Hae
VillaNanna

Vanhan Pehtoorin nurkilla, kelsiturkin lumoissa

Olette huomanneet kun seuraatte blogiani, että minulla on yksi talveen sopiva materiaali, josta pidän paljon. Kyllä, se on kelsi. Erilaisia kelsitakkeja olette saaneet nähdä päälläni blogissani ja varmasti jatkossa näette lisää. En niitä pois laita mistään hinnasta.

Olen vuosia sitten ommellut täysi pitkän kelsiturkin keinokelsistä mutta sitä tuli aika harvoin käytettyä sitten lopulta. Aika kurja juttu, sillä pitkiä kelsejä käytän mielelläni muutoin kyllä. Ovat niin lämpimiä ja sopivat talveen täydellisesti. Ja mikä parasta kaikki on kirppareilta tai ilmaisosastolta hankittu. Kaksi kelsiturkkia odottaa myös tällä hetkellä muodonmuutosta. Tämä takki oli saatava uuteen uskoon, koska se löytyi lumppislaatikosta ja näin sain kivasti jälleen laatikoita tyhjäksi. Jotenkin kuitenkin haluaisin jotain juttuja vielä tuonne selkään, mutta katsotaan sitä sitten…

En mitään suuria muutoksia tehnyt, kuten muokannut yläosaa vaan kellotin helman omaan tyyliini sopivaksi. Takki on ihan super lämmin mutta alle mahtuu paksumpikin neule, jos on ihan pakko saada lisälämpöä itselleen. Ylijäämästä ompelin vielä hauskan pikku pussukan, vyölaukun, jonka voi laittaa halutessaan takin kanssa. Koska takissa ei ole taskuja, niin tällainen pussukka toimii hyvin taskuna.

Kelsitakin kanssa sopii niin mekot, hameet kuin housutkin

Olen useasti postannut kuvia Haltialan tilalta, jossa käymme joka kesä katselemassa eläimiä ja viettämässä aikaamme. Haltialaan on erittäin nopea hurahtaa polkupyörällä, varsinkin kun tie missä ajellaan on aivan mahtava, Toisella puolen on joko metsää, peltoa tai maatiloja ja toisella puolella jokinäkymää. Ihan erilaista Helsinkiä mihin monet ovat tottuneet. Aivan huikeaa. Haltialan tilalla on Vanha Pehtoori, jossa voi syödä hyvään hintaa lounaan tai istahtaa ihan vain nauttimaan kahvista ja pullasta. Tai kesällä voi nauttia  grillin herkuista. Mikä nyt sattuu huvittamaan. Meille Haltialasta on tullut tärkeä retkikohde. Suosittelen siis paikkaa ihan kaikille.

Ps. Kesällä voi myös itse grillata herkkuja pihassa olevissa grilleissä, ei ole pakko nauttia Vanhan Pehtoorin ruokapuolesta. Mutta varsinkin kesällä kannattaa varautua odottamaan, sillä paikalla on iso määrä lapsiperheitä ja muita vierailijoita, joten aikaa menee niin jonottamiseen kuin odottamiseen.

Farkut: Kierrätyskeskus
Nilkkurit: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
Mekko: Kierrätyskeskus, ilmaisosasto
Iso huivi: Tikkurilan Patina

Ostettiin tilan omia jauhoja

Mukavaa päivää kaikille!
-Melissa-

Neulepaidasta ja huivista neuletakki

Tuossa kesällä löysin ilmaisosastolta kivan kevyen neulepaidan, josta tykkäsin todella paljon, kasari fiilistä löyty niin langassa kuin värissäkin. Ei kuitenkaan sen ajan tuotoksia. Jostain syystä paita on syksyn aikana löytänyt tiensä Lumppislaatikkoon ja nyt sen sieltä kaivoin toivoen, että jotakin kivaa siitä pitää saada tehtyä.
Väänsin ja käänsin sitä aikani kun päähäni pilkahti muisto tytön vanhasta huivista. Huivia on paljon käytetty mutta jotenkin en osaa sitä käyttää, huivi ei ole myöskään suostunut menemään Hopen kassiin, joten kaivoin huivin esiin ja aloin mallailla niin paitaa kuin huivia. Ja sitten välähti kuin salama taivaalla, silmiinkin sattui kun välähdys tuli niin yllättäen.
Paita keskeltä kahtia, huivi kiinni etureunaan ja kiinnitin, valmis! Siinä se salaman isku ja taas voi tätä neuletta käyttää ainakin seuraavat kymmenen vuotta. Ja mikä parasta, huiviakin pystyy vähän hyödyntämään. Se voi olla huppu, se voi olla hartiahuivi ta sitten ihan vaan lörtsönä roikkumassa kuin pyyheliina.

Asukuvassa vilahtaa myös ihanat bootsit, talvibootsit. Perusbootsien näköiset karvavuorella ja nämä olen löytänyt ilmaisosastolta, myös pöppylät on ilmaisosatolta (tällä hetkellä korjaamossa) ja myös valkoinen brodyyrinen t-paita on ilmaisosatolta löytynyt joskus vuonna papu ja herne. Pipo on vanha kuin heinälato ja turkistupsuun olen antanut monesti jo linkin…Kannattaa siis tehdä edelleen ne tupsuset itse.

Ihanat kintaat vanhoista farkuista, lisää vähän turkista niin lopputulos on erilainen

Ihanaa iltaa kaikille!
-Melissa-