Ysärin hittihame tuli takaisin
Minulla on aika kova kesäfiilis jo, vaikka nyt tällä hetkellä täällä etelässäkin on lämpötilat painuneet nollaan ja yöllä on ollut pakkasta. Siitä huolimatta olen hypistellyt kovasti viime kesän suloisia vaatteita ja suunnitellut muutaman uudenkin, jonka teen kesäksi tai kesällä. Tässä kun on vähän sellainen olo, ettei tässä juurikaan tarvitse tehdä mitään uutta, kun viime vuotisia on vielä kuvaamatta sekä edellis vuotisiakin vielä löytyi, joita en ole ehtinyt esitellä ollenkaan teille. Joten olenkin ajatellut, että keskityn pitkälti niihin mutta koska rakastan puuhata, niin on itsestään selvää, että meikäläinen kuitenkin jotakin pientä tekee, varsinkin tuon Käsityön teemavuoden innostamana pitää jotakin pientä haastaa itsensä tekemään…
Yksi iso hitti tänä keväänä diy tubettajilla sekä diy bloggareilla on ollut tämä hauska ysäri hittihame, toki tällä kertaa nämä hameet ovat lähes poikkeuksitta lyhyempiä mitä silloin kun olin nuori aikuinen. Itsellänikin oli maksi versioita parikin kappaletta mutta mielestäni tämä lyhyt toimii paremmin tänä aikana, hiukan modernimpi vaikka näitäkin silloin näki. Yleensä tosin niitä makseja.
Minusta on aivan mahtavaa, että ammennetaan muista aikakausista ja muokataan tyyli moderniksi, vaikka olisikin vanhoja tyylejä päällä. Tällaiset tyylitaiturit ovat ihan parhaita ja heiltä oppii paljon.
Tämmöinen hamonen on todella helppo tehdä, eitarvitse osata kuin ommella suoraa. Muistan miten näihin hurahti aikanaan nekin, jotka eivät yleensä ommelleet mitään. Halusivat tehdä omansa ja ne olivat kyllä niin hienoja, mitä kaikki teki.
Nämä mieheni vanhat ja rikkinäiset farkut löytyivät kasasta, joten kasaprojekti jatkuu hitaasti mutta varmasti…Tarkoitus on ollut, että olisin korjannut nämä mutta mieheni nyt totesi, ettei käytä näitä sitten kuitenkaan kun on sen verran jo ”kasvanut” tämän vaiheen ohi ja käyttää toisenlaisia farkkuja nykyään.
1. Avaa lahkeiden sisäsaumat.
2. Leikkaa haarasaumat litsiin sekä takakappaleen paksuimpaan kohtaan, johon kaarroke loppuu.
3. Ompele ensin haara sauma pois.
4. Leikkaa hame sopivan mittaiseksi.
5. Asettele lahjeosa etu ja takakappaleiden halkioiden kohdalle, näin tulee kiila.
6. Ompele kiinni.
Valmis!
Nyt tosiaan toivoo ja odottaa sitä hetkeä, että voi saada tämän hamosen päälleen. Tätäkään kun ei tarvitse pukea paksun neuleen kanssa, vaan ihan t-paidan tai topin. Mikä ikinä sopii omaan tyyliin. Myös kengät voi vaihtaa sen mukaan mistä eniten tykkää, maihareista ja lenkkareista kesäkenkiin. Jo niin näen hameen päälläni ja seikkailun Helsingin keskustassa…Sit saa kesä tulla, kiitos!
Ommel 2019 – Melissa menossa mukana
Oletko koskaan kuullut Ommel-festareista? Ompeluun hurahtaneiden omasta tapahtumasta, jossa saa hyvpistellä ihania kankaita, käydä kuuntelemassa luentoja, oppia uusia asioita kursseilla, napata uusimmat vinkit pajoilla ja lanittaa yömyöhään? Tämä tapahtuma on jälleen täällä, kesäkuun alussa.
Minä olen mukana menossa. Tuunaus kurssilla minun ohjauksessa voi muokata oma vanha vaate uudeksi luomukseksi, helppoja ja nopeita toteutettavia juttuja. Ei kaavoja, eikä vaikeita moniulotteisia kokeiluja. Matalankynnyksen puuhia. Anna vaatteelle ihan uusi elämä pienin muutoksin. Olen paikalla lauantaina sekä sunnuntaina, varaa paikkasi!


10






