Hae
VillaNanna

#lempivaatteeni -kampanja

Vuoden 2018 turhin kulutustuote on pikamuoti! Se on sitä ihan oikeutetusti ensimmäisellä sijalla, vihdoinkin. Tiesitkö, että muotiteollisuus on maailman toiseksi saastuttavin teollisuudenala heti öljyteollisuuden jälkeen? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä kaikkea pikamuoti jättää jälkeensä? Se on aivan totta, että me täällä Suomessa heitämme pois tekstiilijätettä noin 70 miljoonaa kiloa vuosittain. Se on noin 13 kiloa jokaista suomalaista kohden, ihan vatsaa vääntää.
Tammikuussa alkoi Eetin lempivaatteeni -kampanja, jonka tarkoituksena on pysäyttää kuluttajat pohtimaan vaatetteollisuuden tuomia ongelmia ja arvostamaan sitä omaa lempivaatettaan.
Oikeudenmukaisuus, kestävät tuotantotavat ja vastuullinen kuluttaminen ovat ne tärkeät asiat tässä. Vaikka kaupassa olisi jo uudet mallit, niin päällä oleva paita pitäisi olla vielä käyttökelpoinen, ei jätettä. Tämän kampanjan tarkoitus on kannustaa käyttämään vaatteita pidempään, tunnistamaan ne lempivaatteensa, jotka pääsevät kaunistamaan kantajaansa kerta toisensa jälkeen.

” Kävele siis omalle vaatekaapillesi, kaiva esiin lempivaatteesi, kuvaa se ja kerro kaikille lempivaatteesi tarina, käytä tagia #lempivaatteeni. Jaa tarina myös omassa blogissasi ja laita minulle linkki, haluan jakaa jokaisen tarinan myös omassa blogissani ja muissa somekanavissani. Saanhan siis luvan käyttää tähän yhtä kuvaasi?

Kaiva siis esiin ne lempivaatteet, joilla on historia ja tarina kerrottavana, ei mitään juuri ostettua tai tehtyä vaatetta, tarinat vaatteiden ympärillä ovat aina kiinnostavia ja palanen meidän historiaa. Nosta siis tämä vaate tai nämä vaatteet jalustalle ja kerro niiden tarina. Opimme samalla arvostamaan lempivaatettamme entisestään, vaikka se ei olisikaan enää tämän hetkisen sesongin mukainen vaate.
Tulen jatkossa julkaisemaan muutaman lempivaatteeni tarinan täällä blogissani. Kaikkia en tule esittelemään mutta muutamia kyllä. Joukossa on niin vanhoja kuin uudempiakin juttuja. Sekin selviää, että mitä tuolla uudella sitten tarkoitan.

Nyt ekologinen kuluttaminen vyöryy blogien sivuille ja osa osallistuu en osta mitään kampanjaan ja osa taas miettii ekologista käsityöharrastusta. Itse jatkan tällä samalla linjalla kuin tähänkin asti, otan vaan enemmän mukaan kosmetiikkaa sekä vaatehuoltoa. Pyrin myös siihen, etten osta kenkiä enää…Huh! Vähennän muutenkin tuntuvasti kirppikseltä ostamista, olen nyt saanut kaappiin kaiken sen minkä olen ollut vailla. Loput voin tehdä vanhoista vaatteista. Haluan keskittyä lähinnä Zero Waste ajatteluun, tätä jo blogissani jonkin verran on mutta nyt haluan ihan tietoisesti hypätä siihen maailmaan. Tämä puoli on varmasti enemmän esillä juuri käsitöiden osalta mutta voi olla, että saan laajennettua sen myös muualle elämän osa-alueille. Mutta askel kerrallaan…

Minun lempivaatteeni:

Minun ihan ehdoton lempivaate on neuletakki, jonka olen ostanut 2000 -luvun keväällä kun oli jo lämpimämpiä ilmoja, odotin toista lastani ja asustelin Turussa vielä silloin. Lähdin shoppailemaan esikoisen kanssa keskustaan mutta matkalla minulle tulikin kylmä ja otin ensimmäisen vastaan tulleen neuleen ja heitin sen niskaani. Kyseinen neuletakki roikkui pitkään käyttämättömänä kaapissa, sillä se oli epäkäytännöllinen, siinä oli kyllä nauhat, joilla sulkea takki mutta se ei ollut riittävä minulle, joka haluan ihan kunnolla takin kiinni.
Ensimmäinen tuunaus neuletakkiin oli kun ompelin siihen avovetoketjun. Takkia tuli käytettyä muutaman kerran ja annoin sen sen jälkeen tytölleni, joka tuossa vaiheessa oli jo omillaan asuva nuori. Tyttökään ei oikein löytänyt neuleelle käyttöä, joten se palautui aika pian minulle takaisin. Jostain syystä en vain osannut luopua neuletakista koko tänä aikana ja se oli todella hyvä juttu, sillä opintojeni aikana nyt täällä Helsingissä sain idean, jonka toteutin vihdoin. Otin virkkuukoukkua sarvista kiinni ja opettelin virkkaamaan kukkia. Näin muuttui tuo käyttökelvoton neuletakki ihan uudeksi ja on ollut nyt todella kovassa käytössä. Nytkin odotan, että kelit lämpenee niin paljon, että voin pukea neuletakin päälleni.

Huom!
Jokaiseen lempivaatepostaukseen tulee #lempivaatteeni tagi, jota painaessa pääset koko postausketjuun tutustumaan lempivaatteisiini.

Tunika: Kierrätyskeskus, Kengät: Kierrätyskeskus, Huivi: ilmaisosasto

Ihanaa päivää kaikille!
-Melissa-

Vuosi 2018 tuunaten

Pimpelipompeli tuitelituitui!

Vuosi on kulunut todella nopeasti ja varsinkin syksy on ollut meikäläisellä erittäin kiireistä aikaa. Ompeluhommat ovat olleet vähän kortilla, varsinkin muuton jälkeen kun työtila katosi ja koneet joutuivat kaappiin. Siellä kaapissa koitan aina välillä saada näitä juttujani valmiiksi. Siitä huolimatta, vaikka homma on ollut hidasta niin aika paljon on valmistunut kuitenkin. Olenkin hyvin tyytyväinen tämän vuoden tuunauksiin. Muut ompelu ja neuletyöt eivät päässeet tähän postaukseen, sillä ne ovat vain muuta huvia. Tuunaus on minun terveyttä ylläpitävä asia. Se hoitaa varsinkin aivojani, jotka joutuu taistelemaan aivosumua vastaan.
Upeinta oli se hetki kun minun hullut tuunaukset nousivat lavalle Tekasin -festareilla. Kokemus oli todella upea ja kaikki muiden osallistujien työt olivat myös upeita ja taiteiljat/suunnittelijat olivat ihania. Opin paljon uutta ja näin paljon uutta. Aivan huikeaa! Tätä ei voi koskaan unohtaa, se on todella jäänyt mieliini ikuisiksi ajoiksi.
Toinen sellainen ikimuistoisin hetki liittyy myös samoihin festareihin kun minun töitä haluttiin ostaa ja yksi farkkutakki ja trikoovaatteista tehty tunika löysi uuden kodin, olin aivan äimänä. Toki minulla on ikävä tuota ihanaa farkkujen paloista tehtyä takkia mutta se pääsi todella hyvään kotiin ja minulla on taas yksi farkkutakille sopiva väli takkikaapissa. Uutta pukkaa siis jossakin vaiheessa aivan varmasti.

Omat tämän vuoden rakkaimmat tuunaukset ovat olleet:

Villakangasviitta, johon kirjailin
Farkkujen palasista tehty farkkutakki
Ruma joulupaita
Röyhelöhihainen paita
Tekstiilijätteestä tehty hame
Kelsiturkista tehty takki
Toki lemppareita on enemmänkin mutta nämä ovat ne kaikkein ihanimmat ja paljon jäi myös noita tuunauksia pois tästä postauksesta. Mutta ei haittaa. Mikä oli sinun lemppari näistä tämän vuoden tuunauksista? 

Tästä on hyvä jatkaa tämä vuosi. Ainoa iso harmi oli se, että muuton yhteydessä Lumppis-projekti on joutunut jäämään tauolle, vaikka välillä pääsen sitäkin tekemään niin uusi projekti on pakko aloittaa. Vielä en ole miettinyt uuden projektin alkua ja mitä se pitää sisällään. Yhdistänkö Lumppis- projektia tähän vai jätänkö koko projektin lojumaan myöhempään ajankohtaan…Jotenkin kiinnostaisi yrittää tehdä sellainen nopeamman aikavälin Zero Waste -projekti. Kun Lumppis -ja Läjäprojektit ovat olleet kyllä Zero Wastea mutta vähän toisella tavalla…Noh, katsotaan millaiseksi suunnitelma muodostuu. Saa myös heittää ideoita ilmaan.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!
-Melissa-