Uusi kohtaa vanhan
0
Työpäivän asussa uusi kohtaa vanhan, vaikka molemmat ovat vanhoja, mutta toinen on ostettu hetki sitten ja toinen aikaa sitten. Kuvien mekko on sellainen, joita olette nähneet monen monta täällä blogissani ja edelleen näitä samanlaisia hankin, jos tulee sopivia vastaan. Vihreä sekä keltainen uupuu, muuten löytyykin monissa väreissä näitä mekkoja. Ehkä sellaiset vielä tulee vastaan.
uusi kohtaa vanhan, vaikka molemmat ovat vanhoja
Muutama viikko sitten ylleni päätyi asu, joka sai minut hymyilemään peilin edessä ja toivottavasti myös sinut hymyilemään näitä kuvia katsellessa. Kyseessä on yhdistelmä, jossa uusi kohtaa vanhan, vaikka oikeasti molemmat osapuolet ovat vanhoja: UFFista vastikään löytämäni kukkamekko ja 90-luvulta saakka uskollisesti mukana pysynyt farkkupaita. Tässä asussa kohtaa ysäri ysärin ja toimii yhä!
Second hand -löytö, jossa on sielu
Olen vuosien mittaan oppinut arvostamaan second hand -vaatteita yhä enemmän. Ei ainoastaan ekologisuuden vuoksi, vaan myös siksi, että vanhoissa vaatteissa on tarina. Ne ovat jo nähneet maailmaa ja silti edelleen käyttökelpoisia, kauniita ja ennen kaikkea persoonallisia.
UFFista löytynyt mekko on täydellinen esimerkki tästä: ihana, ryppykangasta oleva pitkä mekko, jonka vaalealla pohjalla kukkivat hennot siniset ja violetit kukat. Se huokuu kepeää kesätunnelmaa ja tuo mieleen ne ihanat lapsuuden kesät, jolloin kaikki tuntui mahdolliselta. Tämä mekko ei yritä olla mitään muuta kuin mitä se on ja juuri siksi se on täydellinen.
90-luvun farkkupaita, todellinen klassikko
Farkkupaitani puolestaan on kulkenut kanssani jo vuosikymmeniä. Ostin sen joskus 90-luvun alussa ja siitä asti se on nähnyt niin arkea kuin juhlaa. Se on ollut päälläni festareilla, muutoissa, huonoina päivinä lohtuvaatteena, kun odotin esikoistani ja nyt se sai uuden elämän tämän mekon rinnalla. Farkkupaita on muutenkin vaate, joka ei koskaan mene pois muodista, se vain löytää aina uuden tavan olla ajankohtainen. Ja mikä parasta: se pehmentyy käytössä, mukautuu käyttäjäänsä ja kulkee mukana kuin hyvä ystävä.
Tyyli ei vanhene, vaikka kantaja vanhenee
Moni sanoo, että tyyli, jota käytti nuorena, ei sovi enää keski-ikäiselle. Olen aivan toista mieltä. Tyyli ei ole ikäkysymys, se on identiteetin ilmaisua, iloa, leikkiä ja itsensä hyväksymistä. Jos jokin vaate saa sinut tuntemaan olosi hyväksi, se toimii, oli ikä mikä tahansa. Tämä asu on minulle muistutus siitä, että voin yhä käyttää niitä elementtejä, jotka joskus määrittelivät minua, mutta nyt uudella tavalla. Farkkupaita ei enää yhdisty minihameeseen ja platformeihin, vaan herkkään kukkamekkoon, pehmeisiin pastelleihin ja elämänkokemukseen.
Nostalgia pukeutumisessa on luvallista ja voimauttavaa
Nostalgia pukeutumisessa ei ole vain sallittua, se voi olla myös voimauttavaa. Kun yhdistän 90-luvun vaatteen nykyhetken löytöön, syntyy jotain uutta ja ainutlaatuista. Se ei ole vain asu, vaan pieni aikamatka ja samalla osoitus siitä, että minä, ja sinä, voimme kasvaa vanhemmiksi menettämättä yhteyttä nuoruuteemme. Muodin ei tarvitse olla uutta ollakseen tuoretta. Toisinaan parhaat asut löytyvät omasta kaapista tai kirpputorilta. Ja mikä tärkeintä: parhaiten toimiva tyyli on aina se, joka tuntuu omalta.
Kestävä pukeutuminen on tulevaisuutta
Uuden ja vanhan yhdistäminen ei ole vain esteettinen valinta, vaan myös vastuullinen teko. Jokainen kierrätetty vaate on askel kohti kestävämpää maailmaa. Kun käytämme, huollamme ja yhdistämme vanhoja vaatteita uudella tavalla, vähennämme tekstiilijätettä ja osoitamme, että muoti voi olla sekä kaunista että kestävää. Ja kun vaate tuntuu hyvältä päällä, kuten tämä kukkamekko ja farkkupaita tekevät, silloin tiedän olevani oikeilla jäljillä.
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Sunnuntai Töölössä
Sunnuntai Töölössä: nälkä, riita ja rakkaus, kaikki yhden aamupalan vuoksi. Miltä tuntuu, kun Töölön kahvilat ovat kiinni sunnuntaina, nälkä kurnii ja parisuhde räjähtää kadulle? Tämä postaus vie sinut aidon sunnuntaiaamun tunnelmaan, ilman filttereitä ja ainakin voi riidellä tyylillä
Sunnuntai Töölössä: nälkä, riita ja rakkaus,
Sunnuntaikävely Töölössä juhannuksena. Mielessä oli idyllinen aamu, sellainen, jossa kahvit höyryävät, ihmiset hymyilevät ja croissantit murenevat suupieliin. Tiedät kyllä sen fiiliksen. Päätimme mennä brunssille, nautiskellen. Sellaiselle pitkälle ja rauhalliselle, jossa juodaan monta kuppia kahvia ja syödään croissantteja kuin Pariisissa konsanaan.
Mutta todellisuus iski vastaan, nimittäin tyhjät kadut ja suljetut ovet. Töölö oli kuin aavemaa. Jokainen kahvila, jonka ohi kuljimme, oli kiinni. Nälkä kasvoi, hermot kiristyivät. Meillä molemmilla oli toiveita, ja ne kuolivat yksi kerrallaan suljettujen ovien äärellä. Me palasimme kotiin hiljaisuuden vallitessa, vatsat muristen ja suut mutrussa.
Sitten se tapahtui: riita. Sellainen pieni mutta kipinöivä, tiedätkö, se “ei me nyt mistään oikeasti tapella, mutta silti tekee mieli sanoa rumasti” -tyyppinen välienselvittely. Syy? Nälkä. Pettymys. Ja ehkä se, ettei elämä mene koskaan suunnitelmien mukaan.
Mutta tiedätkö mitä? Rakkaus ei katoa nälkään. Mies halusi hyvittää tilanteen ja teki meille täydelliset voileivät. Niissä oli juuri oikea määrä kaikkea, rakkautta, anteeksipyyntöä ja vähän majoneesia. Eikä elämä lopulta olekaan täydellisiä kahviloita ja somekuvia. Se on myös suljettuja ovia, pettymyksiä ja pieniä sovituksia keittiössä. Ehkä juuri siksi se on niin rakasta.
Mutta hei, jos kerran riidellään, tehdään se ainakin tyylikkäästi.
Päälläni oli Lindexin neulottu, luonnonvalkoinen puuvillaneule, täydellinen sekoitus boheemia ja käytännöllistä. Hame on itse tehty, ilman kaavaa, suoraan inspiraatiosta ja ompelukoneesta syntynyt, vähän kuin koko elämä. Kädessäni kannoin itse virkkaamaani pinkkiä laukkua, koska kuka sanoo, ettei juhannuksena voi olla näyttävä? Ja jalassa Adidaksen tennarit, koska askel kantaa paremmin, kun se on mukava.
Tässä asussa viileässä mutta aurinkoisessa säässä oli helppo tallustella pitkin katuja ja riidellä näyttävästi täysin turhasta. Mahdanko enää koskaan kehdata laittaa naamaani Töölön kaduille? Kyllä, oikein hyvin kehtaan, ei kukaan minua siellä enää muista ja jos muistaa voi nähdä seuraavan osan tarinasta. Tämä tarina kuitenkin päättyi siihen, että myöhemmin lähdimme kävelemään kauppaan sulassa sovussa.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Seuraa minua:
OHJEET HAMEEN TEKOON: