Hameesta housut
Voiko tehdä hameesta housut? No voi tietenkin, ihme kysymys. Tämän postauksen idea on näyttää teille, miten hameesta voidaan saada myös hauskat housut. Tämä projekti tarvitsee hameen jossa on helmassa volyymia, eli mahdollisimman iso hame tarvitaan.
Hameesta housut
Vuosi sitten kesällä kaivoin hameen Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta, kuosi oli kiva ja halusin hameesta ehdottomasti housut. Teinkin housut nopealla tahdilla mutta kuvat jäivät ottamatta, sillä kuvattavaa oli viime vuonna valtavasti. Tässä vuoden touhuissa on käynyt myös niin, että alkuperäinen kuva hameesta on kadonnut jonnekkin, uusi asia tämä ei ole sillä lähes kaikkien vanhojen tuunausten alkuperäiset kuvat ovat kadonneet. Olen jemmannut ne jemma nimiseen paikkaan.
Verhoista tehty kassi viimeistelee asun
Kuvassa on myös verhoista tehty kassi, materiaali on ihanan pehmeää mutta jämäkkää puuvillaa. Sellaisesta on hyvä tehdä kasseja moneen lähtöön. Tästä verhomateriaalista saa kyllä myös mekkoja halutessaan, ei välttämättä suloisen romanttisia kaikkine hörhelöineen, mutta saa hienoja kotelomekkoja sen sellaisia.
Olen myös värjännyt tätä kangasta ja väri tarttui hienosti ja tasaisesti kankaalle. Värjäsin siis kokonaan toisen verhon ja toisen jätin alkuperäiseen väriin. Myös siitä toisesta verhosta on tehty kassi jo vuosia sitten. Tykkään itse enemmän näistä tämän tyyppisistä kasseista kuin varsinaisista laukuista. Syytä siihen en tiedä, jotenkin paljon kivempia käyttää.


0

