule. Kun vaan mahtuisi vielä…Kyllä voi tällainen mummelikin käyttää napapaitaa jos tahtoo! Bikinitopin tein ihan vaan sen vuoksi, kun oli jämiä ja tuli niin kevät fiilis kun käytiin miehen kanssa fillaroimassa muutama vuosi sitten. Uintiin tämä ei sovi mutta auringonottoon kyllä. Bikinitoppi on tehty tyynyliinasta.

7. Puuvillamekko
Muutama vuosi sitten innostuin ompelemaan erilaisia puuvillamekkoja ja tässä on niistä yksi, joka on minulle nykyään pieni. Osa tämän villityksen mekoista on edelleen käytössä mutta osa on tehty niin jämptisti entisiin mittoihin, että ei mahdu tissit eikä mahakaan. Mutta ehkä joskus. Tämä ja ylempänä olleet mekot aloittivat oikeastaan tämän tyttömäisemmän pukeutumisen minulla, joka lopulta muodostui pitkälti Shabby Chic -tyyliksi ja Mori Girlin sekoitukseksi. Mutta jos kierrätyksestä löytyy joskus sopivia kankaita tai verhoja, josita voin tehdä uusia, niin teen mutta isompia.

Tämä on se kasa, joka siirtyy kaappiini takaisin. Siellä on kyllä yksi asia mikä hiukan mietityttää, että kannattaako mutta katsotaan…Tuunausta siis on odotettavissa myöskin kun ainakin yksi menee tuunauskasaan. Hiukan jännittää miten saan ne toimimaan nyt kun tyyli on muuttunut paljon ja  samoja juttuja ei enää ole millä yhdistelee eri asuja. Mutta katsotaan miten käy. Olette ensimmäisiä, jotka saavat nähdä mitä olen saanut näistä sitten aikaan.

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä mitä on elää introverttina, nyt haluan jatkaa tätä tarinaa hieman enemmän. Sillä hyvinvointi on todella tärkeää tässä hommassa, nuorisotyössä. Nuorisotyö on hyvin ihmisläheistä ja tiloilla on paljon nuoria, jotka tarvitsevat niin kuuntelijaa kuin ihan vain olemista. Introverttina väsyn todella nopeasti sosiaalisissa tilanteissa. Useasti olen hyvin kömpelö ja kun olen väsähtänyt, niin puhuminenkin on todella vaikeaa. Olen joutunut opettelemaan paljon pois tuosta introvertin osasta ja toki, nautin suunnattomasti siitä, että olen esillä, varsinkin tanssiminen on minulle erittäin nautinnollinen kokemus ja siksi samba on ollut se numero yksi elämässäni aikanaan, ennen iltapainotteista työtäni.
Introvertit nauttivat olla yksin mutta se ei ole sama kuin, että introvertti haluaa olla yksinäinen. Sitä en itsekkään halua, tosin tuon ymmärtäminen johtaa useasti siihen, että kaverit eivät jää ympärilleni, kun luulevat, että haluan olla vain yksin. Yksinäisyys ei ole kiva asia edes meille itroverteille. Onneksi minulla on ystäviä, jotka ymmärtävät antaa tilaa ja ovat lähellä kun on sen aika.

Useimmiten linnottaudun kotiin ja keskityn vain ompeluun tai neulomiseen, mutta joskus olen vain niin väsynyt, että haluan nukkua mutta se ei käy laatuun, sillä nukkuminen ei kuitenkaan minun kohdalla täytä ns. paristoani, sillä tavoin, mitä pitäisi. Joten mitä teen silloin?

Maailmaa on ihana katsoa kameran linssin läpi, on kuin katsoisi jonkun toisen silmin, voi sukeltaa sinne kameraan sisälle ja kadota pois, kuin ei olisi paikalla ollenkaan. Tuon fiiliksen saaminen aikaan vaatii harjoittelua. Tanssi on minulle sellainen mutta myös kuvaaminen. Se antaa taas erilaisen näkemyksen maailmasta minulle. Silloin kun on muutenkin vähän pettymyksen fiilistä ja muuta negatiivista tapahtunut ympärillä, niin se oman navan rakkaus voimistuu ja hetket ihmisten parissa vähenee. Silloin minun on ihan pakko alkaa tehdä tällaisia reissuja, joko näin julkisilla tai sitten lähteä pyörän kanssa reissuun. Kamera on aina mukana kuitenkin, tuon tietyn moodin saaminen vaatii sen kameran. Perjantainen työmatka oli monin tavoin rentouttava, vaikka ihmisiä oli paljon ja vilinää oli joka nurkassa, niin tuntui kuin olisin leijaillut kaikkien yläpuolella, seurasin itseäni ylhäältä käsin.
Olen siis opetellut suodattamaan asioita näin kameran linssin läpi. Kuvista näkee hyvin miten introvertin maailma tuntuu ja miten joutuu tekemään töitä, jotta voisi olla osa yhteiskuntaa. Se kun ei aina ole niin itsestään selvää. Introvertitkin ovat kaikki erilaisia, eikä nämä minun tapani ole kaikkien juttu, harvoin minunkaan. Tällaiseen vaaditaan levottomuutta ja täydellistä väsymystä, jotta saavutan tällaisen lopputuloksen, että todella jaksan sitten töissä häärätä.