Saako omasta työstä tykätä? Vai pitääkö työ olla sellainen, että sitä vain suorittaa? Onko ok, että harrastuksesta tulee työ, joka voimaannuttaa? Näitä asioita jäin pohtimaan erään keskustelun jälkeen. Elämmekö tällä hetkellä sellaisessa maailmassa, missä pitää koko ajan huomioida se, että muilla ei välttämättä ole hyvä ja minun pitää näin ollen salata se, että rakastan työtäni. Ei ole hyvä, että puhun siitä miten onnellinen olen työssäni ja miten paljon tykkään tehdä tätä työtä. Miten paljon näin vaivaa saavuttaakseni tämän työn mikä minulla nyt on, minun unelmatyöni.

Saako omasta työstä tykätä?

Uudelleen kouluttauduin, jätin tekstiili -ja vaateteollisuuden viitan kauniisti viikattuna tuolille ja avasin nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajan oven astuakseni siitä sisään. Valmistuin etuajassa ja sen jälkeen monen vaiheen jälkeen, monen vaikean tapahtuman jälkeen, koronan ja kaiken muun negatiivisen tullessa vastaan, minulle tarjoutui mahtava mahdollisuus hakea töihin nuorisotilalle, jossa pääpaino on kädentaidoissa. Ja vaikka haastattelu ei mennyt kovin hyvin, niin paikka oli minun. Pääsin tekemään työtä, jossa voin yhdistää niin nuorisotyön kuin vanhan ammattini vaatetusalan puolelta. Pääsin tekemään sitä mitä harrastan muutoinkin ja samalla tekemään nuorisotyötä, joka on minulle rakasta.

Kun kerron tarinani, niin minulle sanotaan, etten saa kertoa siitä, että tämä on unelmatyö, työ joka voimaannuttaa, jossa rakastan olla. Miksikö? Koska on niitä ihmisiä olemassa, jotka eivät voi hyvin omassa työssään, joiden työyhteisö on huono, on kiusaamista yms. Onko se minun vastuulla? Onko se niin? Enkö minä siis voi nauttia työstäni koska joku muu ei voi? Se on minulle aika suuri vastuu, jos kannan niiden muiden murheellista tarinaa harteillani. Minun kuitenkin kuuluu kantaa vain omat harteillani, sekä omien lasteni. Ei muiden.

Piilota onnesi

Valtavasti näkyy sitä, että ne jotka puhuu omista voitoistaan elämässä halutaan saada tavalla tai toisella maanrakoon ja pian. Ruma käytös muita kohtaan varsinkin somessa on nostanut päätään rajusti ja kiusaaminen on arkipäivää. Samaan aikaan huudetaan koulukiusaamista vastaan ja toisella kädellä haukutaan niitä, joiden elämässä tapahtuu hyviä asioita. Onko se koronan tuomaa pahaa vai onko se ollut jo valmiina olemassa?

Minua muutama aika sitten varoitettiin, että pian myös minun alani työntekijät vaihdetaan robotteihin ja myös minä pääsen kortistoon, joten silloin hän voi nauraa minulle, kun olen niin ollut onnellinen työstäni, jonka menetän roboteille. En kuitenkaan osaa huolestua moisesta, on kuitenkin aloja, joita ei voida kokonaan robotisoida, se ei ole millään tavoin mahdollista. Robotit ovat kyllä hyviä apuvälineitä mutta ihmistä ne eivät kykene kokonaan syrjäyttämään. Oli se sitten naivi ajatus tai ei, mutta näkee nytkin sen, miten tärkeä se ihmisen kohtaaminen on.

Toisin sanoen, jatkan onnellisena työssäni, joka tekee minut onnelliseksi.

Minun äitienpäivä villasukat jalassa on vielä hivenen kesken. Tarkoitus oli ommella koko päivän, mutta tulikin uusia suunnitelmia. Minun lahja on yleensä se, että saan koko päivän ommella. Muuta en halua. Herättiin vain niin tolkuttoman myöhään, että koko päivä hiukan myöhästyi ja nyt kun olisi aikaa ruveta suunnittelemaan seuraavaa ompelua, niin istunkin kirjoittamaan blogia.

Äitienpäivä villasukat jalassa

Tänään päätettiin, että nautimme kotona olosta ja tehdään yhdessä asioita, unohdetaan siis ompelut ja pelailut. Tehdään yhdessä herkkupöytä pihalle ja kuulkaas, se kannatti.  Oli ihanaa istua omassa pienessä piilossa pihalla. Laitoin tarkoituksella osan verhoista kiinni, että tulee sellainen teltta tunnelma, vaikka kyyryssä ei tarvinnut olla hetkeäkään. Voisin melkein asua tuossa meidän pihalla kesän, niin kiva se on.

Koska viime viikko oli sateinen, jouduin ensin siivoamaan paviljongin ja pienen viileyden kun halusin pitää loitolla, niin toin peittoja joihin kääriytyä ja taljoja, joiden päällä olisi kiva istua. Lopulta olikin piilossa sen verran lämmin, ettei peittoja tarvittu. Nautin niin kovasti istuskella ja syödä ihan parhaassa seurassa. Minua ei yhtään haitannut, vaikka jouduin hommiin tällaisena päivänä, jota äitienpäiväksi kutsutaan.

Tietenkin omaa äitiä on ikävä, olisi niin kiva istahtaa samaan pöytään nauttimaan pöydän antimista. Nyt ei vaan päästä katsomaan häntä, vaikka ollaan paikkakunnalla käyty useaan otteeseen, niin muut esteet ovat sitten häirinneet tapaamisia. Mutta toivottavasti kesällä sitten nähdään taas pitkästä aikaa. Eilen kerroin myös IG:ssä, että tyttäreni on syntynyt äitienpäivänä. Tosin nyt ei päivät kohdanneet ja hänellä oli synttärit eilen. Onnea ihana tyttöni mun. Minun pieni peikkoprinsessa.

Villasukkien lämpö

En voisi elää ilman villasukkia, käytän näitä kesät talvet ja jos olen ollut vaeltamassa ja jalat ovat kipeät, laitan villasukat yöksi jalkaan ja kivut katoaa. En todellakaan pärjäisi ilman näitä ihanuuksia. Nämä ihanat nyöritetyt villasukat ovat Namiran käsialaa ja löydät ohjeet täältä. On muuten super helppo ohje, aloittelijakin onnistuu näissä. Itse innostun näistä sukista aina välillä ja tehtailen niitä sitten useammat parit. Varsinkin jämäkerät on helppo upottaa näihin sukkiin. Vaikka sukat on erittäin näyttävät, ne on oikeasti helppo tehdä. Ei tarvita sukkapuikkoja, riittää ihan perus neulepuikot.

Tällä hetkellä on yhdet ihanan värikkäät sukat puikoilla ja niiden piti valmistua jo muutama kuukausi sitten. Arvatkaa ovatko valmistuneet? No, eivät ole. En tiedä minne tämä aika katoaa, vai olenko ihan liian laiska neulomaan sukkia nyt. Vaikea sanoa, mutta olen minä niitä sukkia tehnyt noin 5 cm. Se on jo alku. Nyt on ehkä kuitenkin paras sukeltaa tuonne ompeluhuoneeseen ja ryhtyä siihen hommaan mitä haluan tehdä, eli ompelemaan.

Ihanaa äitienpäivän iltaa kaikille!

Seuraa minua: Instagram, Facebook, Bloglovin, Blogit.fi