Hae
VillaNanna

Jäätelöpurkista teline tiskiaineille

Jäätelöpurkista teline tiskiaineille

Joskus on säästää asioita vain ihan sen vuoksi, että niitä voi tarvita. Näin täpahtui tällä kerralla ja lopputuloksena oli jäätelöpurkista teline tiskiaineille. Meillä on nimittäin todella hankala säilyttää mitään allaskaapissa.

Jäätelöpurkista teline tiskiaineille

Allaskaapissa ei tosiaan ole mitään hyllyä tai tilaa millenkkään ylipäänsä. Roskiksetkin on hankalat ja ollaan jouduttu niitäkin fiksailemaan. Mutta emme ole ryhtyneet siihen, että hankkisimme hyllyjä tai edes sen yhden hyllyn. Tästä syystä esimerkiksi tiskiaineita ei oikein saa mihinkään järkevästi piiloon. Tämä olikin aika hyvä idea, näin ei tiskipöytä ole aina ihan tahmeana tiskiaineesta, sitä kun välillä pakkaa leviämään joka paikkaan. Onneksi ei mennyt hermot kokonaan tai oikeastaan meni ja tämä projekti pelasti hermot hetkeksi.
Projekti on myös niin helppo, että sen voi tehdä ihan kuka tahansa, millä osaamistasolla hyvänsä. Koska tässä vain liimataan asioita. Narukin voi olla monenlaista, ei tarvitse olla juuri sitä mitä minä laitoin. Laitoin sitä mitä sattui kotona olemaan, en lähtenyt kauppaan shoppailemaan, laiskuus ja projektin luonne ei antanut periksi.

Helppo DIY

Niin kuin jo ylempänä sanoin, tämän on super helppo ja taitoakaan ei vaadita, hiukan sorminäppäryyttä vain. Aloitetaan homma vaikka nyt tarkkeista.

Tarvikkeet:
  • jäätelöpurkki
  • narua
  • farkkua
  • kuumaliimaa

Tee näin:

  • Liimaa naru jäätelöpurkin ympärille.
  • Liima farkusta tehty koriste purkkiin (vailintainen)
Ehkä olisi saanut olla hieman paksumpaa narua tässä hommassa mutta ei kaapissa ollut muuta. Kerroksia voi laittaa pari, jos on kovin ohutta narua käytössä. Narulla voi koristaa paljon muutakin, itse ainakin olen innostunut niin paljon narutuunauksista, että kohta tuunaan koko asunnon narulla.
Jäätelöpurkista teline tiskiaineille

Miten tehdä farkkuruusuke?

Siihen tarvitaan farkkua. Leikkaa ensin farkusta pyöreä kappale. Sen jälkeen muutama pitkä suikale. Aloita uloimmasta reunasta, laita liimaa reinalle ja liimaa suikaleen pää ensin kappaleen reunaan. Samalla pyöritä suikaletta sormien välissä, jotta se menee kierteelle. Laita liimaa koko ajan kappaleelle kun etenet. Tee koko koriste spiraalina. Keskustaan voi laittaa myös helmen tai napin halutessaan, minä en laittanut tällä kertaa mitään.

On kiva tehdä tällaisia helppo ja nopeita askarteluja välillä, ehkä tuo ompelukin alkaisi sujua kun tekee välillä jotakin ihan muuta, vai?

Jäätelöpurkista teline tiskiaineille
Ihanaa päivää!
-Nelli-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *