Hae
VillaNanna

Hellepäivän paras materiaali

Moni lukijani tietää, että minä rakastan kuumuutta. Saunaa en kestä mutta tällainen kuumuus mitä meillä on nyt ollut, on ollut mieletön. Monille kilpirauhassairaalle nämä helteet ovat olleet kamala paikka ja monet ovat joutuneet sairaalahoitoon. Tai näin olen lukenut kun seuraan Facen kilpirauhas-ryhmiä. Pieneläimet saavat meidän pihalla vettä ja suojaa, jos tarve sitä vaatii. Eli yritän kuitenkin osaltani auttaa niitä, jotka kelistä kärsii vaikka itse en kärsi.
Paras materiaali minulle on ollut ehdottomasti viskoosi. Viskoosi on selluloosaa mutta uutena ei mikään luontoystävällinen materiaali valmistaa. Viskoosi on ilmavaa ja kevyttä, joten todellakin on näihin helteisiin erittäin sopiva. Viskoosi kankaita minulla on valtavasti varastossa ja onkin nyt ollut kiva saada sitä varastoa pieneksi hitaasti mutta varmasti. Tämä kangas oli lumppulaatikossa ja kangasta oli niin paljon, että olen saanut tästä tehtyä vaikka mitä. Tämän Burdan kaavan olette jo nähneetkin täällä topin muodossa. Mekon sain valmiiksi jo ennen muuttoa mutta alkaa olla sellaiset päivät, että näitä saa kuvattua myös. 
Viskoosi vaatteita on tänä kesänä näkynyt blogissani valtavasti ja monet on aikaa sitten ommeltuja mutta nyt muuton aikana on löytynyt uudelleen käyttöön. Tavallaan on ollut myös ihan kiva poistaa vaatteita ja kenkiä niin radikaalisti mitä tässä olen joutunut tekemään, vaikka se on ollut minulle todella rankaa, niin silti se on myös antanut paljon. Taas on kassi alkanut täyttyä, joka menee kiertoon, luulen, että kaapit alkaa tyhjenemään aika reilusti.
Mutta joka tapauksessa, viskoosi on the juttu näillä helteillä minulle ja viskoosia tulen varmasti käyttämään koko elokuun vielä.

Porkkanan naattiletut

Olen päättänyt jatkaa näiden naattien ja muiden kasvisten osien reseptien jakoa, jotta mahdollisimman monet pääsevät näkemään mitä kaikkea näistä vihreistä ihanista osista voi oikeasti tehdä. Porkkanan naatit eivät vain maistu hyvälle vaan ne sisältää myös K-vitamiinia, kaliumia sekä klorofylliä. Kannattaa siis tutustua naattien maailmaan ja kokeilla erilaisia reseptejä myös näistä herkuista. Koska meillä syödään paljon porkkanaa, niin naattejakin tulee useasti mukana, yritän ostaa aina naatillisia kaikkein mieluiten. Porkkanan naateista saa tehtyä vaikka mitä herkullista ja nyt esittelenkin yhden reseptin lisää aikaisemman peston lisäksi. Lupaan syksyn aikana antaa lisää erilaisia reseptejä, jotta sitä hävikkiä saataisiin yhdessä pinemmäksi ja uusia ideoita ruokapöytään.
Naattireseptit

Eilen päätin tehdä naattilettuja, jotka on erittäin helppo valmistaa, aikaa vievää puuhaa tosin mutta erittäin helppoa. Täytin letut sienimuhennoksella, jonka resepti on muunnos aikaisemmasta sienikastikereseptistä. Vähän salaattia viereen ja herkku on valmis. Lettujen kanssa voi toki syödä muutakin sienikastike ei ole pakollinen. Meillä kun kaikki muut tykkää sienistä, paitsi tuo vanhempi poika, niin tulee aika useasti kuitenkin tehtyä sienistä juttuja. Poika syö kuitenkin sieniherkut kiltisti vaikka eivät hänen lemppareita olekkaan. Letut voidaan nauttia myös voissa paistettujen perunoiden ja mustaherukkahillon tai karpalohillon kanssa. Miehen lempi tapa syödä näitä lettuja. Siksi vinkki.

Huom! 
Kun käsittelet sieniä, älä pese niitä vaan putsaa harjalla. 

Koska olen innostunut tekemään hyvin yksinkertaisista raaka-aineista ruokia mahdollisimman helpoilla resepteillä, niin ei ole yllätys, että kaivelin muistoistani isoäitini paahdetut kaurahiutaleet ja siitä saa helposti salonkikelpoisen jälkiruoan. Isoäitini teki paahdettuja kaurahiutaleita lapsuudessani aina välillä ja moniin jälkkäreihin tulee näitä muutoinkin mutta itse tykkään syödä tätä herkkua ihan näin yksinkertaisella reseptillä.