Hae
VillaNanna

Mun toiseksi ensimmäinen itse tehty kassi

Mun toiseksi ensimmäinen itse tehty kassi

90-luku ja mun toiseksi ensimmäinen kassi. Kyllä, kun opiskelin vaatetusalalla, niin omeplin paljon myös kotona. Useat sen ajan vaatteet on aikaa sitten myyty pois mutta muutama työ on on jäänyt kaappeihin pyörimään. Kuten tämä laukku. Opiskellessa suunnittelin ja tein repun paksusta sametista ja tietenkin tällainen gobeliinikangas oli myös mieleeni siihen aikaan.

Mun toiseksi ensimmäinen itse tehty kassi

Pukeuduin nuorena myös monityylisesti, mutta tyylini pohja oli grungen ja punkin yhdistelmässä. Mutta saatoin hyvinkin laittaa itseni aivan toisen näköiseksi halutessani. Maiharit kuuluivat jo silloin pukeutumiseeni ja ne sopi vaatteen kuin vaatteen kanssa. Aivan kuten nytkin. On minulla ollut tuossa monta vuotta väliä ennen kuin taas puin maiharit jalkaan. Minusta siis gobeliini sopi erittäin hyvin grungeen sekä punkkiin. Sitä ei kyllä noin vain osata ajatella, mutta minusta se sopii ja helposti sopii myös moneen muuhun tyyliin.

Gobeliini on moninainen kangas ja siitä voi tehdä melkein mitä tahansa. Olen tehnyt korsetteja, päällystänyt huonekaluja sillä ja tehnyt laukkuja. Edelleen kangas on yksi suosikeistani ja ajatuksena onkin ommella siitä jossakin kohtaa muutamia vöitä sekä korsetteja. Mutta vasta kun ompeluhuoneen kankaiden määrä on pienempi.

Kassin kaava Uudet käsityöt lehdestä

Tähän kassiin löytyi kaavat uudet käsityölehdestä, jota ei enää julkaista. Julkaisuajankohta oli 1989-2001. Tämä kassi siis oli jossakin 90-luvun lehdessä ja juttu kertoi pariisittareiden tyylikkyydestä. Aukeamalla oli erilaisia asusteita, joihin oli ohjeet ja kaavat. Kassin lisäksi siinä oli ainakin helmet, jos nyt muistan ihan oikein. Minulle ranskalainen muoti ei ole koskaan kolahtanut mutta otan mielelläni muutamia juttuja itselleni kyllä.

Ajatus kassista lähti siis ihan tuosta lehdestä ja kun löysin sopivan gobeliinin, joka on suoraan vedepaisumus kertomuksesta, niin tietenkin halusin kassini siitä. Kassi oli mielenkiintoista ommella, se oli helppo mutta siitä huolimatta joutui miettimään miten homman teen. Minä kun luen niin harvoin mitään ohjeita, joten on keskityttävä miettimään miten kaikki tapahtuu järkevästi. Useasti siis teen ihan eri tavoin mitä ohjeessa on. Käsitöillä kun ei ole vain yhtä tiettyä tapaa, vaan samaan lopputulokseen voi päätyä monella eri tavalla.

Tämä kassi on siis säästynyt ja ollut käytössä paljon. Nyt kuitenkin alkaa näyttää sille, että sen aika alkaa olla pikkuhiljaa ohi. Ehkä tästä laukusta tulee minulle vyö seuraavaksi. Mutta ennen sitä vyötä, meinaan käyttää kassin kyllä mahdollisimman loppuun.

Rentoa sunnuntaita kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

Virkattu reppu narulangasta

Virkattu reppu narulangasta

Virkkausharjoitukset ovat jatkuneet ja vuorossa on ollut virkattu reppu. Olen ennenkin tehnyt näitä reppuja, mutta nyt tämä reppu on ihan erilainen, vaikka on samanlainen. Virkkasin repun Lankavan minimop -narulangasta. Inspiraation sain Prinsessajuttu -blogista, mutta ohjetta en käyttänyt, vain kuvaa.

Virkattu reppu narulangasta

Ohjetta minullakaan ei ole antaa, sillä minä vain tein, ainoastaan laskin aloitussilmukat, joita oli 20 ja virkkuukoukun numero oli 4,5mm. Muuten mentiin ihan intuitiolla ja testaamalla. Reppu kuitenkin valmistui nopeasti, vaikka narulangan virkkaus oli hivenen haastellista. Sääpuolia tuli aika valtavasti, joten jouduin useasti purkamaan silmukan ja tekemään sen uudelleen. Mutta kaikkinensa tykkäsin kaikesta huolimatta virkata reppua tästä materiaalista, sillä reppu valmistui todella nopeasti.

Minimop lankakerä on noin 700g painava, siinä on noin 480m lankaa, paksuutta on 2,5mm. Materiaalisisältö on 80% kierrätyspuuvilla ja 20% polyesteriä. Eli vahva ja jämäkkä materiaali. Koska en tiennyt miten paljon minulla lankaa menee, tilasin kaksi harmaata kerää ja kaksi beigeä kerää. Tämän koiseen reppuun, jonka tein meni vajaa kerä.

Reppu sopii kaiken kanssa

Tämä reppu on kyllä sellainen, että se sopii kaiken kanssa ja virkkuujälki on sen verran tiivis, ettei tarvita edes vuorta, toki sen voi halutessaan laittaa, mutta itse en ole katsonut sen olevan tarpeellinen. Olen käyttänyt tämän myös töissä ja ja se sopii todella hyvin myös työlaukkuna. Ihan hillittömiä määriä tavaraa reppuun ei mahdu, mutta kalenteri ja lompakko menee sekä tietenkin avaimet. Muuta ei sitten tarvita.

Koska virkkasin pohjan ns. erikseen ja useasti pohja on se mikä venyy hassuksi, mutta koska narulanka on virkattu tiiviisti, pysyy se napakasti eikä valu. Suunnittelin ensin, että olisin tehnyt pohjan kaksinkertaiseksi ja laittanut väliin paksua muovia, mutta se nyt sitten jäi toteuttamatta, ihan siitä syystä, että laiskiinnuin hommaan. Eikä sille nyt edes ole tarvetta sitten. Tekisi mieli ottaa reppu Kaliforniaan mukaan, mutta minulla on jo yksi reppu, joten tämä suloisuus saa jäädä kotiin. Ainut pikkulaukku, jonka saatan ottaa on tuttu vyölaukku, jonka olen ostanut Krakovasta. Mutta katsotaan sitä sitten. Viikonloppuna aloitan suunnittelemaan pakkailuja.

Virkattu reppu narulangasta

Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Seuraa minua:

Instagram

 Facebook

Bloglovin

Blogit.fi

Twitter

Pinterest

LUE MYÖS:

Virkattu kesäreppu

Kesän suloinen viettelys ja virkattu pussukka