Hääpäivä Vihti Ski Centerissä – aurinkoinen laskettelupäivä
2
Aurinko nousi kirkkaana kuin meille tilauksesta, kun vihdoin koitti se päivä, jota olimme siirtäneet kalentereissa ja mielissämme: hääpäivämme juhlistaminen rinteessä. Suuntasimme juhlan viettoon Vihti Ski Centeriin, paikkaan, jossa talvi tuntuu vähän taianomaisemmalta ja arki liukuu hetkeksi pois suksien alta. Päivästä tuli kaikkea sitä, mitä toivoimme ja vähän enemmänkin. Mikään ei voi olla niin ihanaa kuin hääpäivä Vihti ski centerissä tai näin minä ajattelen. Hääpäivän ei aina tarvitse olla hotelleja, luksus ravintoloita, se voi olla aina jokaisen itsensä näköinen.
Tämä on tarina siitä, miten vietimme hääpäivää Vihti Ski Centerissä: aurinkoisessa pakkassäässä, laskujen välissä leväten, lohikeittoa syöden ja silti yhä uudelleen rinteeseen palaten, kunnes rasitusvamman poikanen oikeassa pohkeessani lopulta veti rajat vastaan.
Hääpäivä Vihti Ski Centerissä – aurinkoinen laskettelupäivä, lohikeittoa ja rakkautta rinteessä
Talvinen hääpäivä rinteessä
Vihti Ski Center on ihastuttava laskettelukeskus Vihdissä, vain sopivan ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Se on täydellinen kohde, kun haluaa viettää talvipäivän rinteessä ilman Lapin tunturimatkaa. Rinteitä löytyy eri tasoisille laskijoille, joten niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin viihtyvät.
Me emme lähteneet valloittamaan kaikkein vaikeimpia rinteitä. Valitsimme ne, joissa voi keskittyä nautintoon, kaarroksiin ja siihen tunteeseen, kun lumi pöllyää kevyesti suksen kannoilla. Pakkasta oli noin –6 astetta ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Hanget kimalsivat kuin juhlapöytä hopeakynttilöineen ja me olimme pukeutuneet talviseen juhlaamme.
Rasitusvamman poikanen ja sinnikkäät laskut
Oikeassa pohkeessani oli jo ennen päivää rasitusvamman poikanen. Sellainen pieni, varoittava tunne, joka muistuttaa kehoa sen rajoista. Mutta hääpäivänä en halunnut antaa kivulle pääroolia. Halusin liukua rinnettä alas, tuntea vauhdin ja katsoa vierellä laskevaa puolisoani, jonka kanssa olen jakanut niin monta muutakin rinnettä elämässä.
Ensimmäiset laskut menivät kevyesti. Naureskelimme, pysähdyimme välillä ihailemaan maisemaa ja hengittämään kirpeää ilmaa. Pohje tuntui, mutta ei vielä hallinnut.
Kun kipu alkoi voimistua, päätimme tehdä fiksusti. Söimme lohikeiton, lepäsimme laskujen välissä ja annoimme keholle aikaa palautua. Se hetki ravintolassa, höyryävän keiton äärellä, oli kuin pieni hengähdystauko maailmasta. Jalat pöydän alla, posket pakkasen punaamina ja katseet, jotka sanovat enemmän kuin sanat.
Ja arvaa mitä? Sen jälkeen vielä laskimme monen kerran.
Emme luovuttaneet heti. Annoimme päivän jatkua, mutta omilla ehdoillamme. Laskimme rauhallisemmin, kuuntelimme kroppaa tarkemmin. Jokainen lasku tuntui entistä arvokkaammalta, koska tiesimme, ettei päivä olisi loputon.
Vihti Ski Center – täydellinen kohde talvipäivään
Jos etsit laskettelukeskusta Etelä-Suomessa, Vihti Ski Center tarjoaa monipuoliset rinteet, toimivan hissijärjestelmän, välinevuokraamon ja viihtyisät ravintolapalvelut. Se sopii loistavasti päiväretkikohteeksi niin pariskunnille, perheille kuin ystäväporukoille.
Erityisesti pidän siitä, että alue on kompakti mutta silti vaihteleva. Voit valita loivempia rinteitä nautiskeluun tai haastavampia, jos kaipaat enemmän sykettä. Meille riittivät tällä kertaa ne keskivaikeat ja helpommat rinteet ne, joissa voi oikeasti keskittyä tunnelmaan.
Kun jalka sanoo stop
Lopulta tuli kuitenkin se hetki, jolloin oikea jalka ei enää suostunut toimimaan kunnolla. Ei draamaa, ei suurta kaatumista, vain selkeä viesti keholta: nyt riittää.
