villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
2
Takaisin kotona, villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita. Kotiinpaluu ei ole vain fyysinen matka, se on siirtymä sielussa. Matkalla olin kuin simpukka, joka oli vähän auki, vähän eksyksissä, mutta nyt, nyt sulkeudun rauhaan. Ja kaikki alkoi siitä hetkestä, kun aurinko laski.
villasukat jalassa ja sielu täynnä tarinoita
Koti. Se tuoksuu omalta, vaikka on ollut hetken poissa. Siellä kengät löytävät tiensä eteisen kulmaan, villasukat solahtavat jalkaan kuin vanhat ystävät ja kahvinkeitin tervehtii kotoisalla hyrinällään. Palasin juuri matkalta, reissulta, joka jätti jalanjälkiä sydämeen, mutta teki samalla tilaa sille kaikkein tärkeimmälle: kodin syleilylle. Voi että, miten hyvältä tuntui avata tuttu ovi. Hetken jo mietin, oliko aika pysähtynyt täällä. Kuin kukaan ei olisi liikkunutkaan. Mutta sitten huomasin: pieni hämähäkinseitti ikkunan nurkassa, postipino pöydällä ja laventeli parvekkeella riutuneena.
Koti oli odottanut minua, vähän sameasilmäisenä, vähän loukkaantuneena, mutta kuitenkin uskollisesti. Istuin sängylle ja huokaisin. Tiedätkö sen huokauksen, joka lähtee varpaista ja nousee solisluihin asti? Se on kotiinpaluun huokaus. Ei siksi, että matka olisi ollut huono. Vaan siksi, että koti, se on turvasatama, jonka huomaa vasta, kun on ollut siitä hetken irti.
Asu kuin matkan metafora
Tässä hetkessä, kotona, en voisi olla tyytyväisempi valitsemaani asuun. Matkalta palatessa ei kaipaa mitään kiristävää tai kimaltelevaa. Haluan pehmeitä linjoja ja muistoja, jotka tuntuvat iholla.
- Ylläni on Luhdan vanha takki, jonka löysin Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Kyllä, kuulit oikein, ilmaisosasto. Siellä se roikkui kuin unohdettu aarre, ja nyt se on uskollinen reissukumppanini sateessa, tuulessa ja lentokenttien kylmyydessä. Se takki on nähnyt enemmän kuin moni ihminen, ja silti se jaksaa suojata.
- Mekkoni on UFFilta, vähän kulahtanut, mutta juuri sopivan leikkisä. Sellainen, jonka helma hulmahtaa kevyesti, kun askeleet käyvät raskaiksi. Se muistuttaa minua siitä, että kauneus ei ole uutta, vaan tarinallista.
- Ja kengät? Ne ovat Crocsit. Kyllä, ne kamalat ja ihanat, ergonomiset ja esteettisesti kyseenalaiset kumikengät, joita voi rakastaa vain täysillä tai ei ollenkaan. Ne olivat pelastukseni, kun matkalaukun vetoketju hajosi, juna oli myöhässä ja kantapäät huusivat hoosiannaa. Kotona ne odottivat eteisen nurkassa kuin vanhat rakastajat, vähän kuluneet, mutta yhä täydelliset.
Koti on tunne, ei rakennus
Matkalla kohtaa monia ihmisiä, maisemia, hetkiä. Mutta koti on tunne, joka kulkee mukana. Se on se hiljainen kaipuu tuttuihin nurkkiin, kahvikupin lämpöön ja siihen tapaan, miten valo lankeaa juuri oikeassa kulmassa keittiönpöydälle aamulla. Paluumatkalla satoi. Sellainen hiljainen, tasainen sade, joka ei huuda, mutta kertoo, että nyt on aika pysähtyä. Se kasteli takin hartiat ja sai silmät kostumaan, osin säästä, osin liikutuksesta. Kotiin paluu on kuin sulkisi luvun kirjasta. Se ei tarkoita, että tarina päättyy, mutta se kääntää sivua. Koti kertoo: olet taas täällä. Saat hengittää, saat levätä. Ja ehkä pian jo haaveilla seuraavasta matkasta.
Yksi askel kerrallaan takaisin omaan rytmiin. Kotiovella pysähdyin. Mietin, keitä kaikkia olin matkalla kohdannut. Mitä olin jättänyt taakseni, mitä tuonut mukanani. Tiedätkö sen tunteen, kun käsi painaa ovenkahvaa ja ilmassa on hetken hiljaisuus? Siinä kohtaa kaikki muuttuu. Olet vielä matkustaja, mutta kun avaat oven, sinusta tulee taas sinä. Koti ei kysy, missä olet ollut. Se kysyy, kuinka voit. Se antaa sinun pudottaa laukun eteiseen ja istua alas. Se tarjoaa hiljaisuuden, joka ei ole tyhjää, vaan täyttä läsnäoloa. Se antaa luvan olla. Koti on se paikka, jossa kyyneleet saa päästää ilman selityksiä, ja jossa nauru kantaa keittiön kautta olohuoneeseen.
Kotiinpaluu on rituaali. Se alkaa auringonlaskusta ja päättyy villasukkiin. Se ei tapahdu yhdellä ovenavauksella, vaan pieninä hetkinä: kun laitat veden kiehumaan, kun haet postit, kun levität mekon tuolille ja ajattelet “tässä minä taas olen”. Ja ehkä juuri siksi kotiinpaluu on niin pyhä. Se ei vaadi juhlia, mutta se ansaitsee ne.
Mukavaa päivää!
Seuraa minua:
Erasmus+ vei meidät Tanskaan
Nyt olen taas kotona. 27.6. 2025 Erasmus+ vei meidät Tanskaan. Kirjoitan tätä tekstiä tuttu keittiön pöytä edessäni, kupillinen teetä kädessä ja ikkunasta siivilöityvä ilta-aurinko silmissäni. On hiljaista, mutta mieli käy vielä kierroksilla. Kaikki se lämpö, kaikki se oppi, kaikki se matka, ei se mihinkään häviä. Olen taas täällä, mutta ehkä en enää aivan samanlaisena kuin lähtiessäsi. Ehkä vähän rohkeampana, vähän viisaampana ja sydän hitusen laajempana.
Erasmus+ vei meidät Tanskaan
Oletko koskaan palannut kotiin niin, että tuntuu kuin aika olisi kiertänyt lenkin ympäri ja tuonut sinut takaisin aivan uuteen alkuun? Näin minä tunsin, kun astuimme sunnuntai-iltana lentokoneesta Helsinkiin, väsyneinä, mutta sydän täynnä kokemuksia. Olimme juuri palanneet viikon mittaiselta Erasmus+ nuorisovaihtoviikolta Tanskasta, jossa meidän suomalainen ryhmämme teki vastavierailun Århusiin ja Kööpenhaminaan.
Århus, nuorten ääni ja yhteisöllisyyden voima
Talvella meillä oli ilo isännöidä tanskalaisia nuoria Suomessa, ja nyt kesällä oli meidän vuoromme hypätä reppuineni lentokoneeseen ja suunnata vastavierailulle Århusiin. Tuo merellinen, lempeä kaupunki Tanskan itärannikolla toivotti meidät tervetulleiksi täydellisessä helleaallossa, aurinko paistoi melkein koko viikon, eikä tuuli juuri lievittänyt lämpöä.
Nuoret olivat innoissaan. Tuttuja kasvoja, halauksia, naurua ja nopeasti syntyviä hetkiä, jotka vain vahvistivat sitä, mitä talvella oli jo alkanut. Päivisin osallistuimme työpajoihin ja keskusteluihin, joissa käsiteltiin kulttuurien välistä ymmärrystä, osallisuutta, voimaantumista ja mukavuusalueen ulkopuolelle menoa. Iltaisin leikimme, pelasimme, söimme yhdessä ja tutustuimme paikalliseen elämään. Nyt oli meidän vuoromme nähdä, millaista on olla vieraana heidän kotimaassaan. Tämä oli enemmän kuin pelkkä matka, tämä oli tarina ystävyydestä, oppimisesta ja siitä, mitä tapahtuu, kun nuoret kohtaavat kulttuurien rajapinnoilla.
Kööpenhamina, odottamaton seikkailu
Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti palata Suomeen perjantaina 4.7., mutta elämä teki omat suunnitelmansa. Lentoyhtiön lakko pyyhkäisi aikataulut uusiksi ja meille järjestyi ylimääräisiä päiviä Kööpenhaminassa. Vaikka tilanne aiheutti aluksi stressiä ja huolta, se kääntyi lopulta yllättävän ihanaksi osaksi matkaa. Kuljimme kanavien varsilla, poikkesimme second hand -putiikkeihin, kävimme katsomassa Pieni merenneito -patsasta ja istuimme Nyhavnin laiturilla syömässä voileipiä. Tanska antoi meille vähän enemmän aikaa hengittää, pysähtyä ja antaa kokemusten upota.
Matkustaminen kasvattaa, lakko muistutti läsnäolon tärkeydestä
Lakon aiheuttamat muutokset muistuttivat meitä yhdestä tärkeästä asiasta: elämä ei ole aikataulu, vaan virta, joka vie meidät sinne, missä meidän kuuluu olla. Kaikki ei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta kaikki meni kuitenkin lopulta juuri niin kuin piti. Tärkeintä oli, että pysyimme yhdessä, kuuntelimme toisiamme ja tuimme toisiamme epävarmuuden keskellä.
Nuoret kasvoivat viikon aikana silmissä, ei pelkästään englannin kielen taidoissa tai uusien ystävyyssuhteiden rakentamisessa, vaan itseluottamuksessa, vastuussa ja kyvyssä kohdata maailmaa sellaisena kuin se on. Erasmus+ ei ole vain ohjelma, se on mahdollisuus muuttaa maailmaa yksi kohtaaminen kerrallaan.
Nuorisovaihto ei muuta vain maailmaa, se muuttaa meidät
Tämän matkan suurin anti ei ollut Århusin upeat maisemat tai Kööpenhaminan värikkäät kadut, vaikka nekin olivat ihania. Suurin anti oli nuorten kasvu, kyky toimia tiiminä, kohdata vastoinkäymisiä ja löytää toisistaan voimaa. He kuuntelivat, oppivat ja uskalsivat. He olivat läsnä, hetkessä ja toisilleen.
Ja nyt… olen taas täällä
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: