Hae
VillaNanna

Seitilaatikko

Muuttamisessa on monta hyvää puolta. Yksi puoli on se, että saa siivottua ja kunnolla. Tavaraa menee kierrätykseen sekä roskat saa roskiin. Tulee kovin kevyt olo silloin. Toinen hieno juttu on se, että alkaa tyhjentää järjestelmällisesti ruokakaappeja sekä pakastinta. Homma jota pitäisi tehdä useamminkin mutta jostain syystä se ei vain ole ikinä onnistunut. Mutta nyt on aika saada kaapit oikeasti tyhjiksi.

Tykkään siitä kun voin kaivautua ruokakaappiin ja kaivella sieltä esiin erilaisia tarvikkeita ja alkaa väsäillä mitä kummallisempia asioita, aina ne eivät kummallisia ole mutta useinmiten. Tällä kertaa kuitenkin sain kokattua jotain tosi tavallista. Seitilaatikko muodostui näistä aineksista ja hyvin maistui kaikille.
Meillä on tapana säästää kaikki mitä yli jää. Esimerkiksi joskus välillä sattuu niin, että tulee tehtyä pikkuisen liikaa muusin maustemaitoa, joten loppu menee pakkaseen, sitä voi käyttää moneen asiaan myöhemmin. Olikin kiva pitkästä aikaa tehdä näin hyvät löydöt kaapista. Välillä tulee hyvä mieli pelkästään siitä, että raaka-aineet ovat niin kivat ja värikkäät. Kuten nyt sipulin varret ja paprika.
Koska olen mikä olen, niin säästin perunankuoret myöhemmäksi ja maustoin ne suolalla ja laitoin seitilaatikon jälkeen uuniin ja sain meille herkulliset sipsit jälkkäriksi. Ohje sipseihin löytyy täältä.

Meillä seiti on sellaista ruokaa, seitä on aina kaapissa. Sellaista vararuokaa, toki ostetaan sitä myös ihan tarkoituksellakin, jos leivitetään kalaa yms. Seiti on lopultaan aika hyvä kala myös. Seitistä saa tehtyä vaikka millaisia ruokia halutessaan, maustamisen kanssa pitää olla aika varovainen, sillä seiti imee maut itsensä aika helposti. Me olemme tehneet erilaisia laatikoita, kiusauksia, pastakastiketta, leivitettyjä kaloja, keittoa, puhvejä, ihan mitä ikinä keksii.

Mukavaa päivää kaikille!
-Melissa-

Mummelin kotimekko

Runsas viikko sitten Alppiruusupuisto alkoi kukkia ja päätettiin pikaisesti miehen kanssa käydä nuuskimassa ihanaa tuoksua ja mennä tekemään hetkeksi jotakin muuta kun tiedossa on, että me ei juurikaan mihinkään päästä nyt kun pakataan asuntoa pakettiin. Samalla oli hyvä kuvata myös kotimekkoni, jonka olen tehnyt jo alkukeväästä, kun minulle tuli kesä fiilis ja niitä kesäkolttuja tuli ommeltua oikein urakalla.

Tästä mekosta tulee hyvin oma lapsuus mieleen, siihen aikaan monilla naisilla oli tämän tyyppisiä kolttuja päällään. Mekko on tehty kotikoltuksi, joka on helppo vetaista päälleen aamulla ja tepastella omalla pihalla ja hääräillä mitä haluaa. Alle vain bikinit tai uimapuku. Eipä paljon muuta tarvita. 
Mekko on tehty rikkinäisestä mekosta ja farkkujen vyötärökaitaleesta. Ja tietenkin tämä on lumppis-projektin juttuja.
Tällaiset päivät ovat vallan ihania, kun voi laittaa rentoa päälleen, olla ilman meikkiä ja olla välittämättä ympärillä kuhisevista ihmisistä. Nauttia vain lämmöstä ja auringosta ja tietenkin kukkien huumaavasta tuoksusta. Aplppiruusupuiston kukat alkavat olla jo kukinnan loppupuolella, joten kannattaa kiirehtiä jos haluaa vielä nähdä upeat kukat.
Koko asun materiaalit on napattu aikanaan Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Mekko taitaa olla jopa niitä ihan ensimmäisiä joita olen ottanut mukaani kun muutimme Helsinkiin. Siihen aikaan Nihtisillassa pidettiin tekstiilipenkojaiset ja sieltä löytyi materiaalia tuunaukseen vaikka miten paljon. Nyt ei enää ole jäljellä kuin rippeet ja aika paljon niitä on juuri tässä Lumppis-projektissa mukana. Toivon todella, että pääsen projektia aloittelemaan pian taas uudelleen kun ollaan saatu tavarat uuteen kotiin. Onneksi sitä voi kuitenkin kuvata niitä juttuja, joita ei nyt ehdi kuvata ja julkaista niitä jonkin aikaa. Ompelutilan laittaminen kun on ihan viimeinen. Se kun pitää tosiaan rakentaa eikä vain pystyttää, niin kuin tähän asuntoon tehtiin.

Mukavaa tiistaita!

-Melissa-