Ihanan suloiset joululahjat
En ole vuosiin neulonut lapasia mutta vanhempi pojistani ilmoitti hyvin suoraan, että muilla lahjoilla ei väliä mutta hän haluaa lapaset. Äidin tekemät lapaset. Ei auttanut kuin ottaa kutimet käteen ja aloittaa neulominen ja täytyy sanoa, että jäin aika koukkuun lapasten neulomiseen. Seuraavat on jo tulossa puikoilla.
Poikani lapasten ohjeen otin Novita 3/2016 lehdestä. Malli on naisten kokoa mutta esimerkiksi pojalleni sopiva, minulle taas aivan liian suuri koko vaikka onkin naisten. Koska tein lapaset jämälangoista niin niistä tuli hiukan eri näköisetkin lopulta.
Jälleen tein myös paketit tapetin jämästä, jonka olen ostanut Kierrätyskeskuksen Näprä osastolta. Siellä onkin vaikka mitä kivaa, mitä voi käyttää niin lahjojen tekemiseen kuin myös pakettien. koristeista nyt puhumattakaan…Mahtava paikka löytää kaikenlaista kivaa puuhaa. Näprällä on kaikenlaista kivaa tekemistä kuten pajatoimintaa, kannattaa seurata ja ilmottautua pajoihin kun kiinnostavaa tulee eteen.
Meille pehmeät paketit kuuluu jouluun, joulu ei ole joulu ilman ihania villasukkia, pipoja ja kaulaliinoja. Tänä vuonna ei paljoa itse tehtyjä paketteja tosin tule, tosin ei tule muitakaan. Johtuen omasta voinnistani, ensi vuonna on uusi joulu kuitenkin.
Kuten monet tietää, joulukalenteriluukkuja availlaan nyt innoissaan ja niitä on vinot pinot erilaisia ja eri tahojen perustamia. Meillä Käsityöblogit- ryhmällä on omansa ja monella muulla blogigenreillä omansa. Mutta niin on myös Kierrätyskeskuksella omansa. Ja ei mikä tahansa joulukalenteri vaan kierrätysaiheinen, tämä löytyy eri somekanavista hastagilla #kestäväjoulu kannattaa kurkata mitä kivaa on jo tullut luukuista.
Nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajan työtyyli
Mistä tunnistaa ammattitaitoisen ja tehokkaan nuoriso-ohjaajan? Vaatteista? Ulkomuodosta? Eipä sitä taida muusta tunnistaa kuin työnteosta. Vaatteet kannattaa tosin olla pitkälti sellaiset, joissa on helppo olla ja puuhata. Itse käytän paljon leggareita, sillä liikunnanohjauksessa ei oikein farkuilla pysty touhuamaan. Minulla tosin on myös töissä erikseen toiset vaatteet, joita käytän ulkona, sekä eri aktiviteeteissa. Mekkoja käytän todella harvoin mutta käytän niitäkin, varsinkin nyt kun ei oikein ulkoilu onnistu märän kelin vuoksi.
Minulle siis tärkeintä on se, että vaatteet eivät kiristä ja ne päällä voi myös liikkua. Ettei kaikki kriittiset paikat vilku ja ovat siistit mutta pyrin siitä huolimatta pukeutumaan omaa tyyliä kunnioittaen. Lapset ja nuoret ovat aina hyvin kiinnotuneita siitä mistä olen minkäkin vaatteeni hankkinut tai minkä olen tehnyt itse. Ovat todella kiinnostuneita kierrätyksestä ja miten voisi itse toimia ekologisemmin. Paljon hyvää keskustelua aiheesta heidän kanssaan.
Vaikka pyrin siihen, että kaikki vaatteeni olisi kierrätettyjä niin edelleen joitain vaatteita joutuu hankkimaan uutenakin, niitä on pääasiassa työvaatteet. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että nykyään uusien vaatteiden määrä minulla on pudonnut 5% koko vaatevarastosta. Suurin osa on näistäkin sellaisia, jotka on hankittu ennen kierrätyselämääni. Suurin osa on vanhoista vaatteista tehtyjä vaatteita, ja puoliksi menee sitten kirpputoreilta ostettujen ja itse tehtyjen (kankaista). Tämä on siis vähintään mitä haluan minulla olevan. Onneksi tänä syksynä löysin kivat ulkoiluvaatteet Kontista, mutta ainoat jotka on pakko ostaa uutena on vaelluskengät, vanhoista tulee jo vedet läpi…Kurjuus.
Niin kuin monet tietää, en juuri katso sitä, että miten tällainen +40 vuotiaan pitäisi pukeutua vaan pukeudun ihan sen mukaan miltä itsestäni tuntuu, tärkeää on myös se, että tyyli on sellainen mihin on helppo samaistua ja helppo lähestyä. Jäykkä pukeutuminen ei toimi tässä hommassa. Omaa tyyliä kunnioittaen, se on parasta.
Maanantai
Maanantaina puetaan päälle pitkähihainen trikoopaita ja päälle ilmaisosastolta löytynyt flanellipaita, tyttären vanha kaulaliina ja siihen sopiva pipo, joka on myös ilmaisosastolta löytynyt, pipoon tein itse turkistupsun, jonka ohjeen löytää täältä, leggarit on ostettu aikanaan uutena ja jalassa on ilmaisosastolta löytyneet oversize bootsit. Suosittelen turkistupsujen tekemistä itse, on todella helppo tehdä sellaisenkin, joka ei askartele muutoin koskaan ikinä mitään. Materiaaliakin löytyy helposti kirppiksiltä, varsinkin Kierrätyskeskuksesta.


0









