#lempivaatteeni -kampanja, maaliskuu
Niin kuin lupasin, niin jokasena kuukautena tulee yksi lempivaatteeni tähän kampanjaan mukaan ja kerron myös vaatteen tarinan. Koko vuoden yksi joka kuukausi. Haluan esitellä ne kaikkein rakkaimmat ja tärkeimmät vaatteeni, jotka on kulkeneet mukanani pidempään tai ei ehkä niin pitkään aina kuitenkaan, mutta sen verran kauan, etteivät ole vain käymässä meillä.
Tänään esittelen keinoturkkini, joka valmistui 2014 ja tämä takki kuvastaa minun omaa nuoruuttani, 80-lukua ja sitä ihanaa rentouden aikaa kun ei tarvinnut huolia huomisesta. Toppauksia ei ole, hihojen laskokset tekevät toppaus efektin ja tekoturkis on sen verran jämäkkää, että pitää hihat aika hyvin kuosissa ilman toppauksia. Kaava löytyy Burda 12/2010 lehdestä. Vuori on ylijäämää ja antaa hauskan elementin takkiin.
Tämä turkis on nähty muutamaan kertaan blogissa ja varmasti tullaan näkemään myöhemminkin, sen verran tästä tykkään. Ylipäänsä tykkään kaikesta karvaisesta ja pehmeästä. Tykkään tästä mallista myös siksi, että sitä voi käyttää ihan minkä vaatteen kanssa tahansa, kaikkia ei mielestäni voi. Kuten farkkujen ja pitsihameen. Sovituskuvaa en laske tähän kun siinä olen koittanut laittaa mahdollisimman tavalliset vaatteet päälleni, etteivät vie takista huomiota.
Kankaan olen hankkinut aikaa sitten, silloin kun ostin vielä kankaita ja minua vaivasi ostohulluus. Kankaasta on myös paljon tehty, ei vain tuota takkia, vaan myös liivi ja muita juttuja, kuten viimeaikaisiin tilkkutöihin käytetty palasia. Tarkoituksena olisi käyttää ihan kaikki palat johonkin. Luulen, että onnistun siinä hommassa.
Jos yläkuvassa oleva pitsihame kiinnostaa, niin siitä löytyy juttua täältä. Pitsihame on tehty ilmaisosastolta rikkinäisenä löytyneestä kastemekosta. Muut lempivaatteeni kampanjassa mukana olevat vaatteet löydät täältä ja täältä. Tammikuun ja helmikuun löytyvät siis linkeistä. Myös tagipilvestä löytyy myös nyt koko kampanja.
Villapaidasta servettipidikkeet
Muutama vuosi sitten kun osallistuin Käsityöblogien joulukalenteriin, tein kyseiseen luukkuun ihanan lämpimät astiahärpäkkeet vanhasta huopuneesta villapaidasta. Nyt kun kasaprojektin tiimoilta aloin ommella yhteen eri neulepaitojen ja muiden materiaalien jämiä yhteen, löysin laatikon pohjalta myös muutaman suiron tätä huovuttunutta villapaitaa, josta tein lisää suloisuuksia ruokapöytään. Tein toisen patalapun sekä neljä servettipidikettä. Materiaalia kyllä hiukan vielä jäi, mutta niistä ei saanut tähän enää mitään muuta, oli niin pikkuisia palasia.
”Jos tuo Käsityöblogien joulukalenteri kiinnostaa, niin minun viimeisimmässä postauksessa on iso määrä linkkejä, niin minun ja muiden postauksiin. Kyseinen kalenteri on yksi mielenkiintoisimmista kalentereista. Ja voit klikata itsesi facen ryhmään ja osallistua tänä vuonna itse.”
Patalapun tein niin, että piirsin kankaalle leipälautasta apunakäyttäen kaksi kappaletta ja ompelin ne käsin villalangalla yhteen. Servetinpidikkeet ovat ihan vapaalla kädellä tehtyjä, joiden reunat ompelin myös villalangalla. Tuli näin kivempi reuna. Huovuttunut paita ei enää purkaudu, joten ompelu ei ole pakollinen mutta kaunis. Virkata voi myös. Yhdistin kapeat päät yhteen ihan vain napilla. Itselläni oli tuollaisia nahkapäällysteisiä nappeja. Napit oli itse päällystettyjä, joten takana ei ollut silmukkaa vaan täytyy ommella nahkaan. Jokainen voi itse myös päällystää nappeja halutessaan, jos ei kaapista löydy ihan juuri sellaisia mitä tarvitsee.
Nyt on kattaussomistussarjahärpäkesysteemi kokonainen ja mieleinen. Tämä on monikäyttöinen ja hauska. Osat on olleet todella paljon käytössä ja monet niitä ihailleet. Hyvä idea kaikille, joilta se huovuttunut paita löytyy kaapista ja laukkujakin löytyy nurkista niin paljon, ettei viitsi enää laukkua paidasta tehdä. Suosittelen siis tällaista.
Jos haluatte tähän zero waste -ompeluun lisää ideoita, niin laittakaa kommenttia, niin teen aiheesta oman postauksen. Tämä kun on oikeasti todella hauskaa puuhaa vaikka en aina mainosta sitä juuri tällaisena asiana. Minulle tämä on myös aina vaan tuunausta ja puhausta. Ja minulle voi myös laittaa linkkejä omiin jämäideoihin, niin laitellaan nekin postaukseen, linkkien kera!
Kuvausajatuksena minulla oli, että teen jotakin tavallista ja tuttua ruokaa mutta pienellä tvistillä. Mutta eipä se homma sitten onnistunut. Miksikö? Hankin eri värisiä porkkanoita, sekä liloja perunoita ja päätin tehdä gratiinin niistä. Lopputulos oli se, että gratiini värjäytyi aivan mustaksi. Ensi kerralla teen näistä herkuista ihan vaan ranskalaisia, jos vaikka pitäsisivät värinsä, eikä leviä pitkin poikin. Mutta ruoka oli todella hyvää.
Halusin kuitenkin antaa vielä kuvaamiselle mahdollisuuden…Haasteena on aina kotona valo, ja tähän aikaan sitä valoa ei niin vaan asuntoon saa vaikka verhot olisi miten auki ja kaikki valot asunnossa päällä. Koitimme sitten kuvata seuraavan sapuskan aikana nämä suloisuudet, tällä kertaa ruokana olisi pastaa broileripekoni-sienikastikkeella, noh, ei tämäkään johtanut oikein parhaisiin mahdollisiin kuviin…Olisiko tuolla paremmalla kameralla tullut paremmat kuvat? Voi olla, mutta itse kun tykkään tästä mun omasta härpäkkeestä…Toivon nyt kuitenkin, että saatte edes vähän selvää mitä tässä koitettiin tehdä.


10
