Ote vaatekaappipäiväkirjasta: Farkkutakki villakangas ja laukku
0
Ote vaatekaappipäiväkirjasta: Farkkutakki, villakangas ja laukku eivät ole vain asukokonaisuuden osia, vaan ne ovat tarina luomisesta, tuunauksesta ja siitä, kuinka vanhasta voi syntyä jotain uutta ja leiskuvaa. Tämä on kertomus takista, joka uudistui, paidasta, joka sai selkäänsä pliseeratun yllätyksen, ja laukusta, joka nousi tilkusta kuninkaaksi.
Ote vaatekaappipäiväkirjasta: Farkkutakki villakangas ja laukku
TAKKI, JOKA HUUSI UUDESTISYNTYMÄÄ
Kaiken alku oli 90-luvulla ompelemani farkkutakki. Se on nähnyt enemmän kuin yksi ihminen uskaltaisi myöntää, sateet, auringot, reissut ja vuodenajat. Mutta kuten kaikilla rakkailla vaatteilla, myös sillä oli heikot kohtansa. Ajan myötä huomasin, ettei se enää istunut niin kuin ennen, ja kaipasi raikkaan tuulahduksen.
Ratkaisu löytyi vanhasta, risasta nahkatakista. Sen sivupaloista leikkasin farkkutakkiin lisää tilaa, enemmän elämää, enemmän hengittävää liikettä. Myös vyöhön sujautin samat lisäpalat, koska miksi tyytyä vähään, kun voi tehdä enemmän? Hihat saivat muhkeat resorit, jotka eivät vain lämmitä, vaan tuovat kokonaisuuteen sen viimeisen villanannamaisen leiskahduksen.
- Lopputulos? DIY-farkkutakki, joka ei ole enää vain takki, vaan tarina. Se on villi, se on uusi, se on vanha, ja se on minun.
Paita, joka kaipasi yllätyksen
Entä sitten paita? Se, joka vielä eilen oli pelkkä arkinen musta vaatekappale. Minä en voi katsoa vaatteita ilman että mietin: Mitä jos? Mitä jos paidan selkään lisäisi jotain odottamatonta? Mitä jos se saisi henkäyksen jostain ihan muusta?
Niinpä otin vanhan pliseeratun villakangashameen, joka oli jäänyt käyttämättömäksi, mutta jonka kuvio ja rytmi sykki yhä voimaa. Leikkasin siitä palan, ompelin sen paidan selkään ja annoin paidalle uuden hahmon.
Nyt paita ei ole enää paita. Se on tuunattu unelma, joka elää ja hulmuaa kuin pieni taideteos selässäni. DIY-paidan muodonmuutos tuo jokaisella askeleella uuden draaman, ja mikä tärkeintä, se on täysin uniikki.
LAUKKU, JOKA SYNTYI TILKUSTA
Ja tietenkin: laukku. Ompelin sen yhdestä ainoasta tilkusta, joka ei jaksanut antaa periksi, vaikka moni olisi jo heittänyt sen pois. Karhea, lämmin pinta ja kaareva muoto tekevät siitä täydellisen seuralaisen syksyn poluille. Laukku on kuin ystävä, joka kantaa kaikki salaisuutesi ja näyttää vielä hyvältä siinä sivussa.
Tämä laukku ei ole vain laukku. Se on itse tehty laukku, DIY-ompelun huipentuma ja muistutus siitä, että mikään kangaspala ei ole liian pieni tullakseen suureksi.
minun maailma, yliampuvaa, leiskuvaa ja loputtoman luovaa
Kun puen tämän kokonaisuuden päälle, tiedän, ettei kyse ole vain vaatteista. Tämä on kuin oma taideteokseni, jonka kankaat, saumat ja yksityiskohdat kertovat tarinaa vuosikymmenten takaa tähän päivään. Jokainen leikkaus ja ommel on pieni voitto, pieni kapina kertakäyttökulttuuria vastaan.
Minun maailmassani takki voi syntyä kahdesti, paita voi muuttua satukirjaksi ja laukku voi nousta tilkusta kuninkaaksi.
Ja tiedän, että kun kävelen luonnon keskellä tämä kokonaisuus päällä, maailma katsoo hetken toisin. Ehkä joku näkee vain farkkutakin, paidan ja laukun. Mutta minä näen enemmän. Näen ajan, työn, intohimon ja sen villanannamaisen hullun uskalluksen, joka ei suostu vaikenemaan.
MIKSI TUUNATA VAATTEITA?
- Kestävä kehitys: jokainen uusi elämä pidentää kankaan tarinaa.
- Uniikki tyyli: kukaan muu ei kävele vastaan samanlaisessa.
- Luova prosessi: ompelu on tarinankerrontaa, jossa kankaat puhuvat ja kädet vastaavat.
- Zero waste muoti: mikään ei mene hukkaan, jokaisella palalla on mahdollisuus.
Kun seuraavan kerran mietit, että jokin vaate on tullut tiensä päähän, pysähdy hetkeksi. Katso sitä uudelleen. Ehkä siinä on enemmän tarinoita kuin uskotkaan. Ehkä se odottaa vain sinua ja sitä ompelukonetta, joka hyrisee hiljaa nurkassa.
Tämä kokonaisuus on minun tapani huutaa maailmalle: luo, tuunaa, uskalla! Älä koskaan anna vanhan jäädä varjoon, vaan tee siitä jotain uutta, jotain omaasi.
Farkkutakki, villakangashameen selkä ja tilkkulaukku, yhdessä ne muodostavat asun, joka ei ole vain vaate, vaan elämäntapa.
Ja se elämäntapa on minun.
Rentoa sunnuntaita!
Seuraa minua:
LUE MYÖS:
Kesä 2025 oli liian lyhyt
Kesä 2025 oli liian lyhyt, aivan liian lyhyt. Olisin monin tavoin tarvinnut enemmän lomailua ja rentoilua. Juuri kun aloin rentoutumaan, niin olikin aika palata töihin. Tällaista en enää kyllä halua ja pidänkin jatkossa kiinni siitä, että lomani pidän yhtäsoittoa, ilman väliviikkoja.
Kesä 2025 oli liian lyhyt
Koska minun loma oli tai tuntui lyhyelle, niin tuli tehtyä hyvin vähän yhtään mitään. Yleensä me menemme ja tulemme ja nautimme maailmasta, mutta tänä kesänä vain kaksi viikkoa tuntui lomalle. Toki Nuppu oli meillä viimeistä kesää, eikä senkään vuoksi voinut lähteä mihinkään kauas. Reissussakin mietimme vain, että näemmekö Nuppua enää. Mutta vaikka valitankin tässä elämääni tai oikeastaan kesääni, niin minun kesään mahtui myös paljon ihanaa, tämän artikkelin tarkoitus on sukeltaa katsomaan mitä kaikkea oikein teimme.
PERHETAPAAMINEN TURUSSA
Meidän kesä oikeastaan alkaa touko-kesäkuun vaihteessa, kun juhlimme meidän perhettä. Toukokuussa on aina kaikenlaisia juhlia, valmistujaisia, koulun kevätjuhlaa yms. meillä on sen lisäksi kahden lapsen, esikoisen sekä kuopuksen syntymäpäivät, joten niitä juhlimme kuun vaihteessa aina ja tietenkin samassa ravintolassa, Turun jokirannan alajuoksulla.
KESÄKURSSEJA OMALLA TILALLA
Kesäkuussa meillä oli kesäkursseja kolme viikkoa yhtä putkeen, tänä vuonna en ollut yhdelläkään leirillä, siihen oli syynsä nimittäin Erasmus+ nuorisovaihto Tanskassa. Eli parempi pitää kurssit omalla tilalla, että on helpompi vielä tehdä joitain matkaa koskevia hommia. Yleensä jään lomalle juhannuksena, mutta tällä kertaa en. Juhannus meni muutenkin vain lötköillen. Odotin kovaa jo Tanskan reissua. Kurssien jälkeen jäimme viikon lomalle, ennen matkaa Tanskaan.
Erasmus+ ja Tanska
Kesä-heinäkuun vaihteessa istuimmekin lentokoneessa nenä kohti Tanskaa. Paikkaa jossa en ole koskaan ennen ollut, Århus oli aivan ihana paikka, jonne varmasti haluan vielä uudelleen. Tanska muutenkin kiinnostaa. Kööpenhamina ei niinkään innostanut, mutta olen iloinen siitä, että saimme pari ylimääräistä päivää siellä, kun jäätiin sinne jumiin, lennot peruttiin. Ihania muistoja kuitenkin jäi ja nähtiin aika valtavasti kaikkea. Opittiin valtavasti meidän nuorista ja parasta oli katsoa miten he ryhmäytyi tiiviiksi paketiksi.
Zakopanen vuoristoilma rentoutti
Zakopane oli kesän kohokohta, vuoristomaisemat ja vuoristomajatalon pieni ullakkohuone ajoi viimeisetkin stressin hikipisarat pakoon. Kasprowi Wierchin jylhät maisemat ja vaellus kohti Morskie Okoa ei unohdu koskaan tämän likan mielestä. Vuoriston syleily ja rento meno jätti kauniit muistot sieluun elämään. Ja viikon viimeinen päivä päästiin rentoutumaan Chocolowskien ihaniin altaisiin. Silloin ajatteli, että tämä se on todellista elämää.
KAZIMIERZIN SYKE
Ennen lähtöä takaisin Suomeen, oli pakko hengähtää Kazimierzin syleilyssä. Olla vain ja hengittää, ei mitään muuta. Kävellä Josefa katua edestakaisin ja antaa flown imeytyä syvälle sisuksiin. Mitään muuta ei tarvittu. Keinuva keveä olotila saavutettiin oikeastaan heti kun astuimme junasta ulos. En halunnut taksiin, vaan kävellä, kävellä aika pitkän matkan +30 asteen lämpötilassa. Miksi? Koska halusin imeä Krakovan sisälleni, tuntea todella olevani siellä nyt.
Tänä vuonna emme päässeet yyteriin. Se on ainoa asia, joka jäi kutittamaan hampaan koloon. Mutta reissua ei tehty Nupun vuoksi ja loppuloma oltiinkin hyvin tiivisti koirien kanssa. En siis oikeasti vaihtaisi sitäkään aikaa mihinkään. Nyt kun Nuppua ei enää ole. Kesä kuitenkin tuli ja meni, tuntui hyvin lyhyelle ja olisin mieluusti vielä lomaillut. Mutta nyt mennään kohti talvea ja seuraavaa lyhyttä hengähdystaukoa. Kiitos kesä, olit suloinen!
Ihanaa viikonloppua!
Seuraa minua: