Parvekeprojekti nostaa päätään
Parvekeprojekti nostaa päätään
Tänä kesänä tuo parvekeprojekti ei ole ollut oikein sujuva ja paljon on jäänyt kertomatta ja suunnitelmia tekemättä. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä jotakin kivaa tänne. Läjä projektin tiimoilta meillä on farkkua edelleen jonkin verran, joista pienemmistä pitäisi keksiä jotakin hauskaa. Poika toi koiralenkiltä minulle kepin ja siitä lähti ajatus eteen päin. Tavallaan sain inspistä projektiin ihan siitä kun meidän parveke oli Hesarin viikkoliitteessä ja yhdessä kuvassa häiritsi tyhjä seinä.
Kyllä, minä voisin täyttää seinät ja lattiatilan kokonaan, niin hölmö olen. Näin pienen työn tekeminen sai isoja muutoksia aikaan meidän seinään. Tykkään todella paljon ja toimii hyvin. Alunperin ajattelin jonkinlaista poppanaa tai muuta seinäkoristetta mutta tämä toimii meille todella hyvin ja jälleen mies saa pyritellä päätään kun farkkua ilmestyy kuin vahingossa ympäri asuntoa.
Parveke-elämä jatkuu vielä pitkään
Toivotaan, että syksy pysyy pitkään lämpimänä ja voidaan rauhassa istuskella pitkälle syksyyn parvekkeen hämyssä ja nautiskella olostamme. Ihan vielä en olisi valmis laittamaan tavaroita pakettiin ja unohtamaan parve-elämän. Vielä olisi siis kesää jäljellä, minun mielestä ainakin.
Tein farkku palasista sydämiä ja täytin ne omplujätteellä, pujotin sydämet kahteen lyhyeen oksaan ja sidoin toisiinsa kiinni narulla. Ja seinään roikkumaan. Näin tuli hauska seinäkoriste. Erittäin helppo toteuttaa vaikka ihan kirjavasta puuvillasta.
Uudet ihanat koristeet farkusta
Minulla oli iso määrä jotain farkkuprojekteista ylijääneitä paloja, joista tein täytettyjä sydämiä, sisälle laitoin ompelujätettä, eli sitä mitä tulee saumurilla ompelusta. Nappasin pojan keräämiä keppejä kaksi ja yhdistelin ne naruilla, sain näin kivan seinäkoristeen tyhjälle seinälle.
Seinä on nyt hieno, on kuvia Kazimierzista, on hassu hattu ja pojan tekemä hylly. Nyt on siis seinä on täydellinen ja ei enää häiritse tyhjä kohta seinällä.
Eilen oli kammottava päivä Suomessa ja vaikka nämä asiat eivät blogiini kuulukkaan niin haluan siitä huolimatta välittää surunvalittelut omaisille ja voimia kaikille uhreille ja heidän läheisilleen. Voimia myös silminnäkijöille.
Kirppistelyn vinkit
Olen aika huono antamaan mitään vinkkejä kirppistelyyn tai mihinkään muuhunkaan, mutta koitan jonkinmoisia vinkkejä antaa kirppislöytöjen tekemiseen. Somessa puhuttaa paljon minun kenkälöytöni, miten voi niin monet parit löytyä ja helposti. Ei ne aina löydykkään helposti. Joskus menee pitkä aika ennen kuin löytyy yhtäkään paria kenkiä. Onko tällainen sitten eettistä? Paljon puhutaan siitä, että pienellä vaate määrällä selviää. Minä taas katson, että sillä määrällä ei ole kovin paljon merkitystä, mutta sillä on miten ne hankkii. Uskon, että minun entinen elämä shoppailijana tuotti suuremman hiilijalanjäljen kuin nykytapani kuluttaa. Kyllä, minulla on vaatteita ja kenkiä yli tarpeen mutta minä myös laitan kiertoon nopeasti ne joita en käytä. Minun osta 1-poista 2 tapa on myös käytössä. Eli vaatteeni kiertää nopeassa tahdissa. En myy niitä vaan laitan hyväntekeväisyyteen kaikki. Tosin nyt kyllä tulee osa tuunauksistani myyntiin, vink vink…
Palataan aiheeseen, rakastan haasteita ja varsinkin metsästystä. Löytöjen metsästys on todella mahtavaa puuhaa ja kun tekee huippu löydön, fiilis on aivan mieletön. Jos löytöjä haluaa tehdä kannattaa kiertää eri kirppiksiä tietyin väliajoin, alku viikkko on useasti paras, sillä silloin tulee ”uutta” hyllyihin ja ilmaisosastot täyttyy, ilmaisosastot täyttyy muulloinkin, riippuen kuinka nopeasti ne tyhjenee. Pitää opetella sen lempparikirppiksen sykli, miten siellä kiertää materiaalit.
Toinen tärkeä asia on puhelin, ei siksi, että voi soitella vaan kun katsot merkkilaput, leimat ja muut merkit, googleta. Myyjä ei välttämättä ole huomannut kaikkea ja välttämättä täällä Suomessa jokin asia ei ihan hitiksi ole vielä noussut mutta muualla se on jo hitti, niin kannattaa silti napata mukaansa sillä niin kuin tiedämme ihmiset ovat sopuleita ja innostuvat samoista asioista jossakin kohtaa.
Tärkeitä asioita on myös puhtaus sekä se, onko tuote ehjä, tuoksu on tärkeä. Ainakin minulle. Home sekä kaikenlaiset hajusteet ovat huono juttu. Puhdas, raikas tuoksu on tärkeä kun ostetaan. Niitä hajuja kun ei saa millään pois vaikka kuinka pesisi, kokemusta on. Minua itseäni ei häiritse pienet nukat tai langan roikkumiset, koska on helppo poistaa nukka sekä korjata langan roikkumiset. Mutta se pitää näkyä hinnassa. Harvoin ostan sellaista, mutta ilmaiseksi otan kyllä.
Saumat kannattaa aina katsoa tarkkaan, niiden pitää kestää kuitenkin sen verran, ettei päälle laitettaessa repeile. Materiaali itsessään kannattaa katsoa tarkkaan. Siihen silmä harjaantuu ajan kanssa. Toki ostan välillä myös ihan noiden tavallisten vaatekauppojen vaatteita, mutta siinäkin ratkaisee pitkälti materiaali sekä valmistus. Harvoin mutta kyllä teen sitä.
Kengissä katson paljon sitä, että kantalaput ovat ehjät, saumat ovat ehjät, pinta ehjä. En siis juuri osta keinokuituisia muovikenkiä, sillä niiden pinta on lähes poikkeuksitta rikki. Suosin siis nahkaa, kangasta ja muita materiaaleja mutta muovi saa olla lähes aina hyllyllä käyntini jälkeen.
Sekoitekankaat ovat vaikeita kierrätettäviä, joten pyri etsimään luonnonmateriaaleja, joka on valitettavan hankalaa puuhaa. Tämä on asia, johon olen itse alkanut nyt heräillä yhä enemmän ja enemmän.
Aina puhutaan hinnoista ja tähän sanon, että uusi tuote on aina uusi tuote vaikka olisi miten valmistettu. Me ihmiset maksamme jokaisesta uudesta materiaalista ison hinnan. Siksi kierrätys tulee aina halvemmaksi vaikka paita maksaisikin euron enemmän kuin uutena kaupassa. Se hinta ei aina kerro koko totuutta.
Listasta puuttuu varmasti valtavasti vinkkejä ja jokaisella on myös omat vinkkinsä, niitä voi jakaa vaikka kommenttiboksiin ihan estottomasti. Näin jaetaan aloittelijoille mahdollisimman parhaat vinkit ja ideat miten tehdä parhaat löydöt ja mitä kannattaa suosia ja katsoa ennen ostopäätöksen tekoa.
* Kaikkea ei tarvitse ostaa mitä näkee
* Mieti mihin tarvitset
* Mitä tarkoitusta varten olet ostamassa


0




