Saako omasta työstä tykätä? Vai pitääkö työ olla sellainen, että sitä vain suorittaa? Onko ok, että harrastuksesta tulee työ, joka voimaannuttaa? Näitä asioita jäin pohtimaan erään keskustelun jälkeen. Elämmekö tällä hetkellä sellaisessa maailmassa, missä pitää koko ajan huomioida se, että muilla ei välttämättä ole hyvä ja minun pitää näin ollen salata se, että rakastan työtäni. Ei ole hyvä, että puhun siitä miten onnellinen olen työssäni ja miten paljon tykkään tehdä tätä työtä. Miten paljon näin vaivaa saavuttaakseni tämän työn mikä minulla nyt on, minun unelmatyöni.

Saako omasta työstä tykätä?

Uudelleen kouluttauduin, jätin tekstiili -ja vaateteollisuuden viitan kauniisti viikattuna tuolille ja avasin nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajan oven astuakseni siitä sisään. Valmistuin etuajassa ja sen jälkeen monen vaiheen jälkeen, monen vaikean tapahtuman jälkeen, koronan ja kaiken muun negatiivisen tullessa vastaan, minulle tarjoutui mahtava mahdollisuus hakea töihin nuorisotilalle, jossa pääpaino on kädentaidoissa. Ja vaikka haastattelu ei mennyt kovin hyvin, niin paikka oli minun. Pääsin tekemään työtä, jossa voin yhdistää niin nuorisotyön kuin vanhan ammattini vaatetusalan puolelta. Pääsin tekemään sitä mitä harrastan muutoinkin ja samalla tekemään nuorisotyötä, joka on minulle rakasta.

Kun kerron tarinani, niin minulle sanotaan, etten saa kertoa siitä, että tämä on unelmatyö, työ joka voimaannuttaa, jossa rakastan olla. Miksikö? Koska on niitä ihmisiä olemassa, jotka eivät voi hyvin omassa työssään, joiden työyhteisö on huono, on kiusaamista yms. Onko se minun vastuulla? Onko se niin? Enkö minä siis voi nauttia työstäni koska joku muu ei voi? Se on minulle aika suuri vastuu, jos kannan niiden muiden murheellista tarinaa harteillani. Minun kuitenkin kuuluu kantaa vain omat harteillani, sekä omien lasteni. Ei muiden.

Piilota onnesi

Valtavasti näkyy sitä, että ne jotka puhuu omista voitoistaan elämässä halutaan saada tavalla tai toisella maanrakoon ja pian. Ruma käytös muita kohtaan varsinkin somessa on nostanut päätään rajusti ja kiusaaminen on arkipäivää. Samaan aikaan huudetaan koulukiusaamista vastaan ja toisella kädellä haukutaan niitä, joiden elämässä tapahtuu hyviä asioita. Onko se koronan tuomaa pahaa vai onko se ollut jo valmiina olemassa?

Minua muutama aika sitten varoitettiin, että pian myös minun alani työntekijät vaihdetaan robotteihin ja myös minä pääsen kortistoon, joten silloin hän voi nauraa minulle, kun olen niin ollut onnellinen työstäni, jonka menetän roboteille. En kuitenkaan osaa huolestua moisesta, on kuitenkin aloja, joita ei voida kokonaan robotisoida, se ei ole millään tavoin mahdollista. Robotit ovat kyllä hyviä apuvälineitä mutta ihmistä ne eivät kykene kokonaan syrjäyttämään. Oli se sitten naivi ajatus tai ei, mutta näkee nytkin sen, miten tärkeä se ihmisen kohtaaminen on.

Toisin sanoen, jatkan onnellisena työssäni, joka tekee minut onnelliseksi.

Se on tää mun neuletakki, joka sen tekee. Ai, minkä? No, tän fiiliksen…Kun sä kävelet tuulessa ja tuuli tarttuu painavan takin helmaan ja se lepattaa auki kuin raskaat suuret siivet. Kävelet jylhää kalliota pitkin ylöspäin ja huipulla katsot alas valtakuntaasi. Sellaisen fiiliksen takki tekee.

Se on tää mun neuletakki

Meidän kahden taival on pitkä, toooosi pitkä. Välillä en sietänyt tätä takkia ollenkaan ja välillä tämä on ollut parasta elämässä. Neuloin tämän 2000 -luvun alussa, mallista ei valitettavasti ole muistikuvaa tällä haavaa. Uskon kuitenkin, että ohje löytyy jostain vanhasta Moda lehdestä. Sellainen lehti kun on ollut joskus olemassa. Takin olen neulonut kaksinkertaisella seitsemän veljestä isoveli -langalla ja takki painaa ja paljon. Siksi olikin hassua, että tuuli nappasi kaikesta huolimatta helmasta kiinni ja heitteli helmaa miten sattui ja minne sattui.

Miksi meikäläinen nyt esittelee tällaisen vanhan takin täällä? Ihan siitä syystä, että nyt on sen aika. Tämä näyttävä takki sopii kaiken kanssa ja on lämmin. Siitäkin huolimatta, että on aika paksuilla puikoilla neulottu ja kun painaa, on silmukat vähitellen myös alkaneet venyä. Joten se tarkoittaa sitä, että neuletakki vaikuttaa harvalle, jota se ei kuitenkaan ole. Tuolla korkealla kovassa tuulessa, oli takin kanssa erittäin lämmin.

Neuleet on mun lempparivaatteita

Neuleet on parasta mitä voi olla. Syksyllä voi verhoutua niihin, talvella paksummat on pop, keväällä voi vielä hyvin käyttää ihania pehmeitä neuleita ja kesällä taas päälle laitetaan ihanan kevyttä pellavaa tai puuvillaa. Toki monet muut ihanat kesäneuleet toimii. Villasukistakin luovun vasta kun lämpötila kohoaa 30 asteeseen. Sitä ennen ei villasukat päältä katoa edes nukkuessa. Villasukat hoitaa jalkoja ja pitää ne lämpimänä.

Viha -rakkaussuhteeni tähän kuvissa näkyvään neuletakkiin on voimakas ja se näkyy takissa. Helma on kulunut, onhan tätä paljon käytetty, mutta samalla taas se näyttää sille, ettei se ole koksaan päällä ollut. Kun takki valmistui, oli se minulle aivan liian iso, nyt se on sopiva tai oikeastaan, neule venyy ja paukkuu niin paljon, että se olisi sopiva vielä silloinkin kun lihoisin toiset 30 kiloa. Tämä kun venyy ja paukkuu kunnolla, ehkä se on yksi syy miksi tästä tykkään ja en tykkää. Takki venyy ja venyy ja venyy.

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille!

Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi