Vapautta Vaatteilla Arjen Keskelle
0
On olemassa hetkiä, jolloin katson vaatekaappiani ja huomaan nauravani ääneen: kuinka monta eri elämää mahtuu yhteen asuun? Tämä kokonaisuus: Vapautta Vaatteilla Arjen Keskelle syntyi ilman, että olin varsinaisesti menossa minnekään muualle kuin töihin. Mutta ehkä juuri siksi se toimii. Sillä kun keski-ikäisen pukeutumisesta puhutaan, on aika lopettaa anteeksipyytelevä varovaisuus. Tämä asu on osoitus siitä, että tyyli ei katoa iän myötä, se vain muuttuu rohkeammaksi, rennommaksi ja omannäköisemmäksi.
Vapautta Vaatteilla Arjen Keskelle
Sallitaanko pieni kapina? Koska jos jokin kuvaa tätä asua, niin juuri se: hiljainen, pehmeä mutta päättäväinen vastalause sille, miten keski-ikäisen “pitäisi” pukeutua. Ei beigejä pikkukoreja, ei näkymättömän turvallisia valintoja, ei minnekään katoamista. Vaan olemista, näkyvästi ja mukavasti.
UFFin housut: second hand ja täysi statement
Aloitetaan housuista, koska ne ovat tämän kokonaisuuden selkäranka. Ostettu UFFista, siis paikasta joka on monelle suomalaiselle yhtä aikaa sekä nostalginen että poliittinen valinta. Toiset näkevät UFFin pelkkänä kierrätysketjuna, toiset kolonialistisena historian jatkumona, ja sitten on meitä, jotka näkevät siellä mahdollisuuden: löytää vaatteita, jotka eivät näytä kenenkään muun kuin omilta.
Nämä housut ovat juuri sitä, leveälahkeiset, rennot, mutta ryhdikkäät. Niissä on asenne, vaikka ne eivät huuda sitä. Tämä on se keski-ikäisen supervoima: kun jalkoihin laittaa housut, joissa on tarpeeksi mukavuutta mutta riittävästi muotoa, koko keho suoristuu. En ole pukeutunut miellyttääkseni ketään. Olen pukeutunut, jotta liikun, hengitän ja teen töitä omassa rytmissäni.
Ross Dress for Less: amerikkalaista kulutuskulttuuria, mutta haluan sen silti
Paita taas on Ross Dress for Less -liikkeestä, tuosta amerikkalaisen shoppailun temppelistä, jossa kulutus on konsepti ja alennusprosentit osa hengitysilmaa. Ironista? Ehkä. Mutta keski-iässä oppii sen, ettei kaikkea tarvitse selittää. Välillä ostos on vain ostos ja paita on hyvä, lämmin, ryhdikäs ja tuntuu oikealta päällä.
Tässä on jotain kiehtovan ristiriitaista: housut kierrätettynä UFFista, paita taas liikkeestä, joka on kaikkea muuta kuin ekologisen minimalismin ytimessä. Mutta ehkä juuri tämä on totta: me emme elä täydellisiä, oppikirjamaisen moraalisia vaate-elämiä. Me teemme valintoja, jotka toimivat arjessa.
Fibre Mood -takki: itse tehty, itse omistettu, itse kannettu ylpeys
Takki on se osa, johon palaan uudestaan ja uudestaan. Olen tehnyt sen itse Fibre Mood no. 21 -kaavalla, ja kerrankin uskallan sanoa: se näyttää siltä kuin se olisi tehty minulle. Ei geneeristä ketjuliikemuotoa, ei brändien ohjaamaa siluettia, vaan omaa työtä, aikaa, virheitä, korjauksia ja onnistumisen hetkiä.
Keski-ikäisenä itse tekeminen ei ole enää askartelua. Se on vallankäyttöä. Se on oman tilan ottamista fashion-maailmassa, jossa kaiken pitäisi olla nopeaa ja kertakäyttöistä. Tässä takissa on painoa ei fyysisesti, vaan tunnetasolla. Se on minun. Minun käsialani, minun mukautukseni, minun valintani.
Ja kyllä: se näyttää helkkarin hyvältä. Se on lämmin, muhkea ja silti ryhdikäs. Se on täydellinen työpäivän takki, koska se sanoo: tulen paikalle omana itsenäni.
Dr. Martens -maiharit: periksiantamattomuuden symboli
Jalkoihin laitan Dr. Martensit – kengät, jotka eivät pyydä lupaa keneltäkään. Ne ovat vahvat, painavat, kestävät ja klassiset. Ne ovat myös osa sitä tarinaa, jossa keski-ikäinen ei suostu katoamaan tai pehmentämään itseään miellyttääkseen yhteiskunnan käsityksiä “aikuiseen naiseen sopivasta” jalkineesta. Nämä maiharit kantavat minut töihin, ulos, sisään, metsään, kokoukseen ja puheluihin, joissa ei ole aikaa selittää kenellekään, miksi kuljen mutaisia polkuja pitkin. Ne vain toimivat ja se riittää.
Näin pukeudun töihin, ilman esittämistä
Tämä kokonaisuus on työpäivän asu, mutta ennen kaikkea se on manifesti. Töihin pukeutumisen ei tarvitse olla virallista, kireää, siloteltua tai neutraalia. Varsinkaan silloin, kun työ on luovaa, liikkuvaa tai ihmisten kanssa toimimista. Kuvassa näkyvä asu on jotain paljon tärkeämpää: se on kestävyyttä, omaa historiaa, uudelleenkäyttöä ja tietoista valintaa.
Keski-iässä pukeutuminen muuttuu väistämättä jonkinlaiseksi keskusteluksi, itsensä kanssa, yhteiskunnan kanssa, ja sen ajatuksen kanssa, että pitäisi jotenkin pienentää itseään. Mutta miksi pitäisi? Miksi en saisi näyttää upealta samoissa vaatteissa, joilla kävelen metsäpolkua pitkin?
Tämä asu on minun tapani sanoa: en kutistu. En iän, normien tai odotusten edessä. Takki ommeltu itse rakkaudella. Housut löydetty vastuullisesti UFFista. Paita ostettu paikasta, jota en edes yritä puolustella. Ja kengät – Dr. Martens, ne nyt vain kuuluvat jalkaan. Tällä tavalla pukeudun töihin. Rohkeasti, rennosti ja täysin omannäköisesti.
Mukavaa päivää kaikille!
Seuraa minua:
Kirpputorien Indiana Jones ja Kierrätyskeskuksen Aarteet
Jos joskus on tuntunut siltä, että kirpputorit ja kierrätyskeskukset ovat kuin unohdettuja temppeleitä, joihin vain rohkeimmat kirpputorien Indiana Jones ja tutkimusmatkailijat uskaltautuvat, voin kertoa: tunne on aivan oikea. Tällä kertaa suuntasin Kierrätyskeskukseen kuin omaan arkeologiseen retkikuntaani, päättäväisenä löytämään joko jotakin ihmeellistä, jotakin tarpeellista tai jotakin, josta myöhemmin ihmettelisin: miksi ihmeessä otin tämän kotiin? Tällä kertaa kuitenkin kävi se, mistä kaikki kirppistelijät salaa haaveilevat. Tein löytöjä, jotka ylittivät jopa omat odotukseni. Ja tästä seikkailusta syntyi postaus ”Kirpputorien Indiana Jones ja Kierrätyskeskuksen Aarteet”.
Kirpputorien Indiana Jones ja Kierrätyskeskuksen Aarteet
Kun astuin Kierrätyskeskuksen ovelle, tunsin samanlaista sähköä kuin tutkimusmatkailija, joka näkee ensimmäisen vilauksen temppelin kivipaasista. Oven automatiikka suhisi kuin muinaisen haudan salainen mekanismi ja sen jälkeen maailma muuttui: edessäni avautui valtakunta, jossa kaikki on mahdollista.
Olin varustautunut vain määrätietoisella katseella, muutamalla kolikolla ja sillä intuitiolla, jonka vain vuosia kirppiksiä kolunnut ihminen voi kehittää. Pohjimmiltani tiesin olevani valmis: tämän päivän löytöretki ei jättäisi minua kylmäksi.
Tuliterät luistimet, aarre vain 20 eurolla
Ensimmäinen löytö oli niin loistelias, että kuulin päässäni fanfaarin (tai sitten se oli joku hyllyn takana koliseva esine). Siinä ne olivat: tuliterät, käyttämättömät valkoiset luistimet. Hinta? Kaksikymmentä euroa. Kahdenkymmenen euron ryöstöretki nykyaikaiseen kenkätemppeliin. En epäröinyt hetkeäkään. Nostin ne kuin kullanhohtoisen patsaan aarrearkusta ja tiesin: nämä ovat minun talven sankarit. Ja koska mikään aarre ei tule yksin, tarina jatkui.
Lankakeräjämät, joista syntyi pieni sininen ihme
Kierrätyskeskusten materiaalitukku on oven taakse piilotettu salakammio, paikka, josta löytyy usein jotakin, joka jonkun toisen silmissä näyttää jätteeltä, mutta käsityöihmisen silmissä se on jalokivi. Siellä lojui kasa lankajämäkeriä. Ei mikään häikäisevä näky… mutta Indiana Joneskaan ei tuijota vain kultaisia patsaita, hän osaa nähdä potentiaalin.
Nappasin langat mukaani, ja kotona niistä syntyi sininen hattu ja kämmekkäät, juuri sopivat talvisiin luisteluretkiin. Neulominen jälkimainingeissa tuntui siltä kuin olisin itse rakentanut löytöjen ympärille kokonaisen sivujuonen. Ja tietenkin, kaikki ilman, että jouduin ostamaan yhtään uutta lankaa.
Vanha morsiuspuku ilmaisosastolta, aarrelöytö, josta syntyi jo jotakin ihan muuta
Kun jatkoin tutkimusmatkaani, edessä häämötti ilmaisosaston mystinen alue. Tämä on kirppismaailman todellinen pyhä paikka, jossa aarteet odottavat täysin maksutta, jos vain uskallat tarttua niihin. Ja sitten sen näin. Vanhan, pitkän, valkean morsiuspuvun. Se lepäsi vaatelaatikon päällä kuin unohdettu reliikki, ryppyinen, ehkä menettäneensä osan loistostaan, mutta silti täynnä tarinoita. Tylli oli jo poistettu, mutta minua se ei haitannut. Näin välittömästi sen mahdollisuudet.
Puku lähti mukaani ja voin paljastaa: siitä on jo syntynyt jotakin aivan muuta, jokin uusi, uniikki projekti… mutta se esitellään myöhemmin. Jokainen arkeologi tietää, ettei kaikkia tarinoita voi paljastaa kerralla.
Punaiset saapikkaat, 12 euron salattu valtakunta
Ja sitten koitti retken kruunaava hetki. Punaiset. Täydelliset. Hieman vintagehenkiset. Pehmeät. Saapikkaat, 12 euroa. Kun näin ne, tiesin että se oli kohtalo. Sellainen hetki, jossa kirppisjumalat kuiskaavat korvaan: Ota ne. Älä kysele. Ne olivat juuri sopivasti dramaattiset, juuri sopivasti leikkisät. Täydellinen väriläiskä mihin tahansa asuun ja talven tanssikenkiä ei voi koskaan olla liikaa.
Retkikunnan yhteenveto
Kun lopulta poistuin Kierrätyskeskuksesta, tunsin itseni sankariksi, joka on suorittanut yhden elämänsä parhaista tehtävistä. Aarteita, joita en tullut hakemaan, mutta jotka löysivät minut. Tarinoita, jotka jatkavat elämäänsä omissa käsityöprojekteissani ja talven pukeutumisessa. Kirpputorien Indiana Jones kiittää ja jatkaa seuraavaan seikkailuun, sillä koskaan ei tiedä, missä seuraava löytö odottaa.
Rentoa päivää!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: