Mä vähän ompelin
10
No nyt on tullut ommeltua. Mä vähän ompelin siis, ihan vähän vain. En tosin yhdessä hetkessä, enkä toisessa. Meni tässä hommassa muutama kuukausi. Ensimmäiset työt tuli tehtyä jo tuossa ennen meidän jouluista Kalifornia matkaa. Tarkoitus oli ottaa ne mukaan, mutta jäivät lopulta kotiin. Eivät tosin olisi toimineet siellä, kun ei siellä niin lämmin ollut lopulta.
Mä vähän ompelin
Ensin valmistui kaksi söpöä mekkoa, toinen Mekkotehtaan kirjasta ja toinen Käsityölehden kaavasta. Tarkemmat kaavatiedot tulee myöhemmin kun saan kuvattua vaatteet päälläni. Jostain syystä siis alan ommella kesävaatteita jo talvella. Sitten ihmettelen miksi en pääse kuvaamaan niitä millään. Ei kai nyt lumisateessa tee mieli kuvata kesämekkoja. Ei minulla ainakaan.
Seuraava työ valmistui reissun jälkeen. Kaksi tarpeetonta vaatetta yhdistyi räväkäksi jakuksi. Lisäilin myös ketjuja sinne ja tänne ja tietenkin tarvittiin mukaan myös hakaneuloja. Vähän enemmän punkkia tähän hetkeen. Farkkuliivi muuttui siis collgepaidan avulla takiksi. Toki leikkelin reikiä hihoihin ja laitoin hakaneuloja kiinni.
Ennen kuin vein tilkkulaatikkoni töihin, kaivoin sieltä esiin hiukan kangasta ja pojan vanhat colleget, joista aikanaan koitin jotain tuunata, mutta se ei mennyt niin kuin strömsössä. Näistä yhdessä tuli tuommoinen jämäpaita, sekin hyvin erilainen mitä on totuttu päälläni näkemään. Taskuksi laitoin ylemmästä tuunauksesta yli jääneen taskun.
Vähän tuttua tyyliä ja vähän uudempaa
Blogista tutuksi tullut tyyli tulee pysymään edelleen täällä, vaikka uuttakin on muutamia tulossa. Käsittelen tosiaan lempisuunnittelijani kuolemaa tällä tavoin, tuoden vähän enemmän mukaan grungea sekä punkkia. Näin joskus arkena pukeuduin nuorena plikkana. Nyt on hyvä tässä iässä sitten tuoda sitä mennyttä aikaa takaisin. Ei nuoruutta, vaan tyyliä. Ehkä se on sitä viiden kympin villistystä.
Kesävaatteita alkaa kohta tulemaan liukuhihnalta kun pääsen ensin hakemaan pitsiä ja ompelulankaa. Jostain syystä se lanka pakkaa aina loppumaan… Eikä noista langanpätkistä ole hommaan. Tällä viikolla uskoisin, että jotakin kivaa uutta pääsen tekemään. Suunnitelmia on jo monta, nyt pitäisi saada vain ompelupäivä, jolloin saisin omassa rauhassa vain ommella, vain minä ja ompelukone.
Rentoa iltaa kaikille!
Seuraa minua:
Omituinen hiihtoretki
Aurinko pilkistää sälekaihtimien takaa ja huutaa hiihtämään. Näin sai alkunsa omituinen hiihtoretki, jollaista ei ole sitten nähty vuosi kausiin. Nimittäin en ole hiihtänyt sitten nuoruusvuosieni. Muistan miten hiki hatussa hiihdettiin pitkin Runosmäen pururataa ja tuntui kuin ei olisi päässyt eteen eikä taakse. Kaatumiset kyllä muistaa, mutta eipä juuri muuta. Muistan myös ne pitkät hiihtoretket latumajalle Runosmäestä. Sellaisia reissuja kaipaa edelleen.
Omituinen hiihtoretki
Hiihtoretki alkoi hiukan nihkeästi, mies kyseli monta kertaa aamun aikana, että onko nyt oikea hetki mennä ja siellä tuulee ja sitä ja tätä. Mutta minä pidin pintani, haluan hiihtämään. Sitten huomattiin, että eihän monot mahdu enää pojalle ja suksetkin ovat ihan liian pienet. Eipä auttanut muu kuin jättää poika sohvalle makaamaan ja tutkia mitkä sukset toimii minulla. Noh, ne pojan pienemmät vermeet. Ei muuta kuin palttoota päälle ja sukset kainaloon ja pihalle.
Meno oli sitten sen tyylistäkin, sukset eivät luistaneet ja mieskin veti semmoisen lätsähdyksen takamuksilleen, että mäjähdys kuului varmasti toiselle puolen Suomea. Noh, ei auttanut kuin rauhoittua ja antaa hengityksen tasaantua. Otettiin sukset taas kainaloon ja kipiteltiin sukset kainalossa eteen päin. Hetken päästä taas sukset jalkaan ja ei kun juoksemaan suksilla, eihän niillä päässyt liukumaan kunnolla.
Herkutteluhetki Vanhassa Pehtoorissa
Koska kyseessä oli laskiaissunnuntai, niin pakkohan oli piipahtaa Haltialan laskiaisriehassa nauttimassa soppaa ja laskiaispullaa, näin jaksaa taas mennä kuin tuulispää juoksemalla sukset jalassa. Kun olimme nauttineet herkkumme, niin ei muuta kuin eteen päin. Vastaan jolkotteli lauma koiria vapaana ja minähän koirapelkoisena ihmisenä saan hepulin ja otan jalat alleni, sukset ja sauvat jäivät siihen ja juoksin kovaa vauhtia pakoon, suoraan ojaan, jossa oli iso määrä pehmeää lunta ja sinnehän meikäläinen upposi, mutta kovassa tohinassa ryömin vain eteen päin kuin olisin taistellut elämästä ja kuolemasta.
Koirat jolkotti rauhallisena ohi ja minä pääsin kuin pääsinkin yläs ojasta. Ei muuta kuin sukset jalkaan ja kovalla juoksulla kotiin. Puolessa välissä matkaa tuntui kuin olisi henki loppunut, mutta ei kuin täysillä eteen päin kuin tuulispää. Potkin ja työnnän vauhtia sauvoilla mutta eteen päin ei vaan pääse. Hiki virtaa otsalla ja näen jo kodin katon. Juoksu kovenee ja kovenee. Vihdoin kotona ja olo on mahtava. Ensi kerralla toivottavasti sukset jo luistaa.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Seuraa minua: