Hae
VillaNanna

Mun itse tehty vaatekaappi

Mun itse tehty vaatekaappi

Mun itse tehty vaatekaappi tarkoittaa tässä jutussa sitä, että olen ison osan vaatteista tehnyt itse. Toki kaappiin on alkanut kulkeutua enemmissä määrin myös kirppisvaatteita. Uusia vaatteita ei juuri ole. Ehkä noin 10% koko vaatekaapin sisällöstä on uutena ostettu. Tähän lasken myös uusista kankaista tehdyt vaatteet. Se ei lopulta ole iso määrä. Toki kankaita on vielä aika paljon kaapeissa, jotka pitää saada ommeltua pois. Iso osa niistä on villasekotteita, paksuja takkikankaita siis. Eli takkien määrä tulee nousemaan tässä hiljalleen.

Mun itse tehty vaatekaappi

Olen aika ylpeä tästä vaatekaapistani, monin eri tavoinkin vielä. Lista miksi olen ylpeä siitä ei ole pitkä, mutta ei myöskään lyhyt. Se on juuri sopivan mittainen kaikkeen siihen mitä kaapista löytyy. Kaapista löytyy kaikki tarpeellinen ja kaiken voi yhdistää kaiken kanssa.

Ylpeyden aiheet:

  • Itse tehtyä iso osa
  • Toinen osa kirppari löytöjä
  • Kaikki lempivaatteita
  • Paljon tuunattuja vaatteita
  • Löytyy myös iso osa voimavaatteita
  • monipuolisuus
  • voi yhdistää kaiken kanssa

Siinä se lyhyt mutta niin suuri lista. Nuo kolme ensimmäistä kohtaa ovat niitä, jotka kirjoitin ylös kun aloin rakentamaan omaa unelmien vaatekaappiani. Homma on ollut aika hidasta, mutta matkalla olen myös oppinut ison määrän asioita ja nimenomaan itsestäni. Myös ostotapani on muuttunut kokonaan. En mene kauppaan vain hakemaan kivoja juttuja, vaan niiden pitää sovittaessa tuntua lempivaatteilta heti. Minun pitää nähdä käytänkö vaatetta vähintään sen 30 kertaa. Huom, vähintään.

Joskus jotkin vaatteet jäävät pidemmäksi aikaa odottamaan kaappiin, mutta aina ne kaivetaan esiin ja käyttöön pienen ajan jälkeen. Poikkeuksiakin on ollut, kuten slipoverini, joka oli 20 vuotta kaapissa ennen kuin otin sen jälleen käyttööni ja nyt sitä onkin käytetty urakalla.

Kaapin kätköstä

Tämä kyseinen neulemekko on aina siellä kaapin kätkössä, en edes ymmärrä miten se aina joutuu sinne. Neuleen olen tehnyt vuosia sitten, taisi olla ensimmäisiä töitä täällä Helsingissä kun sain ompelukoneet esiin. Mekkoa on sittemmin käytetty monet kerrat ja täälläkin nähty muutamia kertoja. Nyt jälleen. Sillä kun sain mekon päälleni taas pienen ajan jälkeen, tuli ajatus tästä postauksesta. Takki on ostettu kirpparilta ja tänä vuonna takki on ollut pienemmällä käytöllä kuin viime vuonna. Mutta käytössä kuitenkin.

Takki onkin siitä hauska, kun siinä ei alun perin ole ollut kaulusta, vaan joku on siihen kauluksen kiinnittänyt. Tiedän sen siitä kun takin niskassa oleva merkki on ihan eri kuin kauluksen merkki. Erittäin hyvä idea siis monin tavoin. Se olikin se syy miksi nappasin takin itselleni. Paksut sukkahousut ovat ihan uutena ostetut mutta saapikkaat taas ovat ilmaisosastolta. Eli aika hyvin keskitytty asussa juuri tuohon listaan, joka minulla tuossa ylempänä on esillä.

Tämä neulemekko on sellainen, että tulen käyttämään tätä koko lopun elämäni. Tai toivon, että se mahtuu päälleni aina. Perusmekko, joka on lämmin ja sitä voi yhdistellä miten tahansa ja minkä tahansa kanssa. Siksi tämä mekko on lemppari.

Mun itse tehty vaatekaappi

Rakkaudella -Melissa 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

#lempivaatteeni -kampanja, maaliskuu

Käsityöaktivismi nuorisotoiminnassa

Käsityöaktivismi nuorisotoiminnassa

Käsityöaktivismi, mitä se on ja mihin sillä pyritään? 

  • Lyhyesti: Käsityöaktivismilla pyritään ottamaan kantaa maailmalla vallassa oleviin asioihin, sekä vaikuttamaan oman elinpiirin arvoihin kädentaitojen kautta.

Tämän tyyppinen asioiden käsittely näkyy tällä hetkellä vahvasti arjessani. Nuoret esimerkiksi osallistuvat vuoropuheluun sekä prosessoivat maailman tapahtumia käsiensä kautta. Tämän tyyppinen toiminta tulee olemaan  tärkeässä asemassa työssäni. Mielestäni tässä ollaan nuorisotyön ytimessä.

Käsityöaktivismi nuorisotoiminnassa

Käsityöaktivismia voidaan tehdä monella tavalla, kuten esimerkiksi osallistumalla tekemään suoraan  aiheeseen liittyvää projektia, tai vaikkapa työstämällä käsitöitä painottamalla niissä tiettyjä värejä, joilla ilmaisee kantansa johonkin asiaan. Työskentelyn aikana nuoret puhuvat tunteistaan, kuten ahdistuksestaan, eli asioista, jotka sillä hetkellä kaihertavat mieltä.

Kädentaitojen tarpeellisuuteen on herättävä, sillä käsityöt ei ole pelkkä väline hienomotoristen toimintojen parantamiseksi tai jumppaa aivoille. Käsitöiden kautta voimme vaikuttaa ympäristöömme. Se on turvallista yhteiskunnallista osallistumista, jota kukin voi harjoittaa parhaaksi katsomallaan tavalla. On tärkeää, että nuoret pääsevät käsittelemään asioita monin eri tavoin. Tarjoamalla monipuolisia mahdollisuuksia edistetään yhdenvertaisuutta. Tarjoamalla nuorille vain yhdenlaista toimintaa syyllistytään tasapäistämiseen yhdenvertaisuuden kustannuksella.

Käsityöaktivismi on yhdenlainen tapa ilmaista mielipiteensä vaikkapa poliittisiin asioihin liittyen. Monet sellaiset, jotka eivät syystä tai toisesta saa ääntään kuuluviin, löytävät äänensä käsityöaktivismin kautta. Hyvänä esimerkkinä käy (vähän yleistäen) juuri lapset. Käsitöillä on aina tehty politiikkaa ja pyritty vaikuttamaan asioihin. On surullista, että käsitöitä ei enää arvosteta niin paljon, eikä sen vaikutusta ympäristöön tunnisteta. Kädentaidot ovat aina se ensimmäinen asia, josta lähdetään supistamaan, kun kuvitellaan, että käsityöt alana ja harrastuksena on vain jämälankojen nypläystä. Välillä tuntuukin siltä, että halutaan poistaa yksi tärkeä työkalu, jolla lapset ja nuoret saavat ääntään kuuluviin, ja joka tuo heidät ja heidän mielipiteensä esiin.

Käsityöaktivismi nuorisotoiminnassa

Miten aktivismi esiintyy sosiaalisessa mediassa?

Käsityöaktivismin esiintulo on tällä hetkellä helpompaa kuin ennen ja siihen hyvänä apuna on sosiaalinen media. Erinäiset ryhmät ja kuvapankit ovat tarjonneet mahdollisuuden saada ääntään kuuluviin ja näin myös tuoda tätä yhteiskunnallista osallistumista paremmin esille.

Maailma muuttuu, mutta tiettyjen asioiden tarpeellisuus korostuu muuttuvassa maailmassa. Käsityöt ovat aina olleet terveyttä edistävää toimintaa sekä myös aktivismia. Kun avaa silmänsä näkemään, niin huomaa, että nämä asiat ovat hyvin esillä ja ympärillämme. Pidetään siis kiinni niistä työkaluista, joilla nuoret voivat käsitellä asioita. Kehotankin siis meitä kaikkia tukemaan monimuotoista ja yhdenvertaista nuoristyötä.

Käsityöaktivismi nuorisotoiminnassa

Rakkaudella -Melissa 

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest