Tilkkutöitä ja hösähtanyt kakku – Normi isänpäivä
Pakko sanoa, että eilen ei ollut mikään maailman paras keli ulkona. Koko viikko on ollut erittäin harmaa ja pimeä. Vettä on saatu taivaalta, eipä juuri muuta, pimeys on verhoillut koko Eteläisen Suomen todella nopeasti. Nyt on se aika vuodesta kun toivoo, että lunta tulisi ja näin hiukan enemmän valoa. Toivossa on hyvä elää.
Isänpäivää vietettiin siis aika ankeissa oloissa mutta siitä huolimatta päivä meni kuin siivillä. Siihen mahtui niin valtavasti kaikkea, retkeilyä, pelaamista, leffaa ja nyhjöttämistä. Sain neuleenikin siihen pisteeseen, että toista hihaa tikutetaan kovaa vauhtia, kohta osat on valmiit ja viimeistely on edessä. Nyt alkaa tosiaan odottamaan, että paita on valmis ja saa sen ikuistettua kuviin jälleen.
Vanhasta bleiseristä pikkujakku
Huomenta ihanat!
Olen useamminkin täällä kertonut siitä, että rakastan kukonaskel kuviota mutta sen saatavuus kierrätettynä on useasti hiukan hankalaa. Mutta jos saan käsiini tätä ihanuutta, niin kyllä vain nappaan mukaani ja näin tein tuossa aikoinaan kun poikkesin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolla. Laatikossa pilkisti suuren kokoinen bleiseri, joka ei ihan joka kohdasta vuorta ollut enää priimaa. Nappasin sen mukaani ja lopulta bleiseri löysi tiensä Lumppulaatikkoon. Viime keväänä sitten ompelin bleiseristä lyhyen jakun, jota voi käyttää hyvin alkusyksystä tai loppukeväästä.
Jakku sopii hyvin lähes minkä vaatteen kanssa pidättäväksi, kuten farkkujen tai hameen tai suorien housujen, myös leggaritkin toimii.


0

