Hae
VillaNanna

Super helppo tuunaus tekstiiliväreillä

Käsityöläisellä on käytössä monenlaisia välineitä, joilla tehdä kaikkea kivaa vaatteisiin, on kynäruiskuja, on siirtokuva-arkkeja, on silitysarkkeja ja erilaisia silityskuvia ja merkkejä. tekstiilitussit/kynät ja muut maalit mukaan luettuna. Näillä pystyy tekemään upeita taideteoksia eri tekstiileihin hyvin helposti. Itse kaivoin tekstiilivärini kaapista ja mieheni teki oman näkemyksensä tämän ajan statusmerkistä, josta teimme sabloonan ja minä tuputin kuvan paitaan. Tämä on niin hauskaa puuhaa lastenkin kanssa. Oma poikani tosin katseli puuhiani ja totesi, että hän haluaa myös jonain päivänä päästä tekemään omia painatuksia. Jonain tarkoittaa huonoa päivää kun ei voi mennä ulos riehumaan kamujen kanssa.

Tekstiilivärien kanssa leikkiminen on sellaista puuhaa, josta lapset tosiaan tykkään ja omat vanhat muistikuvat näistä väreistä osuu juuri koulun alkutaipaleelle. Silloin painettiin paljon kangaskasseja ja tyynyliinoja. Omat lapsenikin ovat painaneet koulussa kangaskasseja mutta näillä väreillä voi tehdä paljon muutakin kuin vain painaa. Vaate on kuin tyhjä taulu, johon voi maalata omia taideteoksiaan myös pensselillä. Kaikkea kannattaa kokeilla. 
Itse pyrin siihen, että paitaan tulee mahdollisimman kuluneen ja epätasaisen näköinen painatus. Kuin paitaa olisi pesty monen monta kertaa ja mielestäni tämä efekti onnistui aika hyvin. Kuvissa tosin väri näyttää tasaisemmalta mitä se oikeasti on. Mutta tällä tuputustekniikalla saa kyllä myös tehtyä ihan tasaistakin jälkeä.

Hauskaa hiihtolomaa kaikille!
-Melissa-

Neuleiden jäännöspalaset

Tämän kasaprojektin tiimoilta tyhjensin yhden laatikon, jossa oli pari vanhaa neuletta, huovuttunutta, joista tulee jossakin kohtaa jotakin kivaa, sillä tällä kertaa päätin keskittyä siihen mitä muuta sieltä laatikosta löytyi…Nimittäin, laatikko oli täynnä neuleiden jämiä, jämiä, joista tuskin koskaan teen yhtään mitään..Ei kun hetkinen, tein sittenkin. Mitä tein siis?

Ompelin jämiä yhteen kankaaksi ja kankasta sitten tein tuubihuivin, pipon sekä lapaset. Jämiä jäi niin paljon, että teen vielä jotakin hauskaa, mutta se työ on vielä pahasti kesken ja saa ihan oman postauksensa myöhemmin.
Minusta on aivan ihanaa nähdä mitä voi vielä leikkuujätteestä saada aikaan, ihan niistä pienimmistäkin palasista. Pipon tupsu on myös tehty samalla ajatuksella, laatikossa oli pussi, jonne olin piiloittanut turkisjämiä, pikkuruisia palasia ompelin käsin yhteen ja sain niistä tupsun. Ei hätää, näitä turkispalasia on edelleen ja tuossa seuraavassa työssä tulen käyttämään loput niistä, eli kyllä, sormet verillä neulon niitä pikkuruisia palasia nyt yhteen ja toivon, ettei joka paikka ole täynnä verta.

Jostain luin jokin aika sitten, että roska ei todellakaan ole toisen aarre vaan se on roska. Mutta tästä roskasta, jonka useimmat tosiaan laahaa roskiin tuli aarre. Hassun hauskat lämmittimet vaikka se talvikin vaikuttaa vilkuttavan hyvästejä…Ja kohta uutisoidaan paukkupakkasista, ne saapuvat Suomeen kesäkuussa, olen ainakin varautunut moiseen.
Ihan parasta tässä on se, että voi vuoreksi laittaa vanhoja t-paitoja yms. Minulla nyt tosin ei ole muuta vanhaa kuin lapasissa on vanha toppi. Tuubissa sekä pipossa on käytetty trikoota, jonka sain vahdoissa. Kyseisestä kankaasta on tulossa kesäksi jotakin aivan ihanaa, koska kangasta on paljon, uskalsin hyödyntää sitä myös näin. Kannattaa pitää mieli vain avoimena ja antaa mielikuvituksen lentää.

Asu:
Takki: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto
Kengät: Tallinna vuonna papu ja kirves
Farkut: Only (ensimmäiset housut, jotka ostin kun muutimme Helsinkiin)
Tämä työ oli virkistävä lisä muiden perustöiden joukossa. Oli kiva nähdä miten näin pienet jämät vielä muotoutuu johonkin käytettävään muotoon. Minusta tämän tyyliset projektit muiden joukossa on ihan mahtavia ja antaa tilaa todelliselle mielikuvitusmatkalle. Siellä aivojen syövereissä on jokaisella kuitenkin paljon piilossa ajatuksia ja tämä touhu sallii tuoda ne ajatukset ulos ja suoraan kankaalle, tai tässä tapauksessa jämille. Rohkeasti kokeilemaan kaikkea!
*    *    *    *    *
HUOM!
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukset jakaa lastenvaatteet ilmaiseksi 14.2-17.2  välisenä aikana. Maksimissaan 20 tuotetta / henkilö tai niin kauan kuin tavaraa riittää. Ei koske Plan B -tuotteita!
*    *    *    *    *