Hae
VillaNanna

Yötön yö

 

Yötön yö

Juhannus on ihana yötön yö ja minulle juhannus on se juhla. Lapsenakin kun vietin juhannuksia Paraisilla, niin siinä oli aina jotain hyvin maagista. En osaa sanoa mikä se oli, mutta jotain maagista siinä oli. Ei meillä juhannusta mitenkään erityisemmin juhlittu, mutta sen tiesi, että nyt se on.

Yötön yö

Muistan vieläkin lapsuudesta, kun aallot löivät laituriin. Päivä oli kuuma ja ilta raikkaan viileä. Merisavu nousi vähitellen ja ilta alkoi hämärtää. See oli upea näky. Hiukan pelottavakin tällaiselle pikkuiselle tytölle silloin. Mutta sitä en unohda. Sanominen ja uiminen. Isoäiti hääräämässä keittiössä, äiti hääräämässä muuten vain ja minä katselen pienen piian huoneen ikkunasta sitä hämärää, joka hiljalleen peittää maan verhollaan.

Muistoja, joita ei vaan voi koskaan unohtaa. Oli ihanaa kääriytyä puhtaisiin lakanoihin. Ensin tietenkin keräsin paperinuket pois sängyltä, sen jälkeen olikin mukava pujahtaa sänkyyn. Miten voikaan muistaa sellaisia hetkiä, niitä tunnelmia, joita Paraisten huvila on jättänyt minuun, syvälle, siellä oli hyvä olla.

 

Yötön yö

Lapsuuden juhannus oli erilainen mitä nykyään

Nyt on todella vaikea valita mistä aloittaa tänne blogiin. Laitanko ihanat tuunaukset vai laitanko ensin herkullisia reseptejä ja hävikin säästämis vinkit. On ehkä järkevintä tehdä ihan järjestyksessä vain. Meidän juhannus poikkesi aikaisemmista vuosista niin, että isommat lapset eivät olleet kotona.

Tai esikoinen nyt pitkään onkin viettänyt juhannusta muualla mutta tuo kakkonen oli nyt pois kuvioista myös. Mutta eipä hätää, saimme hoidettavaksi muutaman lisälapsen kun naapurin rouva tuli kipeäksi ja lapset syötettiin ja juotettiin meillä. Keskimmäinen lapsi tuli yöksi myös. Ei siis ennyt meilläkään juhannus ihan niin kuin suunniteltiin.

Meillä juhannus alkoi niin, että haettiin raparperia ja omenoita, joista oli tarkoitus tehdä omena-raparperi tuoremehua. Kahteen pullolliseen menee omenia 3kg ja raparperia 2kg, ihan näin isoja määriä ei aina tarvitse tehdä mutta juhannusmehua pitää olla pöydässä. Mäskiä, kuitu, jota jää mehun puristamisesta ei kannata heittää pois vaan siitä saa tehtyä vaikka mitä. Itse leivoin mäskistä kaksi leipää, jotka melkein jo syötiinkin, lapset söivät ja loppu mäskiin laitoin ison annoksen sokeria ja tein makean piirakan, mäski muuttui sokerin avulla hiukan siirapin makuiseksi ja toimi erittäin hyvin tuossa minun piirakassani. Myös omenan kuoret voi säästää, kerron myöhemmin mitä omenan kuorista voi tehdä.

 

Ihana ilma tehdä hommat parvekkeella

 

 

Yötön yö

 

Yötön yö

 

 

 

Raparperit kannattaa leikata mahdollisimman pieneksi.  Helpottuu mehustus parhaiten.

 

Mehu kannattaa siivilöidä muutamaan otteeseen, että saa sakkaa mahdollisimman paljon pois.
Me siivilöitiin kolme kertaa eri lävikköjen läpi.

 

Lopuksi pullotus

 

Yötön yö
Mehun maistelu

 

Yötön yö
Hyvää on
Mukavaa juhannuksen jatkoa
-Nelli-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *