Kesäinen kävely ja herkkuhetki
0
Kesäinen kävely ja herkkuhetki, miten voisi tiivistää päivän, joka oli kuin pieni luku romaanista. Aurinko hyväili poskia, tuuli silitti helman liepeitä ja kaupungin ääretön lempeys kietoi meidät hellään syleilyynsä. Kun iltapäivä kääntyi illaksi, astelimme mieheni kanssa Ruotsalaisen teatterin terassille nauttimaan paitsi ruuasta, myös yhdessäolosta, siitä hienovaraisesta onnen säikeestä, joka kulkee mukana kuin kevyt tuulenvire.
Kesäinen kävely ja herkkuhetki
Tämä on se mekko, jolla on tarina, tämä mekko ei ollut vain vaate, se oli kertomus kierrätyksestä, käsityötaidosta ja menneiden aikojen eleganssista. Mekko on ommeltu Mekkotehdas 2 -kirjan Louna-kaavan mukaan, mutta sen kangas ei ole uusi. Löysin sen Kierrätyskeskuksen materiaalitukusta, hiljaisesta aarteiden varastosta, jossa menneet kankaat odottavat uutta elämää.
Kankaan pehmeä, hiekan sävyinen kudos on kuin suoraan maaseudun kesäpäivästä, ja sen kevyt laskeutuvuus antaa jokaiselle liikkeelle oman arvokkaan rytminsä. Malli on empire-leikkauksinen, mikä antaa tilaa hengittää ja kulkea vapaasti, kuin pienen romaanin sankaritar, joka kävelee puutarhassa pohtien tulevaisuuden mahdollisuuksia. Helman runsas poimutus ja puffihihat tuovat siihen vanhan ajan romantiikkaa, aivan kuin Jane Austenin henkilö olisi astunut tähän päivään.
Virkatut aarteet
Lieri ja kassi ovat minun omien käsieni jälkeä, virkattuja huolellisesti ja rakkaudella, rivi riviltä, kuten hyvät tarinat syntyvät sanasta sanaan. Lieri on leveä ja suojaa täydellisesti auringolta, mutta sen musta reunus antaa sille pienen ripauksen nykyaikaista särmää. Kassi taas on luottokumppani, joka kantaa niin päivän tarpeet kuin pienet löydöt.
Näiden kahden asusteen yhdistelmä tekee kokonaisuudesta harmonisen ja ajattoman, mutta samalla selvästi minun näköisen. Käsityö ei ole vain tekemistä, se on tarinankerrontaa langan ja silmukoiden kautta.
Päivällinen Ruotsalaisen teatterin terassilla
Kävelimme pitkin Helsingin katuja, kunnes saavuimme Esplanadin puiston kulmalle, missä Ruotsalaisen teatterin terassi kutsui meitä luokseen. Kesäpäivän kiireetön tunnelma jatkui pöytämme ääressä, ja ensimmäinen huokaus karkasi huuliltani, kun näin annokset.
Minä valitsin Caesar-salaatin, joka oli saanut seurakseen meheviä grillattuja katkarapuja, rapeita krutonkeja ja juuri oikean määrän parmesaania, kuin kesä itse olisi päättänyt pukeutua salaatin muotoon. Mieheni puolestaan tilasi hampurilaisen, jonka kullankeltainen sämpylä ja rapsakat ranskalaiset olivat täydellinen vastapaino päivän lempeydelle. Alkuun nautimme vielä lämpimästä, ilmavasta leivästä, jonka päälle levitetty vaalea tahna suli suuhun kuin unelma.
Terassin ilmapiiri oli kuin suoraan vanhasta eurooppalaisesta kaupunkikuvasta, pöydät täynnä ihmisiä, hiljainen puheensorina ja lasien kilinä taustalla, kaukaa kantautuva musiikki sekoittuen kesäiseen ilmaan.
Kesäpäivän kävely
Illallisen jälkeen jatkoimme vielä pientä kävelyä veden äärelle. Jokainen askel kivetyksellä ja rantapolulla sai mekon helman liikkumaan kuin se olisi tanssinut tuulen kanssa. Leveä lieri varjosti kasvoni, mutta auringonvalo löysi tiensä olkapäille ja loi pienen kullanhohtoisen reunuksen iholle.
Tunsin oloni keveäksi, aivan kuin olisin saanut hetkeksi astua toiseen aikaan. Sellaiseen, jossa päivät kuluvat hitaasti, keskustelut ovat pitkiä ja merkityksellisiä, ja jokainen ateria nautitaan kaikessa rauhassa.
Minun kesäfilosofia
Minulle tämä päivä oli enemmän kuin vain illallinen ja kävely. Se oli muistutus siitä, että pienistä asioista syntyy suurimmat tarinat. Kierrätyskankaasta syntynyt mekko ei ole vain ympäristöystävällinen valinta, se on myös keskustelunavaus, uteliaisuuden herättäjä ja kantajansa persoonan jatke.
Samoin itse virkatut asusteet eivät ole pelkkä tapa täydentää asua, vaan ne ovat oman kädenjäljen ja ajan investointi, merkki siitä, että kaikkea ei tarvitse ostaa uutena, vaan kauneus voi syntyä omista käsistä.
Ruokailu taas muistutti, että makuelämykset ovat tärkeä osa arkea ja parisuhdetta. Ja kun ne yhdistetään rauhalliseen kävelyyn kaupungin kauniissa maisemissa, syntyy hetkiä, joihin voi palata mielessään vielä pitkään.
Pieni ripaus Austenia
Jos Jane Austen olisi saanut kuvata tätä päivää, hän olisi ehkä kirjoittanut näin: ”Missä lempeä tuuli suutelee kasvoja ja helmat tanssivat varjojen kanssa, siellä sydän tuntee kesän sykkivän jokaisessa hetkessä. Ja jos sattuu kulkemaan käsi kädessä sen kanssa, joka saa hymyn nousemaan huulille ilman sanoja, on päivä jo täydellinen.”
Minä lisäisin tähän vain: täydellinen päivä ei vaadi suuria suunnitelmia. Riittää, että on aikaa, rakas ihminen rinnalla, ja pieni ripaus romantiikkaa, niin mekossa, ruoassa kuin hetkessä itsessään.
Aurinkoista päivää!
Seuraa minua:
Illan hämärässä
Illan hämärässä Jätkäsaaren rannassa on jotain taianomaista. Kesäkuun lempeät illat, jolloin aurinko viipyilee horisontissa kuin ei malttaisi lähteä, täyttyvät hiljaisesta kauneudesta. Meri tuoksuu suolaiselta ja raikkaalta, ja ilma on juuri sopivan lämmin, sellainen, että kevyt neuletakki riittää, mutta senkin voi hetkeksi unohtaa tuulen helliessä.
Illan hämärässä, Jätkäsaaren rannan kesäilta
Jätkäsaaren rantakivet ovat päivän jäljiltä vielä lämpimiä. Niiden alta alkaa nousta merituulen tuoma viileys, joka kertoo yön lähestyvän. Sataman suunnasta kuuluu laivojen matala humina ja kauempaa lokkien huudot, aivan kuin nekin haluaisivat osallistua illan keskusteluun. Ne kaartavat taivaanrannassa, jossa taivas vaihtaa väriään oranssista syvän siniseen. Merituuli hyväilee poskia ja tuo mukanaan hennon kasteen, sellaisen, joka saa hiukset tanssimaan ja kutittaa niskaa lempeästi.
Jokainen aallon isku rantakiveä vasten tuntuu kuiskaavan omaa tarinaansa. Ne kertovat menneistä matkoista, sataman vilinästä ja niistä hetkistä, kun laiva irrottaa köydet ja lähtee kohti avomerta. Kaukana horisontissa vilkkuu majakan valo, muistuttaen, että meri ei koskaan nuku.
Kesäkuun ilta Jätkäsaaressa on täynnä lupauksia. Hämärä ei ole pimeä, se on pehmeä ja lempeä, kuin Helsingin oma rauhoittava hengitys päivän jälkeen. Meri näyttää pinnaltaan lähes mustalta, mutta läheltä katsottuna sen aallot ovat yhä läpikuultavia, kätkien sisäänsä päivän viimeiset valonsäteet.
Aika pysähtyy
Istun rantakivellä ja annan ajan pysähtyä. Ohitse kulkee pyöräilijöitä ja koiranulkoiluttajia, mutta heidän äänensä sulautuvat meren kohinaan. Tuuli tuo mukanaan muistoja lapsuuden kesistä, niistä, jolloin uitiin niin kauan, että huulet sinertyivät, ja silti haluttiin vielä kerran takaisin veteen.
Illan hämärässä Jätkäsaaren ranta on parhaimmillaan. Se on yhtä aikaa urbaani ja luonnonläheinen, vilkas ja silti rauhallinen. Tässä hetkessä on kaikki, mitä kesä voi tarjota: lämpö, tuoksut, äänet ja se sanaton lupaus, että huomenna on taas uusi päivä ja uusi ilta hämärässä. Ja juuri siksi kaipaan näitä kesäiltoja ja kesäkuun herkkiä hetkiä, jolloin meri, taivas ja kaupunki hengittävät samaan tahtiin ja kaikki tuntuu mahdolliselta.
Rentoa päivää kaikille!
Seuraa minua:
LUE MYÖS: