jämälangoista neulottu bolero
0
Minulla oli taas kertynyt jämälankoja, tällä kertaa Novitan Isoveli-lankaa. Kerät olivat jääneet eri töistä, joten langoissa oli myös pieniä sävyeroja, mutta eipä se minua haitannut. Päätin tehdä langoista boleron, eikä minulla tietenkään ollut mitään ohjetta. Olen vain pistellyt menemään, sovittanut välillä ja katsonut, mitä tästä oikein tulee. Lopulta jämälangoista neulottu bolero söi lankavarastostani viiden kerän verran lankaa ja siitä tuli aivan ihana. Iso, lämmin, vähän överi ja juuri sellainen, jonka voisin aivan hyvin kuvitella päälleni jonnekin Tatravuorten maisemiin.
Jämälangoista neulottu bolero
Minulle kertyy jämälankoja aivan samalla tavalla kuin kankaita ja kaikenlaisia muitakin materiaaleja. Yhdestä työstä jää vähän, toisesta vähän enemmän ja niitä pieniä ja vähän suurempiakin keriä alkaa kummasti löytyä joka paikasta. Näitä Novitan Isoveli-lankoja oli jäänyt useammasta työstä ja koska kerät eivät ole kaikki samasta värjäyserästä, mukana on myös pieniä sävyeroja. Minusta se ei haittaa tässä yhtään. Tämä on jämälangoista tehty vaate ja se saa myös näyttää siltä. Itse asiassa minusta sävyerot tekevät neulepinnasta vain hauskemman näköisen.
Ja lankaa muuten meni tähän lopulta noin viisi kerää. Viisi! Jämälankojen kulutuksen kannalta siis aivan loistava projekti.
Ohjetta on aivan turha kysellä
Minulla ei ole sellaista.
En ole laskenut tätä varten mitään valmista ohjetta, vaan olen neulonut boleroa oikeastaan ihan fiiliksen mukaan. Välillä sovittanut, välillä jatkanut ja jossain vaiheessa päättänyt, että tuohon tarvitaan vielä vähän lisää. Ja sitten vielä vähän.
Tämähän on muuten aika tyypillinen tapani tehdä käsitöitä. Minulla saattaa olla päässä jonkinlainen ajatus siitä, mitä olen tekemässä, mutta se ei tarkoita, että lopputulos olisi täsmälleen samanlainen. Joskus se on paljon parempi. Tästä ainakin tuli.
Bolero ei ole mikään pieni hartioille heitettävä koriste, vaan halusin siitä oikeasti lämpimän. Se on sen verran pitkä, että se suojaa hyvin myös rinnusta, mikä on talvella aika oleellinen ominaisuus. Minä palelelen aivan tarpeeksi muutenkin, joten jos kerran neulon itselleni lämpimän vaatteen, niin sen pitää myös lämmittää.
Huppukin tästä löytyy ja se on aivan ihana. Hupun saa vedettyä kunnolla päähän ja yhtäkkiä koko vaate tuntuu vielä paljon lämpimämmältä. Ja sitten ovat tietenkin hihat.
Ilmapallohihat koska tavalliset olisivat aivan liian tylsät
Minähän rakastan isoja hihoja. Olen ommellut niitä, neulonut niitä ja tunkenut niitä vaatteisiin aina kun siihen on ollut pienikin mahdollisuus. Jos vaatteeseen voi tehdä puhvihihat tai ilmapallohihat, niin miksi ihmeessä tekisin tavalliset?
Niinpä tähänkin tuli aivan valtavat ilmapallohihat. Ja ne ovat ehkä koko boleron paras osa. Tai huppu on. Tai koko bolero. En osaa päättää.
Hihat tekevät tästä juuri sopivan överin. Bolero olisi varmasti ollut ihan kiva tavallisillakin hihoilla, mutta ihan kiva ei nyt varsinaisesti ollut se, mitä olin tekemässä. Halusin ison, lämpimän, muhkean ja näyttävän neuleen ja sellainen siitä myös tuli. Talvitakin alle näitä hihoja ei ehkä ihan helposti tungeta, mutta kaikkea ei voi saada.
Ihan täydellinen après-ski-vaate
Kun sain boleron valmiiksi ja vedin sen päälle, tiesin heti, missä tätä pitäisi käyttää. Zakopanessa! Tämä on aivan täydellinen après-ski-vaate. Sellainen, jonka vetäisin päälle laskettelun jälkeen, kun laskettelukamat saa vihdoin riisua ja voi vain olla lämpimästi. Huppu päähän, isot hihat, lämpimät housut ja kunnon talvikengät. Jossain taustalla tietenkin Tatravuoret ja ympärillä mielellään aivan järkyttävä määrä lunta. Nyt minulla on siis après-ski-bolero. Puuttuu enää se ski. Ja Zakopane. Mutta niitähän voi aina järjestää.
Minusta tässä bolerossa on myös jotain ihanan vanhanaikaista ja vähän satumaista. Iso huppu, valtavat hihat ja muhkea neulepinta eivät todellakaan tee siitä mitään huomaamatonta perusneuletta. Hyvä niin. Perusneuleita saa kaupasta.
Tämän parasta antia on kuitenkin se, että kaikki langat löytyivät valmiiksi omista varastoistani. En ostanut tätä varten yhtään uutta lankaa, vaan viiden kerän verran aikaisemmista töistä jääneitä lankoja muuttui kokonaiseksi vaatteeksi. Ja vielä sellaiseksi vaatteeksi, josta tykkään aivan hirmuisesti.
Minusta jämälankaprojekteissa on juuri tämä kaikkein hauskinta. Lopputuloksen ei tarvitse näyttää siltä, että kaikki on harkittu etukäteen viimeistä lankaa myöten. Sävyt saavat vähän vaihdella ja tekeminenkin saa elää matkan varrella. Minä en ainakaan kaipaa tähän täydellisyyttä. Tarvitsin valtavat hihat ja hupun. Ja ne minä sain. Ihan super ihana tuli!
Mukavaa viikonloppua!
Seuraa minua:
Lisää ihania after ski asuja:
Merinovillaa ja laskettelun unelmia – käsintehty tyyli ilman lunta
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
Hyvä vaatekaappi ei tarkoita minulle täydellistä vaatekaappia. Sen ei tarvitse olla minimalistinen, värien ei tarvitse sointua täydellisesti keskenään eikä jokaisen vaatteen tarvitse sopia viiden muun kanssa. Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, siellä on minusta jotain paljon tärkeämpää kohdallaan. Sellainen vaatekaappi saa olla runsas, vähän rönsyilevä ja täynnä keskenään aivan erilaisiakin vaatteita, kunhan siellä olevat vaatteet tuntuvat omilta. Viime viikkoina olen käynyt omia vaatekaappejani läpi ja samalla huomannut miettiväni paljon sitä, miksi joistakin vaatteista tulee lempivaatteita ja toiset jäävät kaappiin, vaikka niissä ei olisi varsinaisesti mitään vikaa.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua
Instagramissa kirjoitin tällä viikolla muutamia ajatuksia vaatekaapista ja pukeutumisesta, ja huomasin aiheen olevan sellainen, ettei sitä oikeastaan saa mahdutettua muutamaan kuvaan. Minusta vaatekaapin tärkein tehtävä ei ole näyttää hyvältä silloin, kun sen ovet avaa. Sen pitäisi toimia silloin, kun sieltä pitäisi aamulla löytää jotain päälle.
Olen huomannut tämän erityisen hyvin nyt, kun olen käynyt vaatekaappejani läpi. Vaatteita minulta ei todellakaan puutu, mutta suuri määrä vaatteita ei itsessään tee pukeutumisesta helppoa tai hauskaa. Paljon tärkeämpää on se, millaisia vaatteita siellä on, muistanko niiden olemassaolon ja haluanko oikeasti pukea niitä päälleni.
Kun vaatekaapista tekee mieli pukeutua, on vaatekriisit selätetty ja aina kun avaat kaapin ovet, löydät monenlaista kivaa asua.
Tyhjän vaatekaapin syndrooma ei johdu vaatteiden määrästä
Tiedätte varmasti sen tunteen, kun seisoo täyden vaatekaapin edessä ja ajattelee, ettei ole mitään päällepantavaa. Minusta sitä kutsutaan vähän hassusti tyhjän vaatekaapin syndroomaksi, sillä yleensä kaappi ei ole tyhjä. Ongelma on melkein päinvastainen.
Kaapissa voi olla valtavasti vaatteita, mutta jos ne eivät sovi omaan elämään, omaan vartaloon tai omaan tapaan pukeutua, niiden määrä ei auta yhtään. Mukana voi olla vaatteita, jotka odottavat jotakin tiettyä tilaisuutta, väärää vuodenaikaa tai sitä kuuluisaa päivää, jolloin niitä ehkä joskus käyttäisi. Sitten niiden keskellä ovat ne vaatteet, joita oikeasti käyttää, mutta niitä ei välttämättä edes näe.
Minulla on paljon vaatteita enkä koe sitä ongelmaksi. Olen kirjoittanut ennenkin siitä, etten tavoittele pientä kapselivaatekaappia. Sen sijaan haluan nähdä, mitä minulla on. Runsas vaatekaappi ja hallitsematon vaatekaappi ovat minusta kaksi aivan eri asiaa.
Shoppaile välillä omassa vaatekaapissasi
Tämä on ollut ehkä hauskin osa koko vaatekaappioperaatiota. Olen löytänyt omia vaatteitani.
Kuulostaa vähän järjettömältä, koska tietenkin tiesin niiden olevan minun vaatteitani ja tietenkin olen ne joskus kaappiin laittanut. Silti vastaan on tullut vaatteita, jotka olen käytännössä unohtanut. Kun sellaisen pukee pitkän ajan jälkeen uudelleen päälle, tunne voi olla melkein sama kuin olisi löytänyt jotain kirpputorilta. Paitsi ettei tarvitse maksaa mitään eikä kantaa kotiin yhtään uutta vaatetta.
Ja tässä kohtaa olen edelleen eri mieltä siitä neuvosta, että käyttämätön vaate pitäisi automaattisesti poistaa, jos sitä ei ole käyttänyt vuoteen. Minulla on vaatteita, jotka ovat levänneet paljon pidempään ja palanneet myöhemmin käyttöön. Jos pidän vaatteesta edelleen ja sillä on paikka kaapissani, en tarvitse sille vuosittaista käyttökiintiötä.
Ehkä omassa vaatekaapissa pitäisi vain käydä useammin ostoksilla. Nostaa esiin jotain, mitä ei ole käyttänyt pitkään, pukea se päälle ja katsoa uudelleen. Joskus uusi lempiasu voi löytyä sieltä, missä se on odottanut jo vuosia.
Pukeudu sille vartalolle, joka sinulla on nyt
Tämä on minusta yksi tärkeimmistä asioista pukeutumisessa ja samalla yllättävän vaikea. Vartalo muuttuu elämän aikana. Minunkin vartaloni on ollut eri kokoinen ja eri muotoinen eri aikoina, ja vaatekaapissa nuo eri ajat näkyvät helposti. Vaatteen tehtävä on kuitenkin sopia minulle eikä minun tehtäväni ole sopia vaatteeseen.
En halua avata aamulla vaatekaappia ja nähdä ensimmäisenä vaatetta, joka kertoo minulle, minkä kokoinen minun joskus pitäisi taas olla. Haluan nähdä vaatteen, jonka voin pukea tänään. Jos housut eivät mene kiinni, niiden kokolappu ei kerro mitään minun arvostani. Se kertoo ainoastaan, etteivät kyseiset housut sovi minulle tällä hetkellä.
Sama toimii myös toiseen suuntaan. Vaatteen ei tarvitse piilottaa vartaloa, pienentää sitä tai saada sitä näyttämään joltain toiselta. Minä pidän esimerkiksi vaatteista, jotka korostavat vyötäröäni ja vartaloni muotoja. Pukeutumisen pitäisi tuottaa iloa sille ihmiselle, joka peilissä on nyt, eikä jollekin menneelle tai kuvitellulle versiolle hänestä.
Lempivaatetta ei tarvitse opetella rakastamaan
Joskus vaatetta sovittaessa tietää heti, että tämä on ihana. Ja joskus taas seisoo sovituskopissa, kääntelee vaatetta, vetää sitä vähän yhdestä kohdasta, miettii oikeita kenkiä ja yrittää vakuuttaa itselleen, että ehkä tämä kotona näyttää paremmalta.
Olen oppinut luottamaan ensimmäiseen tunteeseen aika paljon enemmän. Jos vaate tuntuu heti ihanalta, se päätyy todennäköisemmin myös käyttöön. Jos joudun jo ennen ostamista keksimään perusteluja sille, miksi minun pitäisi pitää siitä, lähtökohta ei ole kovin hyvä.
Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö jokin kummallinen vaate voisi vaatia vähän totuttelua tai etteikö kirpputorilta voisi löytyä jotain, jonka mahdollisuuden näkee vasta myöhemmin. Ompelijana katson vaatteita muutenkin välillä vähän eri tavalla, koska näen helposti myös sen, mitä niistä voisi tulla. Mutta valmiiksi käyttöön ostettavan vaatteen pitäisi minusta tuntua hyvältä jo siellä sovituskopissa.
Sovita aina, kokolappu ei tunne sinun vartaloasi
Samasta syystä sovitan vaatteita aina kun mahdollista. Kaksi saman kokoista vaatetta voivat istua täysin eri tavalla, eikä kokomerkintä kerro vartalon mittasuhteista juuri mitään.
Tämän tietää erityisen hyvin silloin, kun ompelee itse. Pelkkä rinnanympärys, vyötärönympärys tai lantionympärys ei kerro, missä kohdassa vartaloa nämä mitat sijaitsevat. Ihmisillä on eri pituisia selkiä, eri korkuisia vyötäröitä, erilaisia hartioita, rintoja ja lantioita. Siksi sama vaate voi olla toiselle täydellinen ja toiselle aivan mahdoton, vaikka molempien vaatekoko olisi sama.
Sovituskoppi ei siis ole paikka, jossa tarkastetaan, sopiiko minun vartaloni vaatteeseen. Siellä tarkastetaan, sopiiko vaate minun vartalolleni.
Valitse vaatteita, jotka nostavat mielialaa
Lempivaatteen ei tarvitse olla järkevä. Se voi olla aivan liian näyttävä tavalliseen tiistaihin, kummallisen värinen, röyhelöinen, leopardikuvioinen, valtava tai muuten sellainen, ettei sitä ehkä löydy yhdestäkään täydellisen vaatekaapin rakennusohjeesta. Jos sen pukeminen tekee hyvälle tuulelle, se tekee jo jotain hyvin tärkeää.
Minulle pukeutuminen on aina ollut myös leikkiä. Joskus haluan pukeutua romanttisesti, joskus tomboy-tyylisesti ja joskus yhdistän asioita, joiden ei ehkä jonkun tyylisäännön mukaan edes pitäisi kuulua yhteen. Tavallisena päivänä voin puolestaan pukea farkut ja neuleen eikä siinäkään ole mitään väärää. Minun ei tarvitse näyttää joka päivä samalta todistaakseni, että minulla on oma tyyli.
Juuri siksi haluan vaatekaappiini erilaisia vaatteita. En tarvitse täydellistä vaatekaappia. Tarvitsen vaatteita, joiden avulla voin pukeutua sen päivän fiilikseen.
Rakenna vaatekaappi josta tekee mieli pukeutua
Ehkä tämä on lopulta kaiken ydin. Minusta hyvä vaatekaappi ei ole tietyn kokoinen eikä sitä voi rakentaa yhdellä valmiilla vaateluettelolla. Toiselle täydellinen vaatekaappi voi sisältää kaksikymmentä tarkkaan valittua vaatetta, toiselle kaksisataa. Minun kaappini tulee varmasti jatkossakin olemaan lähempänä jälkimmäistä vaihtoehtoa.
Haluan kuitenkin avata kaapin oven ja nähdä siellä minut. Haluan nähdä itse tekemiäni vaatteita, kirpputorilöytöjä, vuosia vanhoja lempivaatteita, kummallisia kokeiluja, romanttisia röyhelöitä, farkkuja, neuleita ja niitä voimavaatteita, jotka pelastavat päivän silloin, kun mikään muu ei tunnu hyvältä. Kaiken ei tarvitse sopia kaiken kanssa eikä jokaisen vaatteen tarvitse olla tehokkaassa kierrossa koko ajan.
Mutta niiden pitäisi saada minut haluamaan pukeutua. Sillä ehkä tyhjän vaatekaapin syndrooman vastakohta ei olekaan täysi vaatekaappi. Se on vaatekaappi, jonka avatessa tekee mieli pukea jotain päälle.
Millainen vaatekaappi saa sinut haluamaan pukeutua? Löytyykö sieltä paljon erilaisia vaihtoehtoja vai muutama tarkkaan valittu lempivaate? Ja koska viimeksi olet käynyt ostoksilla ihan omassa vaatekaapissasi?
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Seuraa minua:
Lisää luettavaa aiheesta:
Meille on opetettu tyytymättömyys-Tyhjän vaatekaapin syndrooma