Itse tehdyt sipsit
Monet ruoantähteet ovat sellaisia, joita ihmiset heittävät mielellään roskiin, ajattelematta yhtään mitä kaikkea niistä voidaankaan tehdä. Sellaisia on esimerkiksi juuresten kuoret. Ihan heti ei tulisi mieleen, että myös kuorista voi valmistaa herkkuja. ja tänään näytän miten itse tehdyt sipsit valmistuu juuresten kuorista. Pysy mukana ja ota idea talteen itsellesi. Resepti on helppo, mutta varo laittamasta liikaa mausteita, kuoret nappaa aika herkästi mausteet itseensä.
Itse tehdyt sipsit
- Pese kuoret hyvin juuresharjalla, kuori juurekset, kerää kuoret lävikköön. Huuhtele oikein hyvin ja varovasti. Kuivata kuoret talouspaperiin tai pyyhkeeseen.
- Laita kuoret kulhoon ja sekoita joukkoon oliiviöljy sekä mausteet.
- Levitä kuoret uunipelille vieri viereen.
- Paista kuoria 140-150 asteisessa uunissa noin 30-45 minuuttia. Riippuu uunista niin aste kuin aikakin. Kannattaa siis seurata.
- Sipsit ovat valmiit kun ne ovat rapsakoita. Maista ja mausta lisää jos tarve.
Rakastan sipsejä
Sipsit ovat suuri heikkouteni ja voisin elää pelkästään sipseillä. Koen kuitenkin, että itse tehtynä sipsit ovat vähemmän epäterveellisiä mitä kaupasta ostettuna. Tykkään todella paljon siitä, että saimme näihin sipseihin sellaisen pienen savun maun, se oli jännä ja arvatkaa miten hyvä fiilis tuli kun näitä naposteli innoissaan parvekkeella kauniina kesäiltana. Hyvä fiilis muodostui ei pelkästään siitä, että saatiin herkkua pöytään, vaan myös siitä, että mitään ei mennyt roskiin, vaan kaikki hyödynnettiin. Näin rahaa säästyi todella hyvin.
Tämä on minulle sellainen iso tekijä tässä hommassa, että voin tuntea sen miten hyödynnän jokaisen sentin, eikä rahaa mene näin roskiin. Zero waste ajattelu on siinä mielessä erittäin mielenkiintoinen. Jos muuten ei sitä harrasta tai edes ajattele, niin rahan kautta viimeistään. Tässäkin on sievoinen summa säästetty ja koko juures on saatu hyödynnettyä. Ei tarvinnut hakea kaupasta monen euron sipsipussia ja juureksista saatiin ruokaa ja jämistä sitten ne sipsit. Ai että, oon niin iloinen.


0

