Hae
VillaNanna

Osso bucosta tomaattikeitoksi

Huomenta!
Minusta mikään ei ole niin mielenkiintoista kuin se kun näkee miten eilinen ruokajämä muuttuu joksikin aivan toiseksi herkuksi. Meillä nautittiin itsenäisyyspäivänä pitkään haudutettua osso bucoa ja tästä ihanasta herkusta jäi kastikettaa yli niin paljon, että saimme seuraavana päivänä keitettyä erittäin herkullista tomaattikeittoa. 
Tiedän, ettei osso buco ole mitään suomalaista ruokaa mutta ei meillä muulloinkaan mitään kovin suomalaista ole, paitsi jouluna. Olemme erittäin huonoja syömään makaronilaatikoita, kesäkeittoja tai makkarakastiketta (jota muuten tein muutama päivä sitten). Tämän osso bucon reseptikään ei ole ihan oikean osso bucon resepti mutta sekään ei haittaa mitään, niistä tarvikkeista tehdään mitä sattuu kaapissa olemaan. 
Meillä ruoka on iso asia, myös ruokailu on iso asia. Ei kiirehditä, vaan pöydässä ollaan ja jutellaan ihan rauhassa. Useasti teemme yhdessä ruokaa ja katetaan pöytä. Näin lapsetkin oppii kunnioittamaan elintarvikkeita sekä oppivat maistelemaan asioita. Tänä vuonna tosin olin sen verran kipeänä, etten kyökkiin saanut mennä tartuttamaan pöpöjäni. Syömään pääsin kyllä kaikkien kanssa. Se oli tärkeää. 
Oli ihanaa istua kiireettömästi kaikkien kolmen lapsen ja miehen kanssa ja jutella kaikenlaisia asioita. Esikoinen oli siis viettämässä itsenäisyyspäivää kotona. Ihanaa.
Postauksen lopussa on myös resepti hävikkikeittoon, jonka teimme pääruuan jämistä. Kannattaa muuten tehdä mistä pataruuasta tahansa oma versionsa hävikkitomaattikeitosta. On meinaan ihanan täyteläistä ja hyvää.



Osso buco

1 naudan osso buco potka (n. 1 kg)

1 iso sipuli

1 iso porkkana

1 kiinalainen valkosipuli

n. 200 g tai n. 3/4- 4/4 purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja

1 punainen paprika 2 dl punaviiniä

1 tlk tomaattimurskaa (laadukasta)

4 rkl punaviinietikkaa 1 rkl fariinisokeria

merisuolaa

1 lihaliemifondi ripaus kokonaisia mustapippureita

2 rosmariininvartta

n. 1 dl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä laadukkaita perunoita tarpeen mukaan

* Ota potka huoneenlämpöön vähintään kuten paketin ohjeessa mainittu. Pyörittele potka vehnäjauhoissa. Paista liha joka puolelta nätin ruskeaksi runsaassa oliiviöljyssä. Laita liha sivuun.

* Lohko valkosipuli neljään osaan ja murskaa osat. Pilko reiluiksi paloiksi sipuli, porkkana ja paprika. Freesaa valkosipuli, sipuli, porkkana ja paprika valurautapadassa aurinkokuivattujen tomaattien öljyssä.

* Pyöräytä viini öljyisellä pannulla, jossa paistoit lihan. Kaada viini pataan vihannesten sekaan. Anna vihannesten pehmentyä hetki hiljaa kiehuen. Kaada tomaattimurska ja aurinkokuivatut tomaatit pataan. Mausta fariinisokerilla, punaviinietikalla, lihaliemifondilla ja rosmariininvarsilla sekä jauhetulla merisuolalla ja kokonaisilla pippureilla.

* Lisää pataan paistettu liha ja lisää vielä vettä sen verrran, että liha juuri ja juuri peittyy. Hauduta kansi raollaan 150 c uunissa n. 3 tuntia, kunnes liha irtoaa nätisti luusta. * Keitä kuoritut perunat ennen padan tarjoilua. Tarjoile liha erikseen (näyttää paremmalta) ja pata-ainekset vaikkapa valurautapadasta. Lohko annokseen keitetyt perunat ja lisää päälle pata-aineksia sekä lihaa maun mukaan. Muista jakaa myös luuydin, joka on osso bucon erikoisuus.

Tämän ruoan kanssa toimii hyvin tuore, mausteinen sekaleipä ja lasillinen punaviiniä.

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

-Melissa-

Tekstiilijätteestä talvinen seinäkoriste

Tai voi tämän laittaa myös oveen, niin kuin minä tein. Härdelli laahaa aina oksia kotiin ja kaikkia ei saa sitten heittää pihalle takaisin vaan olen alkanut tehdä niistä kaikenlaisia juttuja kuten erilaisia seinäkoristeita. Ne ovat lopultaan aika kivoja ja sopii hyvin boheemiin ilmeeseen. Kun tein jokin aika sitten lämpötossut villapaidasta, jonka huovutin niin siitä jäi vähän materiaalia jäljelle ja tiedätte, etten halua heittää mitään pois, niin pakko oli ommella muutama sydän, joista tein tämän hassutuksen. Sydämien sisällä on leikkuujätettä, katsoin sellaista, joka on huokoista ja näin ollen kevyttä. Näin sain pehmeät ja kevyet sydämet.

Kaikki eivät kuitenkaan mahtuneet koristeeseen, joten ne pyörii sitten pöydillä eri paikoissa ja jos kyllästyn, laitan niihin vain langat ja kuuseen roikkumaan muiden koristeiden kanssa. Huovuttuneesta villavaatteista saa vaikka mitä ihanaa ja kaunista tehtyä, jos ei vaatteeksi niin sitten kotiin erilaisia ihania juttuja. Oksat sopii myös hyvin näiden kanssa. Tulee sopivasti rouheaa ulkonäköä.

Mukavaa sunnuntaita
-Melissa-