Hae
VillaNanna

Kesän hetket

Kesä on sitten osaltani ohi ja arki astunut elämään. Kesä oli ihana mutta kesä oli myös vähemmän ihana. Tänä vuonna koettiin todella Suomen kylmä ja kostea kesä, kesä johon en ollut varautunut ollenkaan. Itse tarvitsen valon lisäksi lämpöä. Mutta vaikka nuo olivat niitä huonoja asioita kesässä niin paljon enemmän löytyy hyvää. Tämä postaus kertookin meidän kesän plussat ja miinukset.
Meidän kesä koostui tänä vuonna Helsinki turismista, vaikka muutamia reissuja muualle tulikin tehtyä. Pyrittiin avartamaan maailmankuvaa tutustumalla Itä-Helsinkiin. Ja pitää todeta, että kokemus oli niin hyvä, että ensi kesänä tutustumme lisää. Itä-Helsinki on ihmeiden paikka, nähtävää ja koettavaa löytyy vaikka millä mitalla ja ihania rauhallisia kolkkia löytyy vaikka miten paljon.

Meidän miinuksia oli lähinnä vain kelit, kelit ja vielä kerran kelit. Aina odotan innolla lämmintä ja aurinkoista kesää. Minulle alkaa tulla lämmin tuossa +30 asteessa, sitä alemmas kun mennään niin olen jäässä kuin jääpuikko. Toinen miinus kesässä oli se, että vaikka kaikenlaista tehtiin niin pyöräily jäi vähiin tänä vuonna. Kovin montaa kertaa ei nimittäin hypätty pyörän selkään, toista se on ollut muina kesinä. Heti kun tuli aurinko esiin ja oli vähän enemmän lämmin, lähdettiin tekemään jotakin muuta kivaa kuin pyöräilemään.

Meidän suosikki paikat oli Aurinkolahti sekä Vuosaaren huippu. Itä-Helsinki ei kuitenkaan ollut ainoa paikka johon ihastuimme. Muita mahtavia kokemuksia oli saarihyppely ja joka kesäinen ihana Haltiala. Yllättävää oli, että tenniksestä innostui meidän koko porukka. Voin luvata, että ensi kesänä pelailu jatkuu. Reissut Merikarvialle sekä Hämeenlinnaan olivat opettavaisia. Mukavaa vaihtelua ulkomaanmatkailulle. Tulee todella sellainen olo, että on matkustellut ympäri maailmaa vaikka on ollut vain ihan Suomessa, niin monenlaista nähtävää on ollut. En ole edes kaivannut ulkomaille (Kazimierzia ei lasketa, sinne on aina ikävä).

Mikä sitten oli ihan parasta? No, kaiken uuden löytäminen. Jokainen löytö oli aika seikkailun takana ja ihmeteltävää riitti niin aikuisille kuin lapsillekkin. Olen ollut tyytyväinen siitä, että pojat ovat olleet niin täysillä mukana kaikessa. Löytävät kyllä tarinaa ja seikkailua ihan joka paikasta minne ollaan menty, ihana nähdä myös tuon kohta 17 vuotiaan pojan innokas tarinointi ja mielikuvituksen käyttö Vuosaaren huipulla. Pitäisi joskus kirjoittaa niitä sen tarinoita ylös.

P.S.
Nyt kun olen muutaman päivän kirjoitellut tätä postausta niin silmiini osui Hesarin juttu vuoden kaupungisosasta. Tänä vuonna palkinnon vei Vuosaari, enkä yhtään ihmettele. Ennen minulle ei tullut mieleenkään, että voisin ikinä koskaan asua Vuosaaressa mutta nyt kun olen tutustunut alueeseen uudelleen monen vuoden jälkeen, niin kyllä vain voisin hyvin asua. Varsinkin Aurinkolaaksossa.

Lintsi on meillä joka kesäinen juttu. Tänä kesänä tosin tämä reissu oli meille ilmainen. Lumo asunnot järjestää tällaisia reissuja joka vuosi eri paikkoihin. Muutama vuosi sitten olimme myös Särkänniemellä.

Pyöräily Vantaajoen varrella on mahtava kokemus. Voi mennä kumpaan suuntaan tahansa, joko vanhaan kaupunkiin tai sitten Haltialaan päin. Matkalla näkee vaikka mitä mielenkiintoista ja saa kaikki maaseudun herkut, on peltoa, on metsää, toki paikoitellen on myös kerrostaloja.

Aurinkolahtea sanotaan Helsingin Rivieraksi ja sitä se todella on. Täällä on mahtavaa viettää aikaa lämpimänä kesäpäivänä. Ei kiire minnekkään, ollaan vaan nautitaan. Vuosaari on kyllä muuttunut paljon siitä mitä se on ollut joskus. Ja tämä on hyvä suunta.
Vuosaaren huipulle kiivettiin kesällä kaksi kertaa, ensin miehen kanssa kaksin ja sitten lasten kanssa. Täytyy myöntää, että tästä paikasta on tullut meidän perheen yksi suosikki paikka. Talvella kiivetään uudelleen, erilaiset näkymät silloin.
Helsinki upeine vanhoine rakennuksineen on myös näkemisen arvoinen paikka. Tänä kesänä tutustuimme Hietalahden sataman suunnitelmaan ja todettiin, että paikan kunnostus on erittäin hyvä asia ja elävöittää Hietalahtea paljon. Kun pyörittiin alueella niin jälleen alkoi tuntua sille kuin olisi jossakin muualla kuin Suomessa.
Tenniksestä tuli meidän kesäharrastus. Hyvät ja halvat mailat löytyi Kierrätyskeskuksesta ja kentät ovat ilmaiset. Mahtava meno ja meininki joka kerta kun lähdettiin pelaamaan. Ensi vuonna lisää tätä.
Kesällä innostuimme Helsingin ulkoilualueista ja puistoista. Niitä onkin niin paljon, ettei kaikkea ehditty millään käymään kun niin paljon muutakin nähtävää oli. Yksi puisto vei kyllä kauneudellaan sanat suusta ja se on Alppiruusupuisto. aivan mieletön paikka kun ruusut alkaa kukkia ja tuoksu huumaa. Mutta jostain syystä en tuoksusta allergia oireita saanut.
Helsinki on todella monimuotoinen. Se ei ole vain keskustan makkaratalo ja kiireinen ostoskatu. Helsinki on myös täynnä luontoa, kokemuksia ja nähtävää. Ihan jo pelkästään keskustassa on jo paljon luontoa. Meidän niin rakastama Keskuspuisto ulottuu Pasilaan asti ja siitä pääseekin hienosti moneen muuhun ihanaan puistoon.
Yksi mahtavimpia nähtävyyksiä oli Saarihyppelyn Vallisaari ja Kuninkaan portti. Vallisaaresta jäi nähtävää niin paljon, että sinne palataan uudelleen ja ihan varmasti myös Kuninkaan portillekkin. Tämä oli sellainen reissu mikä jäi myös Härdellin mieliin ja odottaa jo kovasti seuraavaa reissua. Sille reissulle otetaan sitten muutkin tenavat mukaan.
Toinen kohde, jossa kävimme kaksi kertaa oli Tullisaari. Ensimmäisellä kerralla keskityimme vain pyöräilemään ja seikkailemaan kun toisella kerralla keskityimme piknik herkutteluun. Upea ja kaunis paikka, toki toiveena olisi, että alueen huvila korjattaisiin ja siitä saataisiin alueelle hieno kahvila museoineen.
Kesän kohokohtia oli Porin Jazz. En ole moneen vuoteen käynyt festareilla ja tällä kertaa olin ihan ekaa kertaa Porin jazzeilla. Ja tietenkin rakkaan ystävän kanssa.
Porin jazz reissu järjestettiin niin, että meillä oli mökki Merikarvialla. Hieman matkaa festarialueelle mutta se ei mitenkään haitannut kun ympäristö oli niin kaunis muutenkin. Merikarvialla ollaan oltu monena kesänä ja niistä reissuista on täällä blogissakin ollut juttua. Ehkä ensi kesänä mennään koko porukka ihan mökkeilemään tänne ja tutustutaan Merikarvian kesään ja turistijuttuihin.

Tuossa jo sanoinkin, että Helsingin keskustassa on paljon nähtävää ja koettavaa. Talvipuutarhan suloisuus on vertaansa vailla. Vierailu on myös ilmaista. Töölöönlahti on myös näkemisen arvoinen paikka ja lahden varrella on myös ihana näköalakahvila Taideterassi. Rautatieasemalta kahvilaan löntystelee hetkessä ja mikä parasta voi katsella kaunista ympäristöä.

Kesän lähes ainoa reissu mihin me koko porukka päästiin mukaan oli reissu Hämeen linnaan. Hyvin mielenkiintoinen kohde ja paljon nähtävää ja koettavaa. Pettymyksiäkin koettiin mutta onneksi sekin otettiin seikkalun kannalta.

Viimeinen lomapäivä vietettiinkin Porvoossa tällä kertaa. Keli oli sen verran epävakainen, ettei haluttu hypätä pyörän selkään katselemaan maisemia. Ja tämä vaihtoehto oli kyllä ihan loistava.

Oikein ihanaa lauantaita kaikille!
-Nelli-

Loman viimeinen päivä

Meillä on ollut tapana viettää loman viimeinen päivä pyörän päällä mutta tänä vuonna keli ei sitä sallinnut, joten päätettiin piipahtaa Porvoossa. Kaunis ja kesäinen Porvoo oli vielä eilen suloinen kesäkaupunki, tunnelmallinen ja toivotti meidät tervetulleiksi. Viime kerrasta onkin ihan liikaa aikaa kun Porvoossa vierailtiin. Oli mukava jälleen käydä, tällä kertaa tosin aika pikaisesti vain, sillä itse ehdin jo tehdä oikeita töitä eilen ja vasta töiden jälkeen lähdettiin ajamaan Porvooseen päin. Minusta Porvoon kuuluisi olla meidän joka vuotinen vierailukohde, kuten on esimerkiksi Haltiala. 

Ehdittiin rantaan asti kun alkoi sataa todella lujaa, päätettiin suunnata sadetta pitämään ihanan tunnelmalliseen Paahtimoon. Sateen jälkeen olikin ihana kierrellä ympäri ämpäri ja lopulta mennä illalliselle Bistro Gustaf ravintolaan. Ja nyt täytyy sanoa, että reissu oli kaikin puolin täydellinen. Mahtavaa palvelua, erittäin hyvää ruokaa. Ja pitää sen verran sanoa ravintolan hamppareista sen verran, että ei ollut tämän ravintolan lasten hampparit hikisiä lättyjä vaan ihan kunnon tavaraa. Niin kunnonllisia, että Härdellillä meni suu auki ja katsoi tarjoilijaa hyvin epäuskoisesti, että onko tämä oikeasti minun hamppari.

Oli tavallaan aika ärsyttävää mennä tänään töihin niin ihanan loman jälkeen mutta tavallaan taas mukavaa vaihtelua. Kyllä, sanon sen suoraan, työt häiritsee minun harrastuksia. Varsinkin kun olisi mielellään jatkanut lomailua vielä pidempään. Niin paljon kaikenlaista olisi vielä halunnut tehdä ja nähdä. Kuten nyt vaikka pyöräillä vähän pidempi reissu jonnekkin. Mutta kaikki kiva loppuu aikanaan ja mukavaa on kun tietää, että ensi kesänä on vielä kaikenlaista puuhaa odotettavissa.
Päällä ei tällä kertaa ollut itse tehtyjä juttuja ollenkaan vaan kaikki on ostettu kirppareilta. Kontista ja Kierrätyskeskuksesta. Paljoa uutena ostettua minulta ei enää löydy vaan pikku hiljaa on kaappi täyttynyt kirppisvaatteista sekä itse tehdyistä. Jotenkin erittäin hyvä fiilis siitä miten helposti voi rakentaa asunsa halvalla ja kivasti. Juuri itsensä tyyllisesti. 

Koru: Itse tehty rikkinäisistä koruista

Housut: Kontti
Neule: Kontti
Farkkutakki: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto
Laukku: Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto
UGG kengät: Kierrätyskeskus

Härdellin ilme oli näkemisen arvoinen kun kerrankin ravintolan lasten burgeri oli muuta kuin hikinen lätty. 

Sinisimpukka annos oli kyllä valtava. Erittäin hyvät ranskalaiset.
Ihanaa töiden alkua kaikille, jotka töihin palaa!
-Nelli-