Ja tällä kertaa kuuntelin.
Päivän päättäminen ei tuntunut epäonnistumiselta. Päinvastoin. Se tuntui kypsältä, rakastavalta teolta itseäni kohtaan. Olimme saaneet aurinkoa, naurua, monta yhteistä laskua, lohikeittoa ja lepohetkiä, jotka tekivät päivästä pehmeän ja täydellisen omalla tavallaan.
Kotimatkalla pohje jomotti, mutta sydän oli täynnä. Täynnä kiitollisuutta siitä, että saimme viettää hääpäivää juuri näin rinteessä, talviauringon alla, toisiimme nojaten.
Ehkä ensi vuonna palaamme taas Vihti Ski Centeriin viettämään hääpäivää rinteessä. Ehkä pohje on silloin vahvempi. Mutta tämän vuoden tarina jää mieleen erityisenä: aurinkoinen laskettelupäivä, jolloin söimme lohikeittoa, lepäsimme laskujen välissä ja palasimme silti yhä uudelleen rinteeseen, koska rakkaus ei lopu ensimmäiseen kipuun.
Se jatkuu. Aina uudelleen.
Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Lisää hääpäivä artikkelieta löytyy luettavaksi:
20 vuotta naimisissa – tämä ei pitänyt kestää, mutta kesti silti
20 vuotta naimisissa – tämä ei pitänyt kestää, mutta kesti silti
20 vuotta naimisissa, se on paljon se, ei kuitenkaan niin paljon kuin on 30 vuotta tai 50 vuotta, mutta silti pitkä aika. Tämän liiton ei pitänyt kestää, siihen ei kukaan uskonut, ei ehkä mekään. Mutta tässä sitä ollaan edelleen 20 vuoden jälkeen. Iloissa ja suruissa ja välillä sodassa.
20 vuotta naimisissa – tämä ei pitänyt kestää, mutta kesti silti
Maanantaina 9.2. tulee täyteen 20 vuotta.Kun selaan taaksepäin VillaNannan arkistoja, huomaan tehneeni jotain, mitä en ole koskaan tietoisesti suunnitellut: olen kirjoittanut meidän parisuhteemme vuosikirjaa. En joka päivä, en joka kuukausi, vaan aina helmi–maaliskuun taitteessa, hääpäivän aikaan. Vuosi toisensa jälkeen.
Tämä postaus ei ole vain 20‑vuotishääpäivän juhlapuhe. Tämä on yhteenveto kahdestakymmenestä vuodesta, kahdeksasta blogitekstistä ja yhdestä suhteesta, joka ei ole ollut valmis, kaunis tai helppo, mutta todellinen.
Kun vuodet laitetaan jonoon
Jos nämä postaukset lukee peräkkäin, niistä muodostuu tarina, jota en olisi nuorempana osannut kuvitella kirjoittavani:
- Sävy on kiitollinen, ehkä vähän ihmettelevä. Että vieläkin tässä ollaan.
- Arkisempi. Ei enää suuria sanoja, vaan elämää sellaisena kuin se on.
2020 – “Tämän ei pitänyt kestää”
- Rehellisin otsikko, jonka olen parisuhteesta kirjoittanut. Tässä kohtaa ei romantisoida mitään. Tässä kohtaa myönnetään, että joskus jatkaminen on päätös, ei tunne.
- Kristalli on kaunis, mutta se särkyy helposti. Symboli osui ehkä liian hyvin.
2022 – 16 vuotta yhteistä taivalta
- Tässä kohtaa sävy muuttuu. Ei siksi, että kaikki olisi täydellistä vaan siksi, että kaikkea ei enää tarvitse selittää.
- Rauhallinen. Vähemmän draamaa, enemmän ymmärrystä.
2024 – 18 vuotta yhteistä taivalta
- Pitkä matka näkyy jo kehossa, arjessa ja tavassa olla toisen kanssa.
- Ei juhlaa oikeana päivänä. Ja silti ehkä aidompi kuin moni aiempi.
Ja nyt:
- 2026 – 20 vuotta naimisissa
Mitä näistä vuosista oikeasti näkee?
Näiden hääpäiväpostausten lisäksi blogissa on ollut myös tekstejä, joissa parisuhdetta on katsottu vielä arkisemmin ja vähemmän juhlapäivien läpi, kuten Parisuhde katoaa arjen jalkoihin ja Pitkä parisuhde vaatii myös työtä. Ne eivät liity yhteen tiettyyn hääpäivään, mutta ne selittävät ehkä paremmin kuin mikään juhlapuhe, miksi nämä vuodet ovat ylipäätään mahdollisia.
Kun luen vanhoja tekstejäni, huomaan kolme asiaa:
1. Ääni on muuttunut
- Alussa yritin vielä kirjoittaa parisuhteesta niin kuin pitäisi. Myöhemmin kirjoitin siitä niin kuin se tuntui. Nyt kirjoitan siitä niin kuin se on.
2. Romantiikka on vaihtanut muotoa
- Romantiikka ei ole kadonnut, se on vain muuttanut muotoaan. Se ei ole enää sanoja tai eleitä, vaan tilaa, hiljaisuutta ja sitä, ettei tarvitse esittää mitään.
3. Kriisi ei ollut loppu, vaan käännös
- Vuoden 2020 teksti on edelleen raskas lukea. Mutta ilman sitä ei olisi tätä. Kaikki suhteet eivät kestä kriisiä, mutta mikään ei kestä ilman rehellisyyttä.
Yhteinen referaatti: arki, työ ja se mitä ei juhlapuheissa sanota
Kun katson hääpäiväpostausten rinnalla kahta muuta tekstiä: Parisuhde katoaa arjen jalkoihin ja Pitkä parisuhde vaatii myös työtä, ne tuntuvat nyt melkein rehellisemmiltä kuin yksikään juhlapäiväkirjoitus. Niissä ei puhuta vuosiluvuista tai merkkipäivistä, vaan siitä vaiheesta, jossa parisuhde alkaa hiljalleen liukua taustalle. Työ, lapset, väsymys, vastuut ja arjen loputon lista ajavat ohi. Ei siksi, ettei rakastaisi vaan siksi, että elämä ei kysy lupaa.
Yhteinen viesti näissä teksteissä on selvä: pitkä parisuhde ei pysy hengissä pelkällä tunteella. Se pysyy hengissä valinnoilla. Joskus pienillä, joskus raskailla. Joskus niillä, joita ei tee mieli tehdä ollenkaan.
Työ ei tarkoita jatkuvaa parisuhdepalaveria tai romanttisia eleitä. Se tarkoittaa usein sitä, että huomaa toisen silloinkin, kun ei jaksaisi. Että palaa keskusteluun sen sijaan, että antaisi etäisyyden kasvaa liian suureksi. Että myöntää, kun suhde on jäänyt arjen jalkoihin, ennen kuin se katoaa kokonaan.
Fiilikset nyt, 20 vuotta myöhemmin
Kun luen näitä tekstejä nyt, 20 vuoden jälkeen, en koe häpeää, pettymystä tai tarvetta silotella mitään.
Koen rauhaa. Rauhaa siitä, että olen uskaltanut kirjoittaa myös niistä vaiheista, joista moni vaikenee. Rauhaa siitä, että kaikki kriisit eivät vieneet meitä erilleen, osa niistä vain muutti meitä.
En enää kaipaa parisuhteelta jatkuvaa todistelua. En suuria sanoja tai lupauksia, jotka pitäisi lunastaa myöhemmin. Riittää, että olemme tässä. Tietoisina siitä, että tämä vaatii yhä työtä, mutta myös siitä, että kaikkea ei tarvitse enää tehdä uudestaan alusta. Ei satumaista tarinaa. Ei ikuista rakastumisen huumaa.
Vaan:
- yhteinen historia, jota kukaan muu ei voi omia
- tapa katsoa toista ja tietää, milloin olla hiljaa
- riidat, jotka eivät enää pelota
- arki, joka ei tunnu epäonnistumiselta
Ja ehkä tärkeimpänä:
- halu jatkaa, vaikka tietää tarkalleen, kenen kanssa jatkaa.
Miksi kirjoitan tästä yhä?
Koska pitkä parisuhde ei tarvitse lisää kiiltokuvia. Se tarvitsee ääniä, jotka uskaltavat sanoa, ettei tämä ole helppoa, mutta voi silti olla sen arvoista.
Jos olet ollut naimisissa 2, 10 tai 25 vuotta ja mietit, miksi ette enää ole niin kuin ennen, ehkä ette olekaan. Ehkä olette jotain muuta. Ja se voi olla ihan ok.
20 vuotta. Ei lupauksia. Vain tämä. En lupaa, että kirjoitan tästä taas ensi vuonna. En lupaa, että kaikki jatkuu samanlaisena.
Lupaan vain tämän: olen ollut näissä teksteissä rehellinen. Ja tänään, 20 vuotta myöhemmin, se tuntuu tärkeämmältä kuin yksikään juhlapäivä.
Paljon ihanaa rakkautta teille kaikille!!
Seuraa minua: