Miksi rakastan asua Helsingin Manhattanilla
2
Minulta useasti kysytään miksi rakastan asua Helsingin Manhattanilla? Vastaan siihen aina, että meri on sydämeni laulu ja meren äärellä minä vahvistun. Täällä on kaikki lähellä ja pääsee helposti niin luontoon kuin kaupungin ytimeen tai olla vain tässä.
Miksi rakastan asua Helsingin Manhattanilla
Kuvittele aamu, jolloin kahvi höyryää kädessäsi, ja meri, tuo alati vaihtuva, joskus lempeä, joskus armoton, tervehtii sinua kuin vanha rakas. Tervetuloa Helsingin Manhattanille, eli rakastettuun Jätkäsaareen, kaupunkiin kaupungin sisällä, missä merituuli silittää hiuksia ja betonin syleily tuntuu lämpimältä. Minä rakastan tätä paikkaa niin, että sattuu.
Meri, tuo tuulinen rakastaja
Meri ei ole täällä vain maisema. Se on läsnä jokaisessa henkäyksessä, jokaisessa hetkessä. Kun avaan parvekkeen oven, ei minua vastaan tule vain ulkoilma, minua vastaan tulee maailma. Tuuli pyörähtää sisään kuin vanha ystävä, tuoden mukanaan suolan, kosteuden ja toivon. Joskus se riehuu, karjuu, lyö ikkunoita. Ja silti, tai ehkä juuri siksi, minä rakastan sitä. Meri on rehellinen. Se ei koskaan teeskentele.
Kaupunkiluonto, joka hengittää
Täällä, Helsingin Manhattanilla, luonto ei ole jotain, jota katsellaan kaukaa. Se on osa arkea. Yhtenä hetkenä kävelet design-kahvilasta, seuraavana seisot rantakallioilla ja katsot horisonttiin, jossa laivat lipuvat kuin hitaat haaveet. Lokit nauravat, ja minä hymyilen. He tietävät jotakin, mitä me muut vasta opettelemme: vapaus ei ole paikka, se on tunne.
Ankaruus tekee kodista kodin. Jätkäsaaren talot seisovat jylhinä kuin luotettavat ystävät. Ne ovat nähneet myrskyt, kestäneet ne, aivan kuten minä. Ankaruus ei pelota täällä. Se kasvattaa. Ja kun aurinko viimein murtautuu pilvien läpi ja kylvettää koko saaren kultaisessa valossa, sydän pakahtuu. Tämä on minun paikkani. Tämä on koti.
Rakkaus, joka ei pyydä anteeksi
Rakastan tätä kaupunginosaa liian suuresti, liian julkisesti, aivan kuten runossa ei saisi rakastaa. Mutta minä rakastan silti. Täällä saan olla oma itseni, villinä, tuulisena, suolaisena kuin meri itse. Täällä olen elossa. Kun ilta laskee ja Helsingin Manhattan syttyy valoon, minä huokaan. Kaikki on tässä. Ei tarvitse lähteä mihinkään. Olen tullut perille.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Aamulenkillä kotikulmilla – Söpön kanssa Jätkäsaaren rannassa
Koko asu roskiksesta
Koko asu roskiksesta? voiko se olla tyylikästä? Mitä se edes tarkoittaa, ihmettelet. Tässä postauksessa mietitään mitä kaikkea tuo pitää sisällään ja pyöritään muutoinkin aiheen ympärillä. Minulle kun asia on kovin selkeä, mitä taas jollekin muulle se ei ole. Mutta kysytään heti, että kuinka paljon hankit kirppareilta vaatteita tai materiaaleja?
Koko asu roskiksesta
Kuvittele tämä: seisot kaupungin satamassa, aurinko heijastuu aaltojen pinnasta ja joku pysäyttää sinut kysyäkseen, mistä ihmeestä olet löytänyt noin upean asun. Vastaus? Kaikki tämä on tehty jätteistä. Tai no, Kierrätyskeskuksesta, jos halutaan olla tarkkoja, mutta jätteistä kuulostaa skarpimmalta, eikö?
Päälläni on paita, jonka kangas on löytynyt Kierrätyskeskuksen materiaalitukusta. Housut olivat aikanaan verhot, ja veikkaan, että aika tylsät sellaiset. Nyt ne hulmuavat kaduilla värikkäinä ja ylpeinä uudesta elämästään. Käsilaukku? Virkattu omin käsin, tietenkin. Ja lenkkarit, second handia Fidasta.
Itse tehty on uusi musta
Miksi meidän pitäisi tyytyä massatuotettuihin vaatteisiin, kun meillä on mahdollisuus pukeutua uniikisti, vastuullisesti ja luovasti? En tarvitse uutta, kun osaan tehdä sen itse. Tämä paita ei ole vain vaate, se on kannanotto. Jokainen sauma ja siksakki huutaa: en ole osa pikamuodin koneistoa.
Ja kyllä, housut ovat verhoista. Mitä sitten? Jos Marie Antoinette pystyi käyttämään torttua hatun sijasta (no okei, ei ehkä oikeasti), niin minä saan aivan hyvin tehdä housut vanhoista ikkunatekstiileistä. Eikä kukaan huomaa, ellei kerron itse.
Vaatekaappipäiväkirja: Rakasta sitä mitä jo omistat
Tämä postaus on osa vaatekaappipäiväkirjaa, matkaa oman vaatekaapin syvyyksiin. Tavoitteena ei ole lisätä uutta, vaan nähdä vanha uusin silmin. On ihan turha marssia kauppaan ostamaan “uutta tyyliä”, kun kaapissa saattaa odottaa kymmenen tarinaa, jotka on jääneet kertomatta. Kyse ei ole vain siitä, mitä sinulla on, vaan siitä, miten siihen suhtaudut. Jokainen vaatekappale ansaitsee tulla rakastetuksi, ei hylätyksi, kun uusi sesonki alkaa. Rakastetaan jo olemassa olevia vaatteita. Korjataan, tuunataan, käytetään. Uudestaan ja uudestaan.
Kierrätysmuoti ei ole ruma muoti
Miksi yhä kuulen lauseita kuten ”mä en käytä kirppiskamaa, kun se näyttää nuhjuiselta”? Hei! Se näyttää nuhjuiselta, jos et osaa nähdä sen potentiaalia. Kierrätysvaatteet eivät ole pelastusarmeijan jämät, ne ovat inspiraation aarreaitta. Ja kyllä, vaatii hieman vaivannäköä. Mutta tiedätkö mikä muu vaatii vaivaa? Planeetan pelastaminen. Ompelukone on mun ase, virkkuukoukku mun miekka.
Second hand -tyyli ei tarkoita toisen luokan tyyliä
Tässä asussa ei ole mitään toissijaista. Se on moderni, mukava ja ennen kaikkea oma. En tarvitse kalliita merkkejä tunteakseni oloni arvokkaaksi. Arvoni ei tule hintalapusta, vaan siitä, että tiedän itse, kuka vaatteeni on tehnyt, minä itse. Eikä siihen mennyt senttiäkään fast fashion -yhtiöille.
Kierrä, käytä uudelleen, KUNNOSTAUDU
Tämä ei ole vain muotia. Tämä on aktivismia. Tämä on hiljainen mutta tyylikäs keskisormi ylikulutukselle. Tämä on kutsu sullekin: lähde mukaan. Etsi Kierrätyskeskuksen kangaslaareista aarteita. Käy Fidassa. Opi virkkaamaan. Tee oma laukkusi. Ole ylpeä siitä, että näytät hyvältä, ja tiedät, ettei kukaan lapsityöläinen kärsinyt, jotta voisit tehdä sen.
Rakkaudella, Melissa
Seuraa minua:
LUE MYÖS: