Onko mun pakko ommella
8
Minulta kysyttiin: Onko mun pakko ommella?
Vastaan, ei tietenkään. Mikään pakonomainen tarve minulla ei ole ommella. Välillä voi olla taukoa monta kuukautta, ennen kuin ompelen jotakin. Toki töissä on pakko hiukan touhuta, että saa tehtyä testiversioita, että kykenee ohjaamaan nuoria. Mutta muutoin voi tosiaan mennä pitkäänkin etten koske ompelukoneeseen.
Onko mun pakko ommella
Toki ompelu on minulle sellainen asia, jolla kykenen tehokkaasti poistamaan myös stressiä, rauhoittamaan levottoman sieluni. Ompelu on siis minulle hyvin tärkeä asia siitä huolimatta, ettei sitä ole mikään pakko tehdä. Toinen samanlainen tärkeä asia on neulonta ja nyt olenkin jo jonkin aikaa keskittynyt vain tähän asiaan. Nimittäin neulomiseen. Molemmilla tekemisillä on myös terveydellinen vaikutus hyvinvointiin. Aivot nimittäin tarvitsevat myös omaa jumppaa ja käsityöt ovat oiva tapa antaa aivoille rapistumista estävää toimintaa. Tai noh, ei ne estä, mutta pienentää mahdollisuutta sairastua muistisairauteen. Nyt näin esimerkiksi.
Käsityöt tuovat myös hyvää mieltä, ponnistelet saadaksesi työn valmiiksi, haastat itsesi tekemään jotakin vaikeaa ja kun olet saanut työn valmiiksi, nousee itsetuntosi kohti taivasta. Huomaa, että hei, tämän tein ihan omin pikku kätösin. Siitä tulee niin hyvä fiilis monin tavoin. Itselleni ainakin. Tosin useasti rakastan myös sitä matkaa, jonka teen vaatteen valmistuksen alusta loppuun. Saatan jo matkan aikana ihastua vaatteen jokaiseen saumaan. Joskus mielikuvitus lähtee lentämään ja näen sieluni silmin missä mitäkin vaatetta tulen käyttämään tulevaisuudessa. Mihin maailmaan vaate sopii. Luon jo leikkuuvaiheessa suhteen vaatteeseen.
Itse tehdyn vaatteen tuoma ilo
Olen useamminkin kirjoittanut siitä, että itse tehdyn vaatteen tuoma ilo on moninkertainen. Itse tehtyä vaatetta kunnioittaa eri tavoin, kuin ostettua. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ostettua vaatetta ei huolla samoin kuin itse tehtyä. Kyllä huoltaa, mutta sen ostetun vaatteen antaa helpommin pois kuin itse tehdyn. Tai näin on ainakin minulla. Itse tehdyistä ei halua luopua millään.
Vaikka ompelu on minulle tärkeää ja myös osa työtäni, en koe pakonomaista tarvetta ompeluun. Toki kun ompelumania iskee, niin silloin ompelee ja ompelee, eikä sille näy loppua ollenkaan. Mutta sekin alkaa useasti yllättäen ja kestää sen minkä kestää. Viimeisin mania minulla oli keväällä, mutta se ei kestänyt mitenkään pitkään, vain muutaman päivän. Ompelun vähenemiseen liittyy myös se, ettei ole samalla tavoin enää aikaa keskittyä vain ompeluun ja töiden suunnitteluun. Sitä suunnittelua saa puuhata töissä sen verran paljon, ettei kotona enää inspiroi se homma.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Ota kuva, ota toinenkin
Ota kuva, ota toinenkin, kolmas toimii parhaiten. Valokuvien ottaminen itse on kummallinen taito, jota minulla ei ole sitten pätkääkään. Nyt on tullut taas hetken harjoiteltua kännykän ominaisuuksia ja selfieiden ottamista. Mitä enemmän harjoittelen, sen huonommaksi tulen.
Ota kuva, ota toinenkin
Aina puhutaan siitä kun selfiet on aina samasta kulmasta ja aina sitä ja tätä. Olen aina ihmetellyt miten muut saa otettua peilin kautta kivoja kuvia tai miten etukameralla saadaan niin söpöjä kuvia. Totuus tietenkin on se, että meikäläinen ei ole söpö tai kiva edes. Koska selfie ei vaan minulla luonnistu. Ei, vaikka tyttärenikin on yrittänyt opettaa tätä erikoista jaloa taitoa.
Ajattelin sitten, että jos välineurheilu auttaisi asiaa ja singahdin ostamaan itselleni puhelinta varten tripodin… Sehän on sitten vekkuli ja metka vehje. Onhan siitä nyt paljon hyötyä monessa asiassa, mutta niitä selfieitä ei edelleenkään saa niin kuin suunnittelee. Vaikka laukaisija on viritetty hyvin, niin tuntuu kuin ei koskaan ehtisi oikeaan asentoon tai sitten pyllähtää pitkin pituuttaan jalat kohti taivasta. Alkaa kammottava hekotus, kun nauran yksinäni omalle touhulleni. Ihmisiä kulkee ohi ja katselee pitkään, että mikä kumman kylähullu tuossa pyörii.
Monta kymmentä kuvaa ja ehkä yksi onnistunut
Selfieiden maailma ei tahdo avautua, ei sitten millään. Miten ihmeessä muut siinä onnistuu, jos minulla ei toimi edes mitkään apuvälineet. Ei auta, uudelleen pystyyn vaan ja yritetään uudelleen. Ja taas kuvaaminen meni poskelleen. Huoh, ei auta maammelaulukaan tässä kohtaa. Kun nainen on käsi, niin se on käsi. Ehkä joskus vielä tämä maailma saattaa minullekin avautua, vai mitä luulette?
Aina kuitenkin kannattaa yrittää uudellee ja uudelleen, ehkä sieltä joskus se hyväkin kuva onnistuu ja mikä parasta se kuvakulma. Ehkä saatan säilyä kuivana tai puhtaana kun hääräilen pihalla kännykän kanssa, mene ja tiedä. Ehkä jo huomenna saan sen the selfien, jota olen nyt monta vuotta satojen kuvien jälkeen yrittänyt, yrittänyt niin kovin, että harmaita hiuksiakin on alkanut tulla muuallekin kuin vain kypäräksi päälaelle. Mene ja tiedä.
Mahtavaa viikkoa kaikille!
Seuraa minua: