Hae
VillaNanna

Kun tulee soitto kotiin

Kun tulee soitto kotiin

Kun tulee soitto kotiin lapselta ja luuriin kaikuu sanat koronaepäily, koko elämä mullistuu sillä hetkellä. Ensimmäisenä tulee tarve päästä hoitamaan omaa lastaan. Vaatii, että lapsi pitää eristää ihan heti ja vähintään Keskussairaala pitää siirtää lapsen luo, ei toisin päin. Tulee paniikki, toivoton olo. Tämä ei ole nyt minun käsissä mitenkään. Et voi seurata läpi yön miten lapsi voi, kun hän ei ole kotona.

Noiden tunteiden jälkeen iskee totuus, lapsi oli juuri täällä meillä monta päivää, muutama päivä sitten. Täällä asuu kaksi riskiryhmäläistä, meidän aikuisten pitää mennä töihin aamulla, mitä nyt tehdään. Itse en saa esimiestä kiinni enää niin myöhään illalla, mieheni onneksi sai ja on karanteenissa nyt. Seuraavaksi on juteltava koronaneuvontaan päin, josta saa sitten toivottavasti joitakin ohjeita.

Kun tulee soitto kotiin

Minulla ei ole paniikkia, on vain kylmän rauhallinen olo, mutta huoli on suuri. Molempiin poikiin. Toisen vuoksi, kun en itse pääse hoitamaan häntä ja hän ei ole minun valvonnassa ja toisesta taas, ettei saisi oireita, kun voi mennä hyvin pahaksi olo astman vuoksi. Nyt ajattelen vain siis poikiani, en mitään muuta. Osaltani haluan toki tehdä sen mikä kuuluukin, eli pysyä poissa ihmisten ilmoilta. Toki varmistus asiaan helpottaisi tilannetta todella paljon. Toivon, että se tulee tämän päivän aikana.

Epätietoisuus on aina kaikkein pahin asia tässä hommassa. Testataanko meidät, kuinka pitkään menee testauksessa ja mitäs sitten? Valtavasti kysymyksiä, joihin on vaikea saada vastausta ja huoli on valtava, uniMatti päätti jättää tulematta ja ajatukset pyörii vain siinä omassa pojassa, joka on yksin siellä kaukana jossakin, ilman äitiä, joka hoitaa ja auttaa. Siellä poika on, kylmässä maailmassa, ilman äitiä.

Mitä on tässä vuorokauden pojan tilaa seurannut, ei ole tämä tauti leikin asia, ei todellankaan! Nyt mennään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tässä tapahtuu, onko kyse koronasta vai jostakin ihan muusta. Toivottavasti asiaan saadaan pian selkeyttä ja saadaan jokin tolkku tähän hommaan. Minusta olisi tärkeää se, että olisi asiaan tarkat ohjeistukset, eikä olisi vain ehkä ja voi olla ja en osaa sanoa….Tähän olisi hyvä saada jokin kunnon ohjeistus!

Ihanaa päivää kaikille!
Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi

Allergiaperheestä päivää

Allergiaperheestä päivää

Allergiaperheestä päivää vaan niin. Kaikki vouhottaa koronasta, kauppojen hyllyt ovat tyhjillään ja apteekkarit koittavat rauhoittaa ostohulluutta. Miten tämä hulluus näkyy allergiaperheen arjessa? Haluan kertoa teille, miten hankalaan tilanteeseen meidän perhe on nyt joutunut, ihmisten ostovimman vuoksi. Ja luulen, ettemme ole ainoita, joilla on samainen ongelma. Ihmiset eivät vain halua miettiä nenäänsä pidemmälle. Ja nyt ei puhuta todellakaan mistään vessapaperista!

*****

Tuossa muutama aika sitten, olin tekemässä erästä ostosta, meille tärkeä kapistus olikin loppu kaikkialta. Toki olisin voinut olla fiksu ja hoitaa shoppailun jo hyvissä ajoin ennen kevättä, mutta ainahan se jää viime tinkaan tämän kanssa. Mikä tämä meidän perheen käyttämä apuväline sitten on, joka on kaikkialta loppu? Se on hengityssuojain, Suojain, jonka suodatin suodattaa pienhiukkaset ja allergia -ja astmaoireita ei näin tule. Se suojaa meitä katupölyltä, siitepölyltä, saasteilta sekä hajuilta, kaikilta niiltä, joista saamme erilaisia oireita.

En tiedä onko ihmiset ajattelemattomia kun eivät ymmärrä sitä, että osalle nuo suodatin hengityssuojaimet ovat erittäin tärkeitä, jotta arki sujuisi mahdollisimman normaalisti, ilman hengistystie ongelmia. Toki lääkkeitä syödään, mutta ne ihmeitä tee. Jos haluaa suojautua koronalta tai käyttää niitä naamalappuja, niin valitsee jotakin muuta kuin ne suodattimilla varustetut suojaimet. Toki voitaisiin kyllä alkaa rajoittaa niiden ostamistakin…

Allergiaperheestä päivää

Mitä nyt sitten yritän tehdä? Vaikka meille nuo naamaläpyskät ovat turhia, niin siitä huolimatta olen tehnyt niitä muutamia, jotta edes hiukan pärjää ulkona tuossa pölymäärässä. Jaan tämän myös tänne, jotta jokainen jotka eivät reagoi pölyyn, eivätkä näin myöskään tuota suodatinta tarvitse, voivat vaikka tehdä itse tällaisia härpäkkeitä naamalleen.  Tässä on yksi videokin, jossa hyvät ohjeet sellaiseen. Materiaalit löytyy ihan kotoakin varmasti. Vanhoja lumppuja tai tilkkuja.

Ja noihin maskeihin voi hei myös lisätä suodatinkangasta, jos vaan käy. Meille se ei käy kun se ei suodata hajuja. Mutta muuta en voi tehdä, auttaa poikaa niin paljon, kuin mahdollista. Itse yritän kestää pelkkien lääkkeiden kanssa. Joten ihmiset rakkaat, ajatelkaa myös niitä, joille kevät on pahin aika, nämä riskiryhmäläiset haluavat myös taistella oman terveytensä vuoksi ja näin myös suojella teitä muita. Kun ollaan jo päästy hyvään vaiheeseen, niin ei ole haluja aloittaa kaikkea uudelleen!

Olen puhunut!

Aurinkoista lauantaita kaikille!

Seuraa minua: InstagramFacebookBloglovinBlogit.fi