Hae
VillaNanna

Pitkästä aikaa kirppisjuttuja

Pitkästä aikaa kirppisjuttuja

Ihanaa, pitkästä aikaa kirppisjuttuja tulee tähän blogiin. Viimeksi kävin kirppareilla Krakovassa ja sen jälkeen on ollut suunta ihan toinen, eli olen joutunut tyhjentämään kaappejani niin paljon, että vaatteeni ja kenkäni mahtuisi tänne uuteen asuntoon. Tästä syystä ei juurikaan kirppistellä. Ei vain mahdu mihinkään kaikki vaatteet. Mutta nyt kävin Tasarahapäivillä ennen joulua. Tasarahapäivät oli 21.12.23-6.1.24.

Pitkästä aikaa kirppisjuttuja

Olen jo pitkään ollut tarkka ostaja, olen ostanut vain sen mitä olen kaappiin tarvinnut, mutta nyt on oltava vielä tarkempi. Ihan siitä syystä, että kaappiin nyt ei vain mahdu mitä sattuu. Joten vielä tiukempi linja on otettava ja koska keskityn enemmän nyt tekemään vaatteita kui ostamaan. Joten mukaan mies ja tarkka lista, mitä tarvitsen. Tarkka suunnitelma minne menemme. Rajataan kahteen eri kirpputoriin. Fredan UFF sekä Hakaniemen UFF. Molemmat vintage -liikkeitä, sillä niistä löydän aina jotakin.

Mitä ostin:

  • Levi´s farkut
  • Sametti housut
  • Nahkahousut
  • Neule
  • Neulemekko
  • Neulottu juhlamekko
  • Neuletakit 2x

Niin kuin olen monasti kirjoittanut muiden ihanat käsityös kiinnittää kaikkein eniten huomion ja niitä tulee aina mukaan, jos niitä löydän. Mutta nyt tuli mukaan myös asia, jota en lähtenyt hakemaan enkä edes tiennyt tarvitsevani. Nimittäin tuo upea mekko, jonka joku on neulonut. Neulepinta on pitsiä ja langan joukossa on hopeaa kimallelankaa. Kun näin mekon tangolla, en voinut jättää sitä sinne. Mekko on niin upea ja toivon, että joskus tulee sille käyttöä.

Pitkästä aikaa kirppisjuttuja

Löysin vihdoin ne the nahkahousut

Olen tosiaan vuosia jo etsinyt itselleni niitä nahkahousuja, joita etsin. Nyt löytyi Fren UFFista kahdet, joiden väliltä lopulta valitsin nämä yhdet, jotka ovatkin olleet käytössä oikeastaan heti kun ne sain pakkasesta pois. Housut ovat 90-00 -lukujen taitteelta. Ostin siis vihdoin vähän eri tyyppistä mitä tähän mennessä olen hankkinut. Samettihousutkin ovat aivan muuta tyyliä myös. Noiden nahkahousujen takia olen juossut kirppareilla mutta nyt ei enää tarvitse.

Löysin myös kaksi neuletakkia, jotka on joku ihana ihminen neulonut, ihan minua varten. Yksi neule on tehdastöinen. Minä nimittäin ostan mielelläni Pierre Cavallon neuleita, jos niitä tulee vastaan. Tässä neuleessa tosin oli kaksi pientä reikää, jotka ompelin kiinni. Huomasin ne jo ostaessani, että pesun jälkeen saan ottaa ompelulangan esiin. Kannattaa olla siis tarkkana kun menee kirppareille, ettei vahingossa osta rikkinäistä. Minulle tämä ei ollut ongelma tämän neuleen kohdalla, koska tosiaan sain hienosti korjattua neuleen. Muut ostokset ovat ihan kunnossa.

Mitäs tykkäätte löydöistä?

Pitkästä aikaa kirppisjuttuja

Rentoa lauantaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

LUE MYÖS:

Miksi kirpputorit

Krakovan ihanat vintage -liikkeet

Lapinlahden puistokirppis

Esittelyssä tänään Urbaani Legenda

Neuleen raadosta putkisukat

Neuleen raadosta putkisukat

Ompele neuleen raadosta putkisukat. Sukkia voi tehdä monella eri tavalla ja yksi tapa on tehdä niitä ompelemalla. Tämänlaisia sukkia löytyy kaapistani muutamia ja nyt on yhdet lisää. Pysyykö putkisukat hyvin jalassa? Kyllä jos niistä tekee napakat. Itselläni ainakin pysyy nämä hyvin ja oikeastaan tykkään näistä todella paljon. Ja jos nämä tekee huovuttuneesta villapaidasta, ovat ne myöskin super lämpimät.

Neuleen raadosta putkisukat

Itse en kuitenkaan tällä kertaa tehnyt huovuttuneesta villapaidasta sukkia, vaan neuleen raadosta, jonka olen löytänyt Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta vuosia, vuosia sitten. Se on pyörinyt kaapissa, enkä ole oikein keksinyt mitä siitä tekisin, ennen kuin nyt kun muutimme. Esittelin vuonna 2018 kyseisen raadon samassa postauksessa muiden löytöjeni kanssa. Pääset kyseiseen esittelypostaukseen tästä linkistä. Neuleen raato löytyy ihan alimmaisena.

Nämä sukat on tehty mahdollisimman yksinkertaisesti, olen ensin leikannut kappaleen pituussuunnassa puoliksi. Ommellut pitkät sivut yhteen ja lopuksi ommellut sukan kärjen kaaravasti kiinni. Näin helposti sukat on valmiit. Tällaisia sukkia on helppo tehdä myös esimerkiksi paitojen hihoista. Ompelun jälkeen, ennen kärjen ompelua, kannattaa sovittaa sukkaa ja jos sukka tuntuu jostain liian isolle, niin laittaa merkiksi nuppineulan ja ommella nuppineulojen mukaan. Näin saa myös istuvat sukat.

Neuleen raadosta putkisukat

Lämpimät sukat pitää kylmän poissa

Retkeillessä aina muistutan, että pipo päässä ei lämpö katoa ja villasukat jalassa pitää lämmön koko kropassa. Joten nämä tällaiset sukat ovat myös loistavat unisukat. On myös todettava, ettei näissä kyllä saumat tunnu missään. Itse olen todella tarkka, ettei mitään tunnu jalanpohjassa, näissä ei tunnu. Nämä sukat ovatkin olleet kovassa käytössä kun valmistuivat ja jotenkin tekisi mieli tehdä näitä vielä lisääkin, mutta katsotaan nyt mitä tuossa uudessa laatikkoprojektissa on.

Laatikkoprojektin nimi sekä sisältö julkaistaan loppukuusta. Itseäni vähän jo jännittää, kun en ihan oikein itsekkään tiedä mitä sieltä löytyy. Olen vain heitellyt kaikkea sinne miettimättä sen enempää, että mitä siellä on. Nämä ovat myös niitä materiaaleja, jotka eivät mihinkään kaappiin ole mahtunut. Uskon myös, että tulen aika pitkälti tänä vuonna työstämään tätä laatikkoa, että saan sen tyhjäksi. Mutta katsotaan sitä sitten tuossa myöhemmin.

Neuleen raadosta putkisukat

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Pinterest

Kuvien paita:

Paita leikkuujätteestä ja pöytäliinasta

Kuvien collegehousut:

Rento asu matkalle kuin matkalle