Hae
VillaNanna

Pienen pieniä korjauksia vaatteisiin.

Pimpelipompeli tuitelituitui, mitä kuuluu kukkuluuruu?

En aina tee jostain vaatteesta kokonaan uutta, jos se ei istu tai on muuten huono päällä. Välillä annan vaatteen olla ihan selliasena kuin on mutta muutan sen sopivaksi itselleni. Välillä sellainen iso tuunaaminen on todellakin turhaa, sillä minäkin tarvitsen välillä ihan perusvaatteita, varsinkin työmaailmaan. En aina voi olla kuin riikinkukko tai Kassi-Alma. Välillä pitää olla siististi räjähtänyt.
Minulla on kotona tällainen ei sopivien vaatteiden pino, jota pienennän aina kun innostus iskee ja nyt on mmuokattu pari vaatetta käyttöön pitkästä aikaa. Tämä pino ei kuitenkaan ole sama pino missä on korjattavat vaatteet, se pino on ihan eri asia ja yleensä se pino onkin jossakin piilossa, pois silmistä… Unohdettuna.

Tämä korjattavien vaatteiden pino on yleensä lattialla, sellaisessa kohdassa mihin voi helposti kompastua, ihan tarkoituksella. Mitä useammin kompastelen siihen, sen nopeampaa minä sen pinon hoidan pois päiväjärjestyksestä. Nämä on yleensä sellaisia juttuja, joita en täällä blogissa juuri esittele, mutta haluan raottaa arjen sumuverhoa vielä lisää ja näyttää mitä muuta teen, miten pieniä juttuja välillä nyherrän täällä omassa kopissani.

Valitettavasti olin jälleen niin ahnas ja kiireinen, ettei näistä ole ennen kuvia, joten joudutte näkemään sen vaivan, että luette ja kuvittelette mielessänne millaisista vaatteista on ollut kyse! Muutenkin tämä postaus poikkeaa muista, sillä kuvia on…. hyvin vähän, muutama vain. Mutta mennään asiaan:

*    *    *    *    *
Beigeiden housujen tarina ei tule tässä postauksessa ilmi. Jääköön se myöhempään hetkeen!

Paita:
Paita on valkoinen perustrikoo paita, jonka hihat oli puristettu kasaan tiukalla kuminauhalla. Vaikka ranteeni ovat kapoiset, niin kuminauhat olivat aivan liian tiukat ja paita jäi pitämättä, oli se muutaman kerran päällä ja sen jälkeen minulla oli komeat mustelmarenkaat käsissä. Paita on löydetty aikanaan Tikkurilan Patinasta.

Farkut:
Farkut ovatkin uudet, siis löysin ne joulun jälkeen ilmaisosastolta, farkut ovat hauskat, lahkeet repaleiset ja valkaistut ja muutoin siniset. Ovat suht lyhyet ja tietenkin repaleiset muutoinkin, juuri sellaiset mistä tykkään. Pesun jälkeen sovitin niitä jalkaani ja ne olivat muutoin hyvät mutta en pitänyt siitä miten ne kiristivät kuitenkin vyötäröltä, varsinkin kun menin istumaan.

Miten korjasin?
Paidasta leikkasin suosiolla kuminauhat pois, mutta koska hihat ovat leveät, enkä halunnut mallia muuttaa ja kaventaa hihoja, leikkasin valkoisesta tirkoosta ns. resorit hihansuihin ja ompelin ne kiinni. Helppo ja nopea korjaus. Nyt ei enää kädestä purista, pahasti ainakaan.
Farkuista ratkoin sivusaumaa auki ja leikkasin poikki vyötärönauhan, molemmin puolin. Tähän ompelin pätkän leveää kuminauhaa. Näin kuminauha antaa periksi kun istuu ja voi syödä vähän enemmänkin, ei haittaa. 

Farkuista ei nyt maailman siisteimpiä tullut, mutta menee minulla. Aina kun ei hommat mene suunnitelmien mukaan, eikä aina voi onnistua täydellisesti.

*    *    *    *    *

Haluatteko nähdä lisää tällaisia yksinkertaisia korjauksia?

Laita kommenttikenttään oma vastaus! Jos kyllä vastauksia tulee enemmän, niin koitan aina välillä muistaa laittaa vinkkinä tällaisia juttuja joukkoon myöskin. Jos ei vastauksia tulee enemmän, niin jääkööt tämä sitten ainoaksi korjauspostaukseksi. Tai siis tämän kaltaisena postauksena. Kyllä korjaus juttuja on tulossa pian lisää, koska yritän saada myös korjauskasan pois nyt kevään aikana.

Mitä kaikkea ostan kirppareilta

Tavallaan ostan kaiken kirppareilta, vaikka lähempi tarkastelu kertoo hieman toista. En siis voi ihan täysin painottaa sanaa kaiken. Käytännössähän ostan uutena sukat ja alushousut (tai teen ne itse), rintaliivejä löytyy kirppareilta hyvin, ihan uusia ja laputettuja. Siksi ostan useasti liivit kirpuilta. Toki jos haluan ostaa setin, niin sitten on paras kipitellä ihan liikkeeseen ostamaan, että saa kunnolliset. Mutta käytännössä, en ole nähnyt mitään syytä sille miksi en rintaliivejä ostaisi kirpputorilta. Olen aikaisemmin kirjoittanut kirppareiden alusvaatteista ja siitä voi lukea täältä.

Mutta emme nyt keskity noihin alusvaatteisiin vaan katselemme laajemmin sitä mitä näiltä aarreaitoilta oikeasti hankimme. Astiat, vaatteet, kengät, huonekalut, kaikkea tätä lähtee mukaan jos haluamme oikein kunnolla shoppailla. Lakanat useimmiten jäävät sinne, kuten myös muu sisustukseen liittyvä. Ainoastaan pöytäliinat saattavat lähteä mukaan, ei tosin enää, kun pöytäliinoja on nyt ihan tarpeeksi. Sain äidiltäni niin monta ihanaa itse tehtyä liinaa. Myös askartelu- ja käsityötarvikkeet ovat the juttu joita hankin kirppareilta. Myös kukkia tulee hankittua Kierrätyskeskuksista mutta olen tässä ajan saatossa ymmärtänyt sen, että on aika turha siihen laittaa rahaa kun ne kuolee täällä hetkessä. Se harmittaa ja olenkin nyt hankkinut tekokukkia, ovatkin sitten muovia tai ei niin niitä on helpompi hoitaa.

Yksi iso ostos, joita teen on vanhat lehdet ja käsityökirjat. Niissäkin olen tarkka, että ostan vain tiettyjä juttuja, joita voin hyödyntää vähän muussakin kuin vain kuvaamisessa. Kaikki lehdet on luettu kannesta kanteen ja käsityökisjoissa valinnat osuu juuri niihin kirjoihin, joista voin jotakin tehdä, en siis osta niitäkään turhaan. Nyt tällä hetkellä hankinnat osuu kirjonta aiheisiin kirjoihin, joista saan niin ohjeita kuin myös malleja. Minulla kun on iso tarve opetella tämä upea tapa. Saan näin kirjailtua vaatteitani ja saan uuden tyyppisiä tuunaus vaihtoehtoja.
Hankin siis lähes tulkoon kaiken kirppareilta ja olen myös hyvin tarkka mitkä lähtee mukaan ja mitkä ei, joskus toki vasta kotona huomaa, että voi kökkö, juttu onkin rikki. Mutta niistä sitten tuunataan aina jotakin muuta tai asia jää vain kuvausrekvisiitaksi tai keksin jotain muuta käyttöä asialle. Tätä onneksi tapahtuu todella harvoin.

Olen kirjoittanut kirpputoreista paljon erilaisia juttuja ja tähän laitankin nyt muutaman linkin omiin kirjoituksiini. Tulen jatkossa kirjoittelemaan enemmänkin aiheesta.

Lempikirpparit (uusi postaus aiheesta tulossa)
HUOM! Ajankohtainen uutinen
Oulukylään avataan uusi Kierrätyskeskus 23.3 klo. 10.00 
Linkin takaa löytyy tarkemmat tiedot!
Kirppareilta löytyy nykyään ihan mitä tahansa ja ne ovat todellisia aarreaittoja. Kiertely kannattaa ja välillä hyvä lähteä kiertelemään muuallekkin, eikä vain niihin tuttuihin ja turvallisiin. Meillä on tämä tapa, välillä tuttuihin ja välillä ihan uusiin. Näin saattaa löytyä uusia lempparikirppareita ja niitähän on tullut paljon. Siksi onkin aika päivittää tuota lempparilistaa. On myös suunnitelmissa tehdä sellaiset tutustumiskierrokset eri kirpareilla, uusilla, eri alueilla. Jos tämä ajatus saa kannatusta, niin luulen, että tulee aika kivat tarinat niistä.
Mikä kirppareissa kiehtoo?

Minulle kirpparit kertovat tarinaa, tarinaa menneestä, tarinaa ihmisistä ja elämästä. Joskus kun hypistelee ja katselee jotakin tiettyä tavaraa tai vaatetta, miettii, että millainen ihminen omisti sen ennen, millaista elämää hän viettää/vietti, miltä hänen maailma näytti. Nuo ajatukset ovat useasti ne ensimmäiset mitä mieleen putkahtaa joistakin tavaroista. Ei toki kaikista mutta useammista. Ne ovat juuri niitä löytöjä, jotka puhuttelee uutta omistajaa. Ne eivät aina ole vain tavaroita tai vaatteita, vaan niillä on välillä tarina kerrottavana. Osan tarinasta voi googlettaa mutta ei se kaikkea tietenkään kerro mutta ainakin tuotteen alkuperää. Tämä onkin yksi iso juttu miehellä ja minulla, kun kiertelemme kirppareita. Aina googletellaan ja keksitään joskus tarinoita, jotka ovat siis vain tarinoita ihmisistä ja elämästä, emme me niitä googlella löydä. Tällaisia mielikuvitus maailmoja voi hyvin rakentaa, se tuo lisää sisältöä reissuun, eikä tavara ole vain tavara, vaan se saa tarinan